Tytyrin kaivoksesta on moneksi. Se on kohde josta löytyy kaivoshistoriaa ja se on peikon kotiluola, juuri nyt se on muuntautunut kauhujen kammioksi Halloweenin henkeen.
Arvelimme, että teini joka ei halunnut juhlia syntymäpäiväänsä ehkä kuitenkin nauttisi jostain erilaisesta ohjelmasta. Niinpä herätimme teinin ja suuntasimme kohden Lohjaa ja sen kalkkikaivosta. Helsingistä singahtaa sinne puolessa tunnissa.
Pääsyliput kaivokseen maksoivat 16,50, meidän viiden hengen tynkäryhmämme sai ryhmäalennuksen, sovittelimme päihimme kypärät ja matka maan alle saattoi alkaa.
Henkilökunnan edustaja vei meidät supernopealla hissillä yli sadan metrin syvyyteen ja esitteli kartasta eri reitit kaivoksessa, sitten olimmekin omillamme.
Kaivoksessahan on myös Kone-hissien testikuilu, se on yli 300 metriä syvä, korkeampi kuin Eiffel-torni. Kyseisen hissin Kone rakensi vuonna 1998, sitä ennen käytössä oli vain tavallinen kaivoshissi.
Luolastossa ei ollut pimeää ja kosteaa niin kuin katakombeissa, valoa oli ajoittain niin, että hyvin pystyi näkemään, ajoittain käytävät oli taidevalaistu värivaloilla.
Kaivoksen uumenista löytyi tarinoita kaivoksen historiasta, vanhoja työkoneita ja kuvatauluja. Löytyipä taidenäyttelykin. Perheen pienin, 1-vuotias ihastui peikkoluolaan niin, että siellä täytyi käydä kahdesti.
Kaivos on toiminut vuodesta 1897, ensin avolouhoksena. Vähitellen sinne louhittiin 40 tunnelia, jokainen niistä oli sadan metrin pituinen. Avolouhoksesta luovuttiin vuonna 1956 ja siirryttiin maan alle. Nykyään kalkkikiveä louhitaan, porataan ja räjäytellään 400 metrin syvyydessä.
Vuosisatojen ajan on tarpeelliseksi havaittua kiveä on yritetty irrottaa maaperästä monenlaisilla keinoilla. Vanhin tapa erottaa haluttu kivi kalliosta oli ns. polttomenetelmä jossa kalliota ensin kuumennettiin tulen avulla ja jäähdytettiin sitten nopeasti Kylmän veden avulla. Nopea lämpötilan vaihtelu sai kiven halkeilemaan. Astetta tehokkaampi menetelmä oli käsiporaus ja mustan ruudin käyttö. Mustaa ruutia käytettiin ensimmäisen kerran pohjoismaisissa kaivoksissa Ruotsissa vuonna 1635. Kuitenkin vasta koneellinen poraus ja voimakkaat räjähdysaineet sekä tehostivat työtä että vähensivät kustannuksia. Räjähdysaineiden käytön myötä syntyi nykyaikainen louhintatekniikka.
Kaivostyön suurimmat muutokset tapahtuivat 1920-1970-lukujen aikana. Alkuvaiheessa työ perustui lihastyövoimaan ja suureen työntekijämäärään. Pitkään ainoa varsinainen kone kaivoksessa oli pora. Toinen maailmansota hidasti kaivostyön koneellistumista, mutta pian sen jälkeen koneita oli saatavissa melkein jokaista työvaihetta varten ja ne myös kasvoivat kokoa nopealla tahdilla. Samalla kun koneiden avulla voitiin louhia yhä suurempia määriä kiveä yhä lyhyemmässä ajassa väheni myös kaivosmiesten tarve.
Kaivostyössä voidaan erottaa toisistaan valmistavat työt ja varsinainen louhintatyö. Valmistaviin töihin kuuluvat erilaisten tunneleiden, ilmanvaihtokuilujen, kulkutunneleiden ja nostokuilujen louhiminen. Valmistavissa töissä luodaan kaivoksen perusrakenteet, joiden avulla varsinainen louhinta saadaan toimintaan. Louhinnan työvaiheita ovat poraaminen, lataaminen, ampuminen eli räjäyttäminen, rusnaus eli irtonaisten kivien karistaminen ja lastaaminen.
Aikaisemmin porarit olivat kaivoksen tärkein ammattiryhmä. Työ oli raskasta ja ammattitaudit vaivasivat. Niitä olivat esim. kuurous, pölykeuhko ja valkosormisuus.
