Ahvenanmaan kunnat – faktaa ja fiilistelyä

Viimeisen 20 vuoden aikana olen käynyt Ahvenanmaalla joka kesä, en aina täsmälleen samoissa paikoissa ja useinmiten vain niissä paikoissa joihin pääsee veneellä. Koska olin vieraillut Satakunnan ja Varsinais-Suomen jokaisessa kunnassa niin luonnollinen jatkumo oli Ahvenanmaa josta minulla puuttui vielä Vårdö. Lisäksi halusin löytää geokätkön jokaisesta kunnasta. Haastavaksi tai ainakin aikaavieväksi hankkeen teki tosiasia, että monet kunnista ovat saaria. No pääseehän niille toki yhteysaluksilla, mutta me käytimme omaa tuulivoimalla kulkevaa purkkiamme joka toimii myös kätevästi hotellina ja tarvittaessa saimme nauttia myös sen keittiön gurmeesta.

Brändön Jurmo

Mantereelta, Turun saaristosta kun lähtee liikkeelle niin Ahvenanmaa alkaa yllättävän nopeasti. Ensimmäinen saari on niin lähellä, että tuskin Ahvenanmaan viiriä ehtii saalinkiin nostaa, tämä saari on Jurmo, joka nykyisin kuuluu Brändön kuntaan.

Tälle 46 asukkaan pienelle saarelle on Vuosnaisista viiden meripeninkulman matka. Saarelta löytyy kauppa Kvarnen, jonka yhteydessä on myös ravintola. Vastapäätä kauppaa on retkeilymaja jossa esimerkiksi saaria autolla tai polkupyörällä kiertävät turistit voivat yöpyä.

Saaren kolme kilometriä pitkän luontopolun olen kiertänyt monesti, polun varrelta löytyy myös lintutorni, sinne kannattaa ehdottomasti kiivetä katsomaan maisemia. Sieltä erottaa jopa Uudenkaupungin. Saarella kasvatetaan pitkäkarvaista ja sarvekasta Ylämaan karjaa. Rotu on kotoisin Skotlannista, tätä luomulihaa voi ostaa kylän kaupasta. Talveksi karja kuljetetaan pois saarelta.

Onhan Jurmo tosi pieni, totuuden nimessä täytyy mainita että Brändö koostuu monesta muustakin saaresta, niitä ovat esim. Åva, Fiskö ja Lappo. Viimeksimainitussa vietimme paluumatkalla yhden iltapäivän ja yön.

Seuraava kunta oli Kumlinge

Seuraava saari ja myös kunta oli Kumlinge, sinne olikin Jurmosta sopiva päivämatka. Etäisyydet eivät välttämättä ole pitkiä täällä päin ja kuntia riittää. Se että pieniä kuntia on paljon johtuu Ahvenanmaan erilaisesta lainsäädännöstä.

Kumlinge sijaitsee suurin piirtein Kihdin ja Teilin välissä, siihen kuuluu satoja pieniä saaria, mutta niistä vain neljällä, nimittäin Seglingessä, Enklingessä ja Bärölla, on asutusta. Kun kokonaisasukasluku on vain 311 henkeä niin eihän siitä ihan joka saarelle asutusta riittäisikään. Me rantauduimme Remmarhamniin joka on ihan mukava satama erittäin kauniissa ympäristössä punaisine venevajoineen ja kauniine merenlahtineen. Nyt vuoden 2020 kesäkuussa sattui koronatautitilanteesta johtuen olevan hyvinkin autiota. Satama oli auki, mutta veneitä satamassa oli tasan kaksi, me ja tuttumme Raumalta. Satamaemäntä oli samanaikaisesti sekä huolissaan elinkeinostaan että peloissaan taudin rantautumisesta saarelleen.

Sataman yläpuolella on myös mökkikylä ja Kastören ravintola, viimeksimainittu oli vielä suljettuna. Nähtävyyksiä on niukasti, saaren suurimmat nähtävyydet ovat sen kauniit maisemat.

