Euroopan pääkaupungit tutuiksi, vuorossa Podgorica

 

Minulla on käynnissä projekti joka oletettavasti on ikuisuusprojekti, nimittäin ”Euroopan pääkaupungit tutuiksi”. Pääkaupungit eivät ole vähään aikaan karttuneet syystä, että jo käytyjä pääkaupunkeja on päivitetty. Nyt kuitenkin plakkarissa on kaksi uutta helmeä joihin tutustuin tämänvuotisella Balkaninmatkallani, nimittäin Podgorica ja Belgrad. Tässä ensikosketus tuohon, vähän vähemmän tunnettuun Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan.

Turistit etsivät Montenegrosta lähinnä aurinkoa ja kauniita rantoja, niitä löytyy esimerkiksi Budvasta, Kotorin lahdelta ja Hertzig Novista, ne seudut ovat minullekin tuttuja. Harvemmin lähdetään sisämaahan, matkaoppaat kehottavat jättämään Podgornican väliin koska siellä ei ole mitään näkemisen arvoista. Kaupungin nimikin voi kuulostaa oudolta, eikä ihme, nimi on ollut Podgorica vasta vuodesta 1992, sitä ennen kaupunki tunnettiin nimellä Titograd.

No just. Minulle kun sanoo ettei johonkin kannata mennä niin sinnehän minä olen jo menossa, en kertakaikkiaan usko ettei maan pääkaupungissa olisi mitään nähtävää.

Saavuin Podgoricaan iltasella Dubrovnikista, parinsadan kilometrin matka bussilla kesti neljä tuntia, tämä siksi, että bussi ajoi maisemareittiä rannikon kautta, saimme ihailla merta, vuoria ja auringonlaskua ajaessamme Kotorin ja Budvan kautta. Lisäksi jouduimme nousemaan kaksi kertaa bussista ja jonottamaan passintarkastuksessa rajoilla.

Seuraavana päivänä pääsin katselemaan kaupunkia ja ristin kaupungin oitis pääkaupunkien Tuhkimoksi, kaupunki on ehkä vaatimaton, siinä on näkyvissä vanha jugokulttuuri, mutta kaupungissa on myös suloutta ja ennen kaikkea paljon potentiaalia kasvuun ja kukoistukseen. Ensivaikutelma oli kuin suomalaiseen pikkukaupunkiin olisi tullut, koko rakennuskanta on kohtalaisen uutta, siihen on selityksensä; toisen maailmansodan aikana koko kaupunki nimittäin suurilta osin tuhottiin. Vanhasta kaupungista löytyy kuitenkin jopa vanhoja, turkkilaisaikaisia rakennuksia  1500-luvulta. Kaupunkia hallitsee Moraca-joki ja sen yli kulkevat sillat, ne ovatkin tärkeässä asemassa. Podgoricasta löytyy toinenkin joki, Ribnica, se tulee idästä ja yhtyy Moracaan.

Kaupunki jakautuu vanhaan ja uuteen osaan, Nova Varokšeen ja Stara Varokšeen, niitä erottaa Moraca-joki. Joen yli pääsee monen sillan kautta, osa silloista on tarkoitettu vain kävelijöille. Uusin silloista on Millenium-riippusilta, kaupungin ylpeys. Vanhoin silloista on alunperin rroomalaisten rakentama, myöhemmin turkkilaisten korjaama kivisilta.

20180926_135640

DSCN1927 (2)

Kaupungin uudelta puolelta löytyy mm. keskusaukio, urheilukeskus ja taidemuseo. Tämä modernin taiteen galleria sijaitsee monessa rakennuksessa joista suurin ja kaunein on Petrovacin linna, joka itse asiassa on kuningas Nikolan talvipalatsi. Montenegro julistautui kuningaskunnaksi vuonna 1910 ja sen ensimmäiseksi kuninkaaksi tuli prinssi Nikola (1860-1918). Hän otti nimekseen Nikola I Petrovic Njegoš.

DSCN1888
Kuningas Nikola I ratsunsa selässä

 

DSCN1898
Kaupungin urheilukeskus, huomio kiinnittyy lähinnä erikoiseen paikoitustapaan

 

DSCN1903
Petrovacin linnasta löytyi nuorten taiteilijoiden töitä

DSCN1905

DSCN1901

20180926_121325

Toinen kaupungin ylpeyden aihe on Ylösnousemuskirkko, Hristovog vaskrsenja. Tämä ortodoksikirkko on  valmistunut vasta hiljakkoin, ulkopuolen koristeet ovat vielä työn alla. Sisäpuolelta kirkko on kerrassaan upea, seinät ja katto on koristeltu ikoneilla ja katosta riippuu mielettömän kokoinen kattokruunu.

20180926_131911

 

DSCN1916

DSCN1910

20180926_132111
Ulkoseinien korkokuvia työstettiin vielä, työkaluna olivat taltta ja vasara
DSCN1912
Kirkon sisäpuolen loistokkuutta

Stara Varoš on kaupungin vanha puoli, sieltä löytyy keskustan kävelykadut kahviloineen ja ravintoloineen. Päivällä oli tosin aika autiota, ehkäpä yöelämä on sitten sitäkin vilkkaampaa.

