Kuluva vuosi on ollut sangen niukka majakkabongailun suhteen, mutta löytyihän sittenkin uusi majakka ihan vuoden viime metreillä. Tällä kertaa majakka löytyi vähän kauempaa, nimittäin Lanzaroten eteläkärjestä, Playa Blancalta.
Lanzaroten saari on maastoltaan vulkaaninen, laavaa kuivuneina kokkareina, suurempina lohkareina tai jauhettuna löytyy joka paikasta. Kaikenlainen vihreä kasvillisuus on harvassa ja tuntui siltä kuin kaikki kukkiva tai yleensä kasvava oli sinne istutettu ja sitä vaalittiin kastelemalla ja suojelemalla sitä aidoilla.
Hotelliltamme oli ehkä kolmisen kilometriä majakalle ja kunnon päiväretkeläisten tapaan matkasimme nuo kilometrit paikallisbussilla, joka kierteli vähän siellä sun täällä ja niinpä matka tuntui hieman pidemmältä. Ajelimme Pechigueran niemen kärkeen, niin pitkälle kuin bussi matkasi ja suuntasimme sitten yli laavapeltojen ja pölyisten polkujen kohden etäällä siintävää majakkaa.
Pechiqueran majakka rakennettiin vuonna 1866. Silloin se oli vain 10-metrinen kivinen rakennus. Uskollisesti majakka jaksoi palvella yli sata vuotta kunnes ilmeni tarvetta uudemmalle tekniikalle. Uusi valkeaksi kalkittu, 50 metriä korkea majakka nousi sitten vanhan viereen ja se avattiin liikennekäyttöön vuonna 2002. Se näyttää merenkulkijoille valkoista valoa 17 meripeninkulman päähän kolmen välähdyksen sykleissä. Arkkitehtinä toimi Juan de León y Castillo.
Majakan ympäristö koostuu vulkaanisesta aineksesta ja onhan lähellä tulivuorikin, nimittäin Montana Roja, sammunut tosin. Maisemat saarella ovat kauniita karuudessaan, kaktuksia löytyy ja löytyy istutettuja viiniköynnöksiäkin, ne on istutettu kuoppiin ja ympäröity kivillä. Arvattavasti välillä tuulee aika navakasti.
Saaren talot ovat valkoiseksi kalkittuja ja matalia. Saan selville, että saaren suuri poika on César Manrique (1919-1992). Hän oli sekä taiteilija, kuvanveistäjä, luonnonsuojelija, että arkkitehti ja saaren rakennuskannan suunnittelu on hänen työtään. Manrique taisteli ylirakentamista ja kerrostaloja vastaan, hän halusi saada asuinsaarelleen aivan oman ilmeen, jossa vesi, tuliperäinen maasto ja valkoisiksi kalkitut seinät näyttelevät pääosaa. Hienon kulttuuriperinnön Manrique onkin jättänyt, vain majakka nousee komeana yläilmoihin, sekin on toki nykyään valkoinen.
Rantaa mukaellen kulkee kivetty kävelytietie majakalta aina Playa Blancan keskustaan asti, mutta koska kilometrejä on jo tullut aivan riittämiin askelmittariini, valitsemme taas bussikyydin ja jätämme rantabulevardin suosiolla seuraavien päivien patikointiin.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa. https://instagram.com/te_strom
FAMMO MATKALLA 
On kyllä kauniin karua maastoa. Hauskan näköinen majakkarakennus. Erityisesti tuo, että vanha rakennuskin ollaan säilytetty. En välttämättä ihan tuota taidetta tosin tässä kohtaa osaa arvostaa. Tykkään majakoista yleisestikin, mutta jostain syystä ulkomailla tulee harvemmin niillä vierailtua. Pitää ilman muuta laittaa kuitenkin tämä mieleen, jos Lanzarotella tulee käytyä.
TykkääTykkää
Kauneus on niin sanotusti katsojan silmässä, ainakin taiteilija itse on tullut onnelliseksi saadessaan toteuttaa itseään.
TykkääTykkää
Hieno paikka! Enpä ole itsekään aikoihin käynyt majakkabongauksella, mutta tästä sai hyvää inspiraatiota.
TykkääTykkää
Oli kyllä, ei koskaan kannata jättää käymättä jos on hyvä mahdollisuus.
TykkääTykkää
Itekin tykkään hirmuisesti majakoista, vaikken niitä varsinaisesti erikseen bongaile. Ne on usein jotenkin tosi kauniita ja jos ne osaisivat puhua… Fuerteventurassa nähtiin myös pari majakkaa, vaikka sielläkin oli niitä useampia.
TykkääTykkää
Fuerteventurallakin kyllä käytiin päiväseltään, majakoille asti ei ehditty.
TykkääTykkää