Kylän keskusta on vähän kauempana, siellä on kolme kovaa koota, nimittäin kirkko, kauppa ja koulu. Pyhän Annan kirkko on 1300-luvulla rakennettu kivikirkko ja siinä on herttainen sipulikupoli. Kirkon sisällä seiniä koristavat vanhat, fransiskaaniset kalkkikivimaalaukset ja kukapa muu pystyisi ylpeilemään 800 vuotta vanhalla kastemaljalla. Kauppa on Andelshandel ja se on kyläläisten ahkerassa käytössä. Kumlingessa on myös apteekki joka on sisustettu viime vuosisadan alun tyylillä, kannattaa poiketa, Ahvenanmaalta ei turhan montaa apteekkia löydy. Saarelta löytyy myös harvinaisuus Ahvenanmaalla, oma, läpi koko vuoden avoinna oleva lentokenttä ja siihen kuuluva 1930-luvulla rakennettu lentomajakka, viimeinen Ahvenanmaalla.

Saavuimme Sottungaan

Seuraavana päivänä oli vuorossa uusi saari ja uusi kunta, se löytyi Kumlingen naapurista, kunta oli Sottunga, Ahvenanmaan ja Suomen pienin kunta, jonka piti liittyä johonkin muuhun kuntaan jo vuonna 2019, mutta tuossahan tuo yhä sinnittelee. Asukkaita on 92, kaupan ja kirjaston kunta on saanut pitää, mutta kouluun ei enää riittänyt oppilaita.

Jotain uuttakin oli kylään kuitenkin tullut, satamaan oli EU:n avustuksella saatu rakennettua upeat sauna- ja huoltorakennukset.

Vuonna 2018 kun odoteltiin kuntaliitoksia kirjoitin Sottungasta näin. https://fammomatkalla.blog/2018/07/17/suomen-pienimmassa-kunnassa/

Matka jatkui Kökariin

Ahvenanmaan neljäs kunta ja taas uusi saari, tällä kertaa vähän kauempana ja hankalamman väylän päässä – Kökar. Tämä kunta on henkilökohtainen suosikkini. Lue linkistä miksi.

https://fammomatkalla.blog/2020/06/25/kokar-matkalla-suomen-pienimmaksi-kunnaksi/

Kökarin Karlbystä on mahdollista tehdä retki legendaarisen”kreivin” saarelle Källskäriin. Tälle saarelle pääsee omalla veneellä tai opastetulla retkellä. Vuonna 2012 olin tutustumassa tähän yhden miehen elämäntyöhön.

https://fammomatkalla.blog/2018/06/18/kallskar-eraan-miehen-unelma/

Föglö odotti jo

Ahvenanmaalla kuntia tosiaankin riittää, seuraavaksi otimme suunnaksi Föglön saaren joka sekin muodostaa oman kuntansa 580 asukkaan voimin. Rantauduimme Degerbyn kylään, jossa sijaitsee sekä saaristolauttasatama sekä pienvenesatama. Alueelle on kehittynyt vireä asukaskeskittymä palveluineen, löytyy kauppa, ravintola, kahviloita ja pari museota. Yhteysalus kulkee täältä 30 minuutissa manner-Ahvenanmaalle tai itse asiassa vieressä olevalle Svinön saarelle.

Enigheten on majatalo joka on toiminut kestikievarina jo yli 300 vuotta sitten. Föglöön perustettiin nimittäin 1600-luvulla tulli ja saari toimi solmukohtana Turun ja Tukholman välisessä meriliikenteessä. Siellä oli myös luotsiasemaa ja saarella veneiden oli kätevää odottaa sään paranemista. Myöhemmin Maarianhaminasta tuli tällainen levähdyspaikka. Välillä Enigheten-tilan rakennukset toimivat käräjätupana ja myös tavallisena maatilana, mutta vuonna 1985 korjattiin talot taas alkuperäiseen majoituskäyttöön sopiviksi.

Kylästä löytyy sekä kauppa että ravintola. Föglöbutiken muistaa minua mainoksilla, jos osallistuisin kaupan kilpailuun voisin voittaa 300 euron lahjakortin sinne. Ajatella jos voittaisinkin, vähänkö tulisi pitkä kauppamatka.

Kymmenisen vuotta sitten Föglön saari tuli kuuluisaksi maailman vanhimmasta shampanjasta, sitä nostettiin nimittäin 145 pullollista vanhasta hylystä Föglön saaristosta. Joskus niistä luotseistakaan ei ole apua vaan haaksirikkoja sattuu.

Seuraavaksi kävimme Lemlandissa

Lemland on Ahvenanmaan saarista suurin ja sitä on hieman ”tiivistetty” pengerteiden avulla. Kunnassa asuu yli 2000 asukasta ja se on 90 prosentisesti ruotsinkielinen.