DSCN1926

20180926_141419
Kävelykadulla ei voinut sanoa olevan tungosta

20180926_110732

Podgoricaa sanotaan vihreäksi kaupungiksi, mutta kesä oli varmaan ollut kuuma sillä kaikki ruohomatot olivat palaneet karrelle ja vesi joessa nuoli tuskin rantatöyräitä.

Vanhalta puolelta löytyy myös keskusaukio jota hallitsee kivestä muurattu kellotorni. Ympäristössä on luonnonhistoriallinen museo ja vanhoja turkkilaisrakennuksia. Tätä aukiota ollaan työstämässä ehompaan kuntoon.

DSCN1881

Vaikka ruohomatot olivat kuivuneet löytyi kuitenkin puistoja suihkulähteineen. Kraljev-puistossa voi pelata lautapelejä ja tätähän mahdollisuutta käytettiin.

 

 

DSCN1932
Katujen varsille laitetaan ilmoitukset poisnukkuneista sukulaisista

Vanhalta puolelta löytyy myös parlamenttirakennus.

DSCN1930

Hotellini Terminus sijaitsi bussiaseman ja rautatieaseman vieressä, paikan valitsin koska saavuin bussilla illalla pimeän aikaan ja lähdin kahden yön jälkeen aamulla junalla. Hotelli oli iloinen yllätys, se oli uusi, siellä ei ollut ylellisyyttä, mutta kaikki tarpeellinen mitä väsynyt matkaaja saattaa tarvita. Aamiainen kuului hintaan ja aamiaisella sai maistella paikallisia herkkuja.

 

20180926_091700

Podgorica osoittautui viehättäväksi pikkukaupungiksi, suurkaupungin meno ja meteli sieltä puuttui kokonaan. Siirtymiseen paikasta toiseen voi käyttää kaupungin busseja, minä tosin kävelin koska kaupunki oli sopivan pieni ja kävellen hahmottaa ympäristönsä paremmin. Montenegro käyttää euroa vaikkei kuulukaan EU:hun ja euro on siellä arvossaan. Kun esimerkiksi leipomolasku on 15 senttiä luulee, että nolla on unohtunut. Kaupungissa pidinkin eniten pienistä kahviloista ja leipomoista. Pikku Tuhkimon kanssa olisi mieluusti viettänyt vielä yhden yön lisää.

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa Blogit.fi

 

22 vastausta artikkeliin “Euroopan pääkaupungit tutuiksi, vuorossa Podgorica

  1. Heh, löytyihän niitä, muitakin pääkaupunkikeräilijöitä. Me keksimme idean vasta kun jäljellä taisi enää olla vain 5, eli Varsova, Moskova, Podgorica, Sarajevo ja Zagreb ja alle kuukausi sitten saimme projektin valmiiksi. Ja tosiaan, vaikka Podgoricaa moititaan tyyliin ei sinne kannata mennä, niin ei meitäkään vuorokausi kaupungissa yhtään harmittanut 🙂
    https://meriharakka.net/2018/09/16/podgorica/

    Tykkää

  2. Tämä on minun eläkeprojektini eikä sillä ole kiirettä tulla valmiiksi, onhan minulla nyt aikaa (toivottavasti on). Puuttuvia kaupunkeja ovat Sofia, Bukarest, Sarajevo ja Zagreb. On hauskaa myös uusia jo käytyjä pääkaupunkeja. Vielä tässä kuussa lähden katsomaan miltä Moskova näyttää tällä vuosituhannella. Nuo sillat Podgoricassa näyttävät kyllä olevan tärkeitä kaupungin profiilin kannalta.

    Tykkää

  3. Montenegrossa matkaillessa ei käyty täällä, vaikka olisi varmaan pitänyt käydä. Oli mielenkiintoista lukea tästä paikasta lisää. Hauska idea lähteä keräilemään Euroopan pääkaupunkeja, mulla olisi kyllä iso kasa vielä valloitettavaa. :’D

    Tykkää

    1. Mikäli rantalomasta pitää niin onhan se rannikko toki ihan parasta Montenegrossa. Pääkaupunkeja voi toki keräillä, kestää se sitten viisi tai kymmenen vuotta.

      Tykkää

  4. Nikolan vuosiluku on ehkä väärin. Titograd on minulle tutumpi nimi kuin Podgorica. Kumpaakin yhdistää se, että niiden nimen ymmärtää jollain yleisellä kielellä, toisin kuin vaikka sellaisen paikkakunnan kuin Zveiniekciemsin tai Zalgiriu Miškasin.
    Pääkaupungit yleensä eivät kiehdo, mutta listani kasvoi tänä vuonna Dublinilla. En ole oikein pääkaupunki-ihminen, itse asiassa, en ole mikään kaupunki-ihminen. Aina haluan etsiytyä vähintäänkin puistoon.

    Tykkää

    1. Podgorica ei ole suurensuuri kaupunki ja puistoja riittää. Jotenkin minustakin Titograd olisi iskevämpi nimi, Podgorica on jotenkin pliisu, voisiko sen kääntää vapaasti vaikka ”laaksossa”.

