Emil Cedercreutz – Harjavallan ylpeys

Harjavallan pikkukaupungin ulkopuolella, metsikön siimeksestä löytyy Emil Cedercreutzin museokokonaisuus. Kokemäenjoen rannalla näyttelytilan lisäksi sijaitsevat taiteilijakoti Harjula, Maahengen temppeli ja veistospuisto. Pysyvien näyttelyiden lisäksi voi museossa ihailla myös vierailevien näyttelyiden antia.

Lokakuinen keskiviikko havahdutti minut lähtemään ajelulle Harjavaltaan, Emil Cedercreutzin museossa oli viimeistä viikkoa menossa kaksi vierailevaa näyttelyä. Tarkoitus oli, että ne olisivat olleet avoinna yleisölle helmikuusta lokakuun alkupuolelle, mutta tautitilanteen vuoksi museo avattiin vasta kesäkuussa.

50 kilometrin ajelu ja olinkin jo Harjavallassa, tuossa 7000 asukkaan kaupungissa jonne Emil Cedercreutz rakennutti ateljeensa, perusti museonsa johon hän keräsi talonpoikaisesineistöä ympäri maakuntaa.

Emil Herman Robert Cedercreutz (1879-1949) oli vapaaherra, kuvanveistäjä, siluetisti, kirjailija, maalari ja keräilijä. Hänen vanhemmillaan oli maatila Köyliössä ja ylioppilaaksi pääsyn jälkeen Emil rupesi vanhempiensa toiveiden mukaisesti opiskeleman juristiksi. Taide vei kuitenkin mukanaan, lainopilliset opinnot jäivät ja Emil aloitti Helsingin Taideakatemian kuvanveistolinjan Albert Edelfeltin suosituksesta. Pian tulivat Brysseli, Rooma ja Pariisi tutuiksi kunnes Emil sitten palasi Köyliön Ilmiinjärvelle missä hänellä oli ateljee. Tämä työtila ei kuitenkaan taiteilijaa miellyttänyt vaan hän ryhtyi rakennuttamaan taloa Kokemäenjoen rannalle Harjavaltaan. Vuonna 1914 syntyi taiteilijakoti Harjula jossa on 10 huonetta ja joka on sisustettu erityylisillä huonekaluilla, tauluilla ja ryijyillä. Taiteilijakoti Harjulaan kerättiin vanhaa materiaalia Köyliöstä ja Harjavallasta, valmiina paikalle kuljetettiin myös pieni luhti. Ensimmäiseksi näyttelytilaksi Cedercreutzin kansatieteelliselle kokoelmalle valmistui Maahengen temppeli vuonna 1916. Sen oli tarkoitus olla ylistyslaulu maan, auringon ja ihmisen yhteiselolle ja luultavasti se täyttikin tämän tehtävänsä, nykyisin tämä tila on rappeutunut ollen kelpaamaton näyttelytilaksi.

Myöhemmin, Cedercreutz perusti säätiön jolle hän jätti kiinteistönsä ja jonka turvin rakennettiin hänen kuolemansa jälkeen veistoshalli 50-luvulla ja uusi näyttelyrakennus 1971. Seitsemän vuotta sitten päätettiin näyttelyhallin puistoon rakentaa patsaspuisto. Kokemäenjoen rantatörmällä sijaitsevaan puistoon onkin nyt sijoitettu parisenkymmentä Cedercreutzin veistämää patsasta.

Museon näyttelytiloissa on esillä Emilin siluettitaidetta. Siluetteja on monien kirjojen kuvituksena, sitä on myös tauluina.

Vuosikymmenet Emil keräili vanhaa talonpoikaisesineistöä ympäri Satakuntaa, kaikki on asetettu sievästi omille osastoilleen. On talousesineistöä, maanviljelyyn kuuluvaa esineistöä, veneitä ja eri ammatinharjoittajille kuuluneita esineitä.

Veistoshallissa on nimensä mukaisesti veistoksia, niitä on paljon, osa hevosen kokoisia, itse asiassa hevoset olivatkin taiteilijan lempiaiheita ja hevospatsaita on useita erilaisia ja eri kokoisia.

Museossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä ja vielä tässä kuussa oli siis esillä kaksikin näyttelyä, toisessa oli näytillä nukkekoteja ja toisessa teatteripuvustoa.

Minimaailmat – satakuntalaisia nukkekotiharrastajia-näyttelyssä oli esillä 14 satakuntalaisten rakentamaa nukkekotia, ne edustivat kaikkia lähivuosikymmeniä. Nukkekodin rakentaminen on varsin luovaa toimintaa, siinä ei välttämättä tarvitse ostaa mitään valmista, vaan kaiken voi tehdä kierrätysmateriaalista, vain mielikuvitus on rajana. Itse nukketalokin voi olla vaikka pahvilaatikko. Itse kullekin tulee varmaan mieleen muistoja omasta lapsuudesta tai vaihtoehtoisesti omien lapsien leikeistä. Huomioni kiinnitti itse nukkien vähyys, niitä näkyi harvakseltaan. Muistin siitä, ettei nuorimman tyttäreni nukketalossa koskaan asunut ainuttakaan ihmistä, sitä kansoittivat vain hevoset ja ponit. Leikki lapsen mukaan. Parhaimillaan tai pahimmillaan nukkekoti voi olla eri sukupolvien yhteinen harrastus, mieleeni kun tuli myös, että sisarentytärtäni oli kielletty koskemasta mihinkään omassa nukkekodissaan koska hänen äitinsä oli näperrellyt nukkekodista omasta mielestään täydellisen.

Toinen vieraileva näyttely Unelmien kuteita, epookkipukuja teatterimuseon kokoelmista, esitteli nelisenkymmentä teatterikäyttöön valmistettua pukua 1800-luvun lopusta 2000-luvun alkuun. Asuja on käytetty historiallisissa näytelmissä ja oopperoissa, niitä ovat kantaneet esim. Tauno Palo, Ella Eronen, Tea Ista ja Jouko Turkka. Puvut ovat myös tekijänsä näkemys aikakauden materiaaleista ja mieltymyksistä. Esillä oli myös vartalonmuokkausaineistoa kuten toppauksia, turnyyrejä ja kureliivejä.

Näyttelyyn olisi kuulunut myös vaatteiden sovitusmahdollisuus mikä nyt ei kuitenkaan ollut mahdollista.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.

https://facebook.com/fammomatkalla

https://instagram.com/te_strom