Jomalan ja Lemlandin rajalle on rakennettu kanava helpottamaan Lumparnille pääsyä. Kanavan määräsi kaivettavaksi Venäjän keisari Aleksanteri II. 350-metrinen kanava valmistui 1800-luvun lopussa ja sen ylittää nostosilta.

Me rantauduimme pieneen, mutta suosittuun Rödhamnin satamaan. Sieltä löytyy nimen mukaisesti kuuluisaa punaista kiveä niin kuin monesta muustakin paikasta Ahvenanmaata. Tämäkin saari oli aikaisemmin suosittu merenkulkijoiden levähdyspaikka jossa odoteltiin suotuisampia tuulia. Rödhamnissa voi tutustua vanhaan radiomajakkarakennukseen joka nykyisin on museona.

Rödhamnista onkin vain kymmenen meripeninkulmaa Maarianhaminaan joka oli seuraava purjehduskohteemme.

Lemland on kuuluisa miehenkämmeköistä jotka ovat hyvin harvinaisia, mutta joita kasvaa juuri Lemlandin lehdoissa. Autoillessamme muualla Lemlandissa yritin kyllä katsella ympärilleni havaitakseni miehenkämmeköitä, sillä kesäkuussa on niiden kukinta-aika. Liitän tähän kuvan tuosta harvinaisesta orkideakasvista josko joku muu siihen törmäisi luonnossa liikkuessaan.

Lumparland oli siinä ihan vieressä

Lumparland tiedetään varmaan parhaiten Långnäsin satamasta. Se on Turusta ja Helsingistä tulevien autolauttojen pysähdyspaikka Ahvenanmaalla, 30 kilometriä Maarianhaminasta. Långnäsin satamasta pääsee yhteysaluksella myös Sottungaan, Kumlingeen, Kökariin ja Korpooseen.

Mitään vavahduttavia nähtävyyksiä Lumparlandista ei löydy, paitsi tietenkin kirkkorakennus joka on 1700-luvulla rakennettu, valkoiseksi maalattu Pyhän Andreaksen puukirkko.

Kuuluisa sen sijaan on paikka mistä Lumparland on saanut nimensä, Lumparnin vesialue on nimittäin pyöreä, noin 9 kilometriä läpimitaltaan oleva vesialue jota amerikkalaistutkija Merrill tutki 70-luvulla väittäen sen olevan vanha meteoriittikraatteri. Niinkin myöhään kuin vuonna 1993 väite todistettiin oikeaksi maaperämuutosten perusteella.

Fossiilitutkimuksissa kraatterin täytteenä olevien vanhimpien sedimenttien iäksi on saatu noin 530 Ma mikä on samalla minimi-ikä kraatterille.

http://www.somerikko.net/impacts/database.php?id=107

Täytyy valitettavasti todeta, että vesialue on niin iso ettei alueen pyöreyttä hahmota siellä veneillessään.

Maarianhamina – suurin ja kaunein

Maarianhamina eli Maris on Ahvenanmaan kunnista suurin, se on myös Ahvenanmaan pääkaupunki, siellä asuu ja vaikuttaa vajaat 12.000 asukasta. Molemmin puolen kaupunkia sijaitsee pienvenesatama, Itäsatama itäpuolella ja Länsisatama länsipuolella, molemmat ovat hyviä ja toimivia. Näitä satamia yhdistää leveä puistokatu jota varjostavat sadat lehmukset. Maarianhaminaa kutsutaankin merenkulun kaupungiksi tai lehmusten kaupungiksi. Tällä kertaa yövyimme Itäsatamassa ja siksi olen keskittynyt itäpuolen nähtävyyksiin. Aikaisemmin olen kirjoittanut länsipuolen Merimuseosta ja muista nähtävyyksistä.

https://fammomatkalla.blog/2018/08/30/maarianhaminan-nahtavyyksia/

Maarianhaminasta vuokrasimme auton, koska joihinkin kuntiin pääsee kätevämmin autolla kuin veneellä. Autolla kävimme Jomalassa, Hammarlandissa, Getassa, Finströmissä, Saltvikissa, Vårdössä, Lemlandissa ja Lumparlandissa. Maarianhaminasta jatkoimme veneellä Lumparnin yli Sundiin ja sieltä pohjoiseen ja Lappoon.