      Tykkää

  5. Kylläpä näyttääkin autiolta. Ihan niin kuin aavekaupunki.

    Tykkää

    1. Autiota oli kyllä, kaikki ihmiset olivat ihan muualla, etupäässä palaamassa töistä. Ehkä tuolla oli sitten illalla vilinää.

      Tykkää

  6. Euroopan pääkaupungit voisi harkita ottaa listalle….no kunhan ensin saa noi maatkin kerättyä. Katsotaan sitten vaikka helposti olisi yhdistää kaksi kärpästä samalla iskulla! Oliko niin kuuma, että kaupungista oli väki karannut rannoille?

    Tykkää

    1. Ei ollut enää syyskuussa kuumaa, sellaiset 20-22 astetta. Noita pääkaupunkeja tulee helposti sivutuotteenakin😁

      Liked by 1 henkilö

  7. Ihanasti kuvailtu!!
    Olen vain kuullut ja lukenut ”haukkumisia” kuinka tylsä kaupunki Podgorica on.
    Kerran oli lähellä ettei lähdetty sinne talvilomalla mutta lentojen kalliuden vuoksi jäi väliin myös ja palattiin Serbiaan.
    Tunnen Podgorican myös Titogradina, mutta johtunee siitä että Balkan kiehtoo minua ja koulutyönikin on koskenut noita maita.
    Kävimme kesälomareissulla autolla Montenegrossa, tuossa rannikolla mutta se oli minulle vähän pettymys, liikaa kaikkea ja ei sitä Balkania jota rakastan (Belgrad on lempikaupunkejani ja siellä on oltu neljä kertaa).. tosin tuo keski-maa oli aivan upea..
    Koska tuo Podgorica vaikuttaa kovin hiljaiselle kaupungille uskoisin voivani viihtyä siellä!!
    Tuo nimitys Tuhkimokaupunki on kaunis ja kirjoitus ihana itsessään!!!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi ❤ Mikälit pidät Serbiasta ja Belgradista pidät varmasti myös Podgoricasta, se on tosin paljon rauhallisempi kaupunki.

      Tykkää

  8. Olisi mielenkiintoinen projekti yrittää käydä jokaisessa Euroopan pääkaupungissa. Jos nyt ensin ottaisin tavoitteekseni käydä edes jokaisessa maassa, siinäkin olisi hommaa moneksi vuodeksi!
    Syyskuun reissumme kohdetta arvottiin Kroatian ja Montenegron välillä ja päädyimme lopulta Kroatiaan. Eiköhän Montenegronkin vuoro vielä tule 🙂

    Tykkää

    1. Kroatiaan nyt lähtisi koska tahansa ja varsinkin saarille. Ja syyskuu on juuri oikea aika matkailla Baltiassa, ei liian kuumaa eikä liikaa turisteja.

      Tykkää

  9. Ihana raportti minulle täysin tuntemattomasta kaupungista. Kiitos 🌺
    Ja tuo pääkaupunkien keräily on ihan hauska juttu. Voisihan se olla joku muukin mitä kerätään, vaikka yksi P:llä alkavaa kaupunki jokaisesta Euroopan maata tms.

    Tykkää

    1. Hyvä idea, mutta ei kyllä toimisi kovin pienissä maissa (Monaco, San marino jne) ja vaatisi paljon autoilua. Mutta jotain muutakin voisi keräillä, kanavia, vuoria, erikoisia majoituksia…vain mielikuvitus on rajana.

      Liked by 1 henkilö

  10. Kiva lukea paikasta joka oli minulle ennestään täysin vieras. Montenegrossa olen käväissyt ainoastaan Kotorinlahdella kuten varmasti monet muutkin. Ja olihan se upea paikka. Kyllä tuolla Podgoricassakin voisi hetkisen viihtyä, ainakin tämän esittelyn perusteella!

    Tykkää

    1. Kotorinlahti on upea, mutta sisämaassakin riittää nähtävää, esim vuoret ja Skrodarin järvi.

      Tykkää

  11. Tää juttusarja on tosi kiva idea ja hyvä, että esittelet vähän tuntemattomampiakin pääkaupunkeja. Me ollaan ihan samanlaisia, eli jos joku sanoo, että tuonne ei kannata mennä, ollaan heti että challenge accepted. Paikallisen elämän katselu on aina kiinnostavaa, vaikka joku kaupunki ei sattuisikaan olemaan täynnä turistinähtävyyksiä tai kauniita paikkoja.

    Tykkää

    1. Ei niitä turistinähtävyyksiä todellakaan aina tarvita, kaupunki tai paikkakunta voi olla muutenkin ihan käymisen arvoinen, no Podgorican tapauksessa nähtävyyksiäkin toki löytyy.

      Tykkää

  12. Minäkin tykästyin kaupunkiin. Hintataso oli huikeasti edullisempi, kun rannikolla ja meno oli paljon leppoisampaa.

    Tykkää

    1. Näinhän se on, hintataso nousee heti kun turisteja alkaa virata sisään. Podgorica on kuitenkin vielä pieni, söpö ja edullinen