Kaivoksessa on kosteaa ja siksi sinne on muodostunut stalagmiitteja tiettyihin kohtiin. Vettä on niin paljon, että sitä kerääntyy suuriin kallioaltaisiin josta se johdetaan Lohjanjärveen. Osa vedestä myydään kuitenkin Lohjan kaupungille juoma- ja kulutusvedeksi.
Ja löytyihän niistä luolastoista se peikkoluolakin. Peikolle oli tehty oma keittiö, makuuhuone ja saunakin. Ja mikä parasta peikko oli itse paikalla ja sitä sai halata.
Yllättäen astuimme myös vähän isommanpuoleiseen luolaan. Siellähän olikin viihtyisä kahvio. Toki erilaista vanhaa kalustoa oli tuotu koristeeksi sinnekin.
Kaivoksen omistaa englantilainen yhtiö Nordkalk. Kalkkikiveä louhitaan yhä miljoona tonnia vuodessa, mutta louhintatyö tapahtuu turvallisen matkan päässä museotiloista. Murskattua, poltettua ja jauhettua kalkkikiveä viedään lähinnä Pohjoismaihin.
Kävimme vielä katsomassa puolen kilometrin päässä olevaa avolouhosta. Siinä ei ollut paljoakaan ihailtavaa, paksu teräsaita kiersi koko louhoksen. Mutta Lohjanjärvi ja ruskankellastamat puut olivat kauniita.
Seuraa Fammon kiertelyä myös Facebookissa ja Instassa.
FAMMO MATKALLA 
Tämä kuulostaa todella kiinnostavalta kohteelta. Olemme joitain kertoja Lohjalla käyneet ja yöpyneetkin, mutta Tytyrin kaivoksessa emme toistaiseksi ole käyneet. Pitää laittaakin mieleen ja korjata tilanne seuraavalla kerralla, kun Lohjalla käymme.
TykkääTykkää
Suhteellisen kiva kohde, teinikin tykkäsi.
TykkääTykkää
Tytyrissä on pitänyt käydä niin monesti, sillä Lohjalla on sukulaisia ja siellä tulee käytyä usein. Tässä taas hyvä muistutus että pitää yrittää järjestää aikaa Tytyrille seuraavalla Lohjan visiitill
TykkääTykkää
Sellaista se on, kaikkea ei millään ehdi toteuttaa, mutta joskus yllättää itsensäkin.
TykkääTykkää
Tytyrin Peikkoluola ja nyt kai kohta joku Joululuola onkin ollut ainakin meidän kulmilla Espoossa tienvarsimainoksissa kovasti esillä. Melkein, vaikkakin ihan aikuisena (?) olen harkinnut, että pitäisikö siellä taas käväistä – vaikka joskus vuosia sitten olenkin sen jo kertaalleen kokenut jollain työhön liittyvällä tiimiretkellä.
TykkääTykkää
Kyllä varmaankin pitäisi sekin markkinarako hyödyntää ja tehdä jouluksi joululuola. Lapsia kyllä miellyttäisi.
TykkääTykkää
Lohjan kasvattina Tytyri on on vähintäänkin tuttu kohde! Siellä tuli käytyä luokkaretkillä (muistaakseni joka vuosi) 😀
TykkääTykkää
Asiantuntijana varmaan olet seurannut kaivoksen kehitystä. Uskoisin, että paljon on tapahtunut vuosien varrella.
TykkääTykkää
Taas kohde, josta en ollut kuullutkaan. Mielenkiintoinen kohde ja kiva, että teinillekin oli mieleen:) En ollut tosiaan edes ajatellut, millainen tai missä olisi testihissi, sillä tokihan niitä pitää jossain testata.
TykkääTykkää
Mukava muistutus siitä, että kun pari kertaa kuussa ajaetaan siitä ohitse, voisi pysähdelläkin. Kovvin hatarat muistot minulla on edellisestä kerrasta, jolloin olin luokkani kanssa Tytyrissä. Taisi minun aikani mennä siihen, että laskin oppilaiden lukumäärää toivoen, että lopussa täsmäisi.
JuhaMukava muistutus siitä, että kun pari kertaa kuussa ajaetaan siitä ohitse, voisi pysähdelläkin. Kovvin hatarat muistot minulla on edellisestä kerrasta, jolloin olin luokkani kanssa Tytyrissä. Taisi minun aikani mennä siihen, että laskin oppilaiden lukumäärää toivoen, että lopussa täsmäisi.
Juha
TykkääTykkää