Maarianhaminan länsipuolella kuvatuin purjelaiva on Pommern, itäpuolelta löytyy kaljaasi Albanus, komea kaksimastoinen purjelaiva jolla tehdään myös yleisöpurjehduksia. Albanuksen laituripaikka on Merikorttelissa josta löytyy museoita, kauppoja ja ravintoloita.

Ja jotta välttyisimme nälkäkiukulta on myös syötävä hyvin ja kyllin usein. Paitsi Merikorttelin Pub Niska löytyy itärannalta monta hyvää ravintolaa kuten Indigo, Club Marin, Nonna Rina, Club Marin ja ravintolalaiva F.P. von Knorring. Kesäkuussa olisi istunut ulkona lämpöisessä kesäsäässä kauemminkin, mutta ravintolailtoja säätelivät koronarajoitukset, ei anniskelua kello 22 jälkeen.

Mikäli haluaa nauttia rantaelämästä voi Maarianhaminassa suunnata Lilla Holmenin uimarannalle. Ranta on lapsille sopiva ja mikä parasta tällä saarella on myös pieneläintarha; kaneja, riikinkukkoja ja ankkoja. Sateisena päivänä voi uida Mariebadetin kylpylässä jonka vieressä on myös hiekkaranta.

Kohti Jomalaa

Jomala sijaitsee Maarianhaminan vieressä ja kuuluu näinollen Ahvenanmaan kasvualueeseen. Se onkin Ahvenanmaan toiseksi suurin kunta yli 5000 asukkaallaan.

Itse nimi Jomala on mielenkiintoinen, oletettavasti se on tullut suomen kielen jumala-nimestä ja on tarkoittanut jumalankuvaa joka on asetettu suojaisen lahden merkiksi.

Jomalan kirkko, Pyhän Olavin kirkko on Suomen vanhimpia kivikirkkoja. Se on rakennettu 1200-luvulla ja se on yksi etappi Pyhän Olavin merireitin varrella. Tämä merireitti on ensimmäinen saaristossa kulkeva pyhiinvaellusreitti.

Jomala on kuuluisa myös 1800 ja 1900-lukujen vaihteessa alueella sijainneesta Önningebyn taiteilijasiirtokunnasta. Siirtokunnan perustaja oli Viktor Westerholm ja se toimi aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Muistona tästä siirtokunnasta alueella sijaitsee taide- ja kulttuurimuseo Önningeby, se toimii tarkoitukseen kunnostetussa kivinavetassa.

Vireä Hammarland

Hammarland on kasvava kunta, tällä hetkellä asukasluku on runsaat puolitoistatuhatta. Kunnan läpi kulki Suuri Postitie joka vei Tukholmasta Turkuun. Reitti alkoi Eckeröstä saapuen sitten Kattbyhyn, sieltä se jatkoi Näfsbyhyn ja jatkoi sieltä Finströmiin. Tämä vanha postireitti on merkitty punaisin paaluin.

Hammarlandiin kuuluu myös kaksi majakkaa, ne sijaitsevat luonnollisesti omilla saarillaan vaarallisiksi havaituissa karikoissa. Toinen saarista on Sälskär ja toinen Märket. Viimeksimainittu luoto on mielenkiintoinen sillä Suomen ja Ruotsin raja kulkee saarella rusetin muotoisena. Miksi? Sen voit lukea tästä.

https://fammomatkalla.blog/2018/07/03/market/

Sälskärin upeasta majakasta voit lukea tästä.

https://fammomatkalla.blog/2018/07/19/kesan-kohokohta-retki-salskarin-majakalle/

Eckerö

Lyhin matka Ruotsin mantereelle on vajaan tuhannen asukkaan Eckeröstä. Matka Eckerö linen aluksella kestää vajaat pari tuntia ja laivavuoroja menee (ainakin aikaisemmin meni) kolmesti päivässä. Ylitys täältä on myös sangen edullinen. Eckerö on todistetusti Pohjoismaiden aurinkoisimpia paikkoja joten se on varsin suosittu turistien keskuudessa, sieltä löytyy hotelleja ja leirintäalueita niin kuin myös suojainen ja pittoreski ja siksi kesäisin ruuhkainen vierasvenesatama.

