Belgrad, kaupunki idän ja lännen rajalla

Olen saapunut junalla Podgoricasta Belgradiin, matkustaessa on kulunut koko päivä ja saavun minulle outoon kaupunkiin illan pimeydessä. Onneksi matkaseurani neuvoo minulle oikean raitiovaunupysäkin ja löydän helposti hotellini lataamani kartan avulla.

Belgrad rosoinen, salaperäinen, samanaikaisesti sekava ja looginen. Belgradissa on vanhoja arvotaloja ja uusia, moderneja rakennuksia, siellä on vanhaa, ränsistynyttä itäeurooppaa ja pyrkimystä länsieurooppalaiseksi.

 

Liikenne on sujuvaa, löytyy raitiovaunuja ja busseja joilla pääsee kätevästi joka paikkaan. Sujuvuus johtuu ehkä siitäkin, että bussiin hypätään aina kun tarvetta on ja maksamatta. Paikalliselta asiaa kysyessäni hän totesi, että kellään ei ole tapana maksaa koska heillä on huonot palkat eikä kontrollia ole.

Oikeasti kioskeista voi ostaa elektronisen bussikortin joka käy myös raitiovaunuihin. Turisti voi ostaa päiväkortin tai kortin pitemmäksi ajaksi.

 

Kävellenkin kuitenkin pääsee, varsinkin Stari Gradin, vanhan kaupungin puolella on hyvät kadut ja runsaasti viheralueita. Sivukaduille mentäessä löytyy kyllä niitä kuoppiakin.

Kysyessäni paikalliselta missä kannattaisi käydä, hän tuhahti ja sanoi nähtävyyksien olevan täysin turhia:

-Istu kahviloissa ja nauti ympäristöstä

Yritin parhaani mukaan toteuttaa tätä neuvoa, mutta kävin kuitenkin kahdessa museossa (siis ei päivää ilman museota), nimittäin Nikola Teslan sähkömuseossa ja Jugoslavian historia-museossa. Teslan museo oli haastava löytää ja kun sen löysin tuli samalla sisään valtava koululaisryhmä. No eihän minulla mitään ole tiedonhaluisia koululaisia vastaan, jotenkin vaan tuntui niinkuin olisi joutunut yllättäen töihin.

Jugoslavian historian museoon lähdin reippaasti aamukävelylle. Ei olisi kuitenkaan pitänyt. Matka oli yllättävän pitkä ja opasteita oli pyöreä nolla. Kysymällä kuitenkin selviää. Huomasin saman asian kuin jo edellisenä päivänä, vanhat ja keski-ikäiset asukkaat eivät välttämättä kommunikoi englanniksi, nuoriso sen sijaan puhuu hyvää englantia. Nuorin oppaani oli sellainen 10-vuotias typykkä jonka isä haki sisältä tulkkaamaan.

Museo siis kuitenkin lopulta löytyi ja olikin sangen mielenkiintoinen, tosin päätalo oli remontissa ja suljettuna. Museo keskittyi lähinnä Tito-kulttiin ja kertoi hänen vaiheistaan ja matkoistaan, Titohan matkasi sinisellä junallaan paitsi omassa maassaan myös kaikkialla muuallakin Euroopassa.

Mahtaakohan löytyä toista yhtä paljon matkustelevaa presidenttiä. Tito oli kirjaimellisesti kiskoilla suurimman osan ajastaan. Hänen 9-vaunuinen junansa oli kalustettu asunnoksi. Junassa voi suorittaa kaiken, nukkumisen, ruokailun, neuvottelut ja tapaamiset, lisäksi perhe kulki kätevästi mukana.

Koska päätalo on remontissa, ei alueelta löydy kahvilaakaan ja toiletitkin on korvattu bajamajoilla. Tien vierestä löytyy kuitenkin peräti tunnelmallinen ravintola Hyde park mistä saa herkullisia lounaita ja kahvia. Sorry, etten kuvannut risottoani, se oli niin hyvää, että söin sen.

