MÄRKET – MAJAKKA KAHDESSA VALTIOSSA
Märketin majakka sijaitsee pienellä luodolla joka on 350×150 metrin suuruinen. Tämä luoto on Suomen läntisin kohta ja majakka on sen mukaisesti Suomen läntisin rakennus. Märketin luoto on siitä erikoinen, että sen keskellä on Suomen ja Ruotsin raja. Luodolle on hieman hankalaa matkustaa, helpoimmin sinne tietysti pääsee omalla veneellä, mutta rantautuminen on haastavaa tuulisella säällä ja sääolosuhteet ovat varsin usein tuuliset. Ehkä paras vaihtoehto on kuljetus Eckeröstä. Kuljetus tapahtuu vanhalla luotsiveneellä kesäaikana keskiviikkoisin ja lauantaisin (tuulivaroitus) ja maksaa nykyisin 67 euroa. Hinta sisältää opastuksen majakassa.
Minulla kävi tuuri. Rantautuessamme veneellämme Eckerön marinaan jokunen kesä sitten sain idean soittaa ja tiedustella vapaita paikkoja Märketin majakkakuljetukseen seuraavaksi aamuksi. Sain peruutuspaikan ja olin onnellinen. Sitten vain yhdeksäksi postitalon laiturille seuraavana aamuna. Ilma oli aurinkoinen eikä liian tuulinen. Mukana oli joukko muitakin turisteja, mm. ahvenanmaalainen rouva sekä edellisen tytär ja tyttärentyttäret Yhdysvalloista.
Laiturissa kelluikin jo Sefyr, entinen luotsikutteri.
Matkalla majakalle pysähdyimme ihailemaan hylkeitä. Ulkoluodoilla asustelee monisatapäinen hyljelauma. Tänne tehdään kuulemma myös hyljesafareja. Ikinä en ollut nähnyt näin suurta hyljelaumaa.
Tunnin matkan jälkeen rantauduimme Märketin luodolle. Majakka kohosi siellä ylväänä ja kunnostettuna. Majakan kunnosta huolehtii nykyisin Suomen majakkaseura. Vapaaehtoiset uurastavat majakassa aina kesäkautisin, mukaan pääsee jos on valmis tarttumaan kaikkiin ilmeneviin töihin.
Majakkarakennus on arkkitehti Georg Schreckin suunnittelema ja rakennuttama. Rakennus valmistui vuonna 1885 vaikeuksien kautta, rakennustarvikkeilla kun oli taipumuksena huuhtoutua mereen aika ajoin. Majakka rakennettiin luodon korkeimmalle paikalle ja se valaisi yli 15 kilometrin päähän. Jo Haminan rauhassa vuonna 1809 oli määritelty luodolla kulkeva -valtioidenvälinen raja, kuitenkin myöhemmin huomattiin, että majakka olikin erehdyksessä rakennettu Ruotsin puolelle. Mikä neuvoksi? Vuonna 1981 päätettiin rajaa siirtää niin, että raja on nyt rusetin muotoinen, Suomi sai majakan alla olevan kallion ja Ruotsi vastaavasti kalliota Suomen puolelta. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Koko Märketin luoto on sileätä kalliota. Luodon korkeus on vain 3 metriä korkeimmalta kohdaltaan joten tuulisella säällä aallot lyövät luodon yli.
Majakan ensimmäinen kriisi tuli jo vuonna 1976 kun viimeinen majakanvartija lähti eläkkeelle ja majakka sähköistettiin. Alkoivat rappion vuodet, kunnes sitten Suomen majakkaseura sai majakan hoitaakseen ja aloitti peruskorjauksen. Yleisölle majakka on ollut avoinna vuodesta 2007.
Kaikki puutavara on tietysti kuljetettava saarelle
Makeaa vettä on käytettävä säästeliäästi
Huussivierailulla täytyy varoa astumasta harhaan
Ja saunanhan suomalainen rakentaa paikkaan kuin paikkaan, tässä tapauksessa mahdollisimman suojaiseen paikkaan.
Majakalla talkootyötä tekevät esittelivät ryhmällemme majakan, jakaannuimme kahteen ryhmään jotta kulkeminen olisi esteettömämpää. Oppaat tulkkasivat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Toisessa kerroksessa oli myös kahvio ja pienimuotoinen kauppa mistä voi ostaa kirjallisuutta ja majakkapaitoja.
Paljon oli jo tehty majakan hyväksi, mutta työtä oli vielä moneksi vuodeksi.
Parituntinen vierähti nopeasti ja pian olimmekin jälleen Zefyrissä matkalla mantereelle. Ja tottakai meidän jälleen täytyi pysähtyä tervehtimään vanhoja tuttujamme eli hyljelaumaa joka katsoa killitteli meitä silmät selällään.
Kaunista karua saaristoa. Se on ihan parasta!
Ja Nyt kyllä hiukan harmittaa, kun luen juttua vasta nyt.
Olemme menossa Ahvenanmaalle fillareilla. Sälskärin majakalle on retki varattu ja Märketistä haaveilin mutta ei saada mahtumaan aikatauluihin. Vai pitäisikö sittenkin yrittää…..no on sitten seuraavallekin kerralle jotain.
TykkääTykkää
Aina kannattaa jättää jotakin seuraavallekin matkalle 😉
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin kai se on. Tuo Märket näyttää majakoista mielenkiintoisimmalta!
TykkääTykkää