Eckerö tunnetaan kauniista, sulavalinjaisesta posti- ja tullitalostaan. Talo on Engelin ja Bassin suunnittelema empiretyylinen rakennus 1800-luvun alusta. Tämä venäläisten pystyttämä rakennus toimi aikanaan venäläisten raja-asemana Ruotsia vastaan, nykyään se on Ahvenanmaan maakunnan omistuksessa. Tämä rakennus oli myös tärkeä etappi Vanhan Postitien varrella, tästä alkoi soutuosuus Ruotsin mantereelle. 1600-luvulta asti joutui jokainen Eckerön talonpoika vuorotellen soutamaan postin ja matkustajat tuon avoimen meriosuuden yli, siihen aikaan talonpoikia oli vain 40-50.

Nykyisin Postitalossa voi ihailla paitsi itse rakennusta myös taidenäyttelyiden antia ja vaikkapa herkutella talon kahvilassa.

Muita Eckerön näntävyyksiä ovat Käringsundissa sijaitseva Metsästys- ja kalastusmuseo ja sen vieressä oleva safaripuisto, Käringsunds Viltsafari. Minä olen nähnyt vain aidan viereen tulevia peuroja, mutta alueella asuu kuulemma myös villisikoja, laamoja ja strutseja. Lipun ostamalla saa ajella junavaunussa ympäri aluetta.

Eckerön pitäjäruoka on ”ålandspannkaka”, mannaryyneistä tehty, kardemummalla maustettu pannukakku, sitä täytyy aina maistaa Eckerössä käydessä.

Eckeröstä löytyy myös paljon Ahvenanmaalle tyypillisiä, punaisia venevajoja. Eipä siis ihme , että juuri näissä saaristolaismaisemissa filmattiin kohtauksia Astrid Lindgrenin ”Vi på Saltkråkan”-sarjaan (Saariston lapset) 60-luvulla.

Finström

Finström on sisämaakunta 15 kilometriä Maarianhaminasta, mutta merenlahdet nuolevat kyllä Finströminkin rantoja. Kunnassa asuu noin 2500 asukasta. 1100-luvulta olevan Pyhän Mikaelin kirkon lisäksi kunnasta löytyy erikoinen nähtävyys, muistomerkki Suomen sisällissodassa ammutuille kahdeksalle punakaartilaiselle. Manner-Suomesta tulleet valkoiset teloittivat nämä Färjsundetin jäälle vuonna 1918.

Färjsundetin silta itsessään on kuuluisa, se yhdistää Finströmin ja Saltvikin ja valmistui vuonna 1937. Sillan yhteydessä Godbyssä on myös vuonna -80 valmistunut 51 metriä pitkä tunneli, ainoa maantietunneli Ahvenanmaalla.

Mikäli haluaa ihailla mahtavaa näköalaa kannattaa kiivetä ylös vuorelle ennen siltaa. Ylhäällä on kahvila-ravintola ”Uffe på berget”. Sieltä löytyy myös näköalatorni jonka erityismaininta on, että se heiluu.

Finströmissä kun ollaan täytyy mainita myös Tjudön viinitila, se sijaitsee lähellä Kastelholman linnaa. Tällä kertaa en vieraillut siellä syystä, että olen vieraillut siellä jo aiemmin. Tilalla voi paitsi tehdä ostoksia myös osallistua viinikierrokselle. Tila tuottaa Calvadoksen tapaista Ålvados-omenaviiniä.

Godbyssä sijaitsee myös vuonna 2004 perustettu Stallhagenin panimo. Mikäli haluaa tietää oluen historiasta ja uusista trendeistä kannattaa varata tutustumisretki ja olutmaistelu tälle panimolle joka valmistaa pariakymmentä erilaista olutmerkkiä vieden niitä useaan maahan.

Mikäli Ålvados ja Stallhagenin olut kaipaavat jotain pikkusuolaista kyytipojaksi niin Finströmissä sijaitsee myös Suomen vanhin, jo 70-luvulla perustettu sipsitehdas. Taffel-sipsejä valmistava tehdas on suuri työllistäjä kunnassa.

Saltvik salmen toisella puolella

Färjsundetin sillan toiselta puolelta löytyy vajaan 2000 asukkaan Saltvik, se kuuluu Finströmin ja Getan kanssa samaan talousalueeseen. Maanviljelys näyttää olevan täälläkin tärkeässä osassa.

Niinkuin Getasta löytyy Saltvikistäkin korkea vuori, Orrdalklint, se ei vaan ole yhtä tunnettu kuin Getaberget.