Kaupunki koostuu erityyppisistä kaupunginosista, jokaisessa en ehdi edes käydä. Hotellini Rex sijaitsee vanhan kaupungin, Stari gradin laidalla, lähellä vanhaa rautatieasemaa. Paikan olen valinnut niin ettei minun tarvitsisi harhailla oudon kaupungin pimeillä kaduilla saavuttuani myöhään illalla nykyiselle, pienelle asemalle. Tästä vanhasta jykevästä asemarakennuksesta jonka kautta on kulkenut myös kuuluisa Idän pikajuna, rakennetaan museota kunhan ehditään, nyt siellä toimii rahanvaihtopiste.  Näitä menjacnico-pisteitä onkin kaupungissa tuhkatiheässä, samoin pankkiautomaatteja.  Aseman vierestä lähtevät kaukoliikenteen bussit, niiden kyydissä pääsisi moneen mielenkiintoiseen kaupunkiin.

Stari Gradin ydin on Trg Republice-aukio ja sen sivusta kulkeva kävelykatu Knez Mihailova, joka alkaa Kalemegdanin linnoitukselta. Ja miten minulla on aina samanlainen tuuri, keskusaukiot ovat tavallisesti remontissa kun niillä vierailen, niin tämäkin.

Aikaisemmin torilla on kuulemma sijainnut kaupungin pääportti, se kuitenkin tuhottiin vuonna 1866 kun turkkilaiset lähtivät tai karkoitettiin kaupungista. ”Hevosen” taustalla seisoo Kansallismuseo ja teatteri.

Vähän kauempaa löytyy kaupungin Parlamentti ja sen jälkeen yliopistoakennukset.

Keskusta voi vaikuttaa hippusen sekavalta, kadut nimittäin eivät kulje missään linjassa vaan risteilevät sinne tänne. Keskustasta Zeleni venacilta löytyy myös suuri hedelmätori, tai oikeastaan myydäänhän siellä muutakin, mm. vaatteita ja taloustavaroita ja jollei jollakin ole omaa myyntitiskiä voi aina latoa myytävät tavarat kadulle.   Harvemmin kylläkään nykyisin missään enää näkee, että joku myy kengännauhoja, sytkäreitä tai oman sadon valkosipuleita, no, täällä myy. Jos eivät hedelmät tai vihannekset maistu niin torin eli pijacan ympäristö on taynnä pikaruokapaikkoja, täältä saa piirakat, pizzat ja burekit. Torin laidalta lähtevät paikallisbussit, myös bussi Nikola Teslan lentokentälle.

 

 

Hotelleista mainittakoon kaksi kuuluisuutta, hotelli Bristol, joka on Belgradin yksi kaupungin vanhimmista, vielä toimivista  hotelleista ja legendaarinen hotelli Moskva.

 

Pakkohan minun on mentävä sisälle katsomaan aikeenani nauttia kupponen teetä hotellin kuuluisassa aularavintolassa. Baari on kuitenkin tupaten täynnä ja asiakkaatkin sen verran arvokkaasti pukeutuneita ettei reppuni ja minä olisi ollut varsinainen somistus salissa joten tee jäi nyt kumminkin nauttimatta.

Kaupunkia halkoo Sava-joki, siitä on saanut nimensä myös Savamalan kaupunginosa (=Savan ympäristö). Savan yli kulkee tottakai myös monia siltoja, mikäli lähtee alaspäin Zeleni venicalta niin tulee Brankovin sillalle, toiselta puolen siltaa löytyy ravintoloita, toiselta puolen taas hipsteripaikkoja ja katutaidetta.

 

 

Kaksi päivää Belgradissa ei riitä mihinkään, mutta ei auta, lähdettävä on. Milloinkahan taas tapaamme?

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa Blogit.fi