Saltvikin ja ehkä koko Ahvenanmaan tärkein tapahtuma on viikinkimarkkinat Kvarnbossa, Saltvikin suurimmassa kylässä. Ne pidetään aina heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kvarnbosta on löydetty ikivanhoja jäänteitä hallitalosta joka todistaa alueen olleen markkinakäytössä jo viikinkiajalla 800-1000 jKr.

Markkinoilla on erilaisia viikinkiasuisia esityksiä, viikinkimusiikkia, aseharjoituksia, käsityöläisten taitojen esittelyä kuten sepän työtä, nahan parkitsemista ja tekstiilitöitä. Kaiken kruunaa tietysti maistuva ruoka. Taivaan alla-blogi on kirjoittanut markkinakokemuksestaan.

https://www.taivaanalla.fi/2019/07/26/ahvenanmaalla-saltvikin-viikinkimarkkinoilla/

Saltvikistä löytyy myös Ahvenanmaan suurin luola, tosin se on Boxön saarella lähellä Hamnsundia, mutta sinne pääsee omalla veneellä tai opastetuilla kierroksilla. Meillä ei tosin ollut mahdollisuutta käydä siellä tällä matkalla, mutta saari vaikuttaa mielenkiintoiselta, sieltä löytyy vanhan, venäläisen rannikkopatterin jäännökset joka on tuhottu Ahvenanmaan demilitarisoinnin aikaan 1919. Itse luola jota kutsutaan nimellä Rövarkulan sijaitsee korkealla jyrkänteellä ja on 12 metrin pituinen ja neljä metriä korkea, ihan kunnon kokoinen siis. Luolasta on löytynyt vanhoja käytön jälkiä, joten kyseessä saattaa olla ihka oikea ryövärinpesä.

Geta

Getassa on vain noin 500 asukasta, mutta turistit tuovat vilinää kuntaan, onhan Geta itsessään oikea turistimagneetti. Getan paras nähtävyys on Getaberget, sieltä löytyy näköalapaikka ja kuntopolkuja. Voi esimerkiksi taivaltaa viiden kilometrin luontopolun yli kallioiden Djupsundetin luonnonsatamaan ja ihailla matkan varrella upeita luolia, railoja, pirunpeltoa ja kivirakennelmia. Djupsundetissa on äkkijyrkät kalliot, paikka on kuin tehty boulderoinnille, eli kalliokiipeilylle ilman köysiä.

Getabergetin huipulta löytyy ravintola Soltuna missä voi ruokailla tai varata mökkimajoituksen. Ravintolan ympäriltä löytyy erilaisia aktiviteetteja kuten minigolfia ja frisbeegolfia. Nyt ennen juhannusta oli tosin vielä vähän hiljaista, ravintolakin oli vielä. kiinni.

Havsvidden on hulppea lomakylä Ahvenanmaan luoteisosassa. Siellä punaisten rantakallioiden kätköstä voi vuokrata hotellimajoituksen tai upean mökin, voi tietysti myös yöpyä satamassa omassa veneessä mikä on edullisin vaihtoehto. Saunaosastolla on uima-allas ja terassilla voi katsella merimaisemaa porealtaasta käsin. Hotellista saa myös erilaisia kylpylähoitoja jollei sitten halua saunoa vaikkapa rannan pikkuruisessa saunassa laiturilla tai nautiskella savusaunasta.

Kauppaa alueella ei ole joten jollei provianttia ole mukana täytyy tyytyä ravintolan tarjontaan. Viimeksi söin viiriäispaistia, joten kyllä sieltä varmasti löytyy murkinaa jokaisen makuun.

Sund

Tuhannen asukkaan Sund sijaitsee kätevästi Maarianhaminasta alkavan päätien varrella, myös Vanha Postitie on kulkenut samansuuntaisesti Sundin Bomarsundista Vårdöön. Sundin nähtävyyksiä ovat Ahvenanmaan ainoa linna Kastelholm ja venäläisten rakentama ja englantilaisten tuhoama Bomarsundin linnoitus.

Kastelholman linnaa alettiin rakentaa puolustustarkoituksiin 1300-luvulla, sen merkitys kasvoi 1400-luvulla kun siitä tuli hallintokeskus. Välillä linna koki kovia, mutta tuli jälleen korjatuksi. 1600-luvulla linnan merkitys kuitenkin väheni ja 1700-luvulla linnaa koetteli tulipalo. Tästä viimeisestä tuhosta alkoi sitten restaurointi ja tie museoksi. Jo 1930-luvulta asti linna on toiminut museokäytössä.

https://fammomatkalla.blog/2018/08/30/kastelholman-linna-ahvenanmaalla/

Linnan välittömässä läheisyydessä sijaitsee 1930 perustettu Jan Karlsgård-ulkoilmamuseo, sinne on kerätty parisenkymmentä 1800-luvun talonpoikaisrakennusta. Itse nimi Jan Karlsgård tulee Karlsin tilasta josta kuljetettiin museon päärakennus.

Ulkoilmamuseossa voi liikkua vapaasti, siellä järjestetään myös erilaisia tilaisuuksia joista tärkeimmät ovat juhannusjuhla juhannussalon pystytyksineen ja joulumarkkinat joulukuun alussa.

Bomarsundin aikoinaan mahtavankokoisesta linnoituksesta on ainoastaan rauniot jäljellä. Linnoitusta alettiin rakentaa vuonna 1809 kun Venäjä voitti Ruotsin Suomen sodassa. Linnoitus ei ehtinyt tulla edes valmiiksi kun se jo tuhoutui Oolannin sodassa vuonna 1854. Lue lisää alla olevasta linkistä.

https://fammomatkalla.blog/2018/09/01/bomarsundin-rauniot-ahvenanmaalla/

Legendaarinen ravintola Sundissa on Michael Björklundin ravintola Smakby melkein Kastelholman linnan vieressä. Sinne monii unelmoi pääsevänsä, joten pöytävaraus on tarpeen ainakin näin sadonkorjuujuhlien aikaan.

Vårdö

Vårdö on nimensä mukaisesti saari, sinne päästäkseen tarvitaan pieni merimatka. Koska olimme autolla liikkeellä merimatkaksi manner-Ahvenanmaalta riitti neljän minuutin vaijerilossimatka.

Vårdön kunta ei sekään ole suuren suuri, pääsaarella ja siihen kuuluvilla muilla saarilla asuu neljä ja puolisataa asukasta. Vårdöstä löytyy kirkko, kauppa, majatalo ja pari museota. Toinen museoista on koulumuseo, toinen on puhelinkioskimuseo. Tämä Vargatassa sijaitseva puhelimen historiasta kertova museo on nähtävyys kokonsa vuoksi, se on yksi maailman pienimmistä museoista, sillä on leveyttä vain vajaan metrin verran.

Jos pidät haasteista etkä pelkää korkeita paikkoja voi Vårdön Flow Park olla tehty juuri sinua varten. Flow Park on seikkailurata korkealla puiden latvoissa, kaikki yli 120 cm pitkät ovat tervetulleita testaamaan taitojaan. Oliko yllätys, että minä jätin puunlatvat muiden huvittelua varten?

Vårdön kirkko on valkeaksi kalkittu kivikirkko 1500-luvulta, sen hautausmaalta löytyy myös Anni Blomqvistin hauta.

Vårdöstä puhuttaessa ei tietenkään voida unohtaa Anni Blomqvistia. Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta Blomqvistin syntymästä. Hän oli merimiehen vaimo joka menetti miehensä ja poikansa syysmyrskyssä ja ryhtyi sitten kirjoittamaan ”Myrskyluodon Maija”-sarjaa. Blomqvist itse syntyi ja asui koko ikänsä Simskälan saarilla, mutta kirjasarjan tapahtumapaikka Stormskären on todellisuudessa Väderskären-saari jolla kirjan perusteella tehty elokuva filmattiin.

Vårdösta järjestetään venematkoja Väderskäriin katsomaan filmauspaikkoja. Siellä oleva talo on tosin jo luhistumaisillaan. Nyt en käynyt Väderskärissä, mutta olen elänyt siellä jännittäviä hetkiä tämän vuosituhannen alussa kun yritimme saaren laguuniin purjeveneellä ja mikäs muu kuin pohjakosketushan siitä syntyi.

Talonpojilla jotka soutivat Vanhan postitien postia oli monesti myös vaarallisia hetkiä, siitä todisteena on saarella sijaitseva hukkuneiden postinkuljettajien muistopatsas.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa

https://facebook.com/fammomatkalla

https://instagram.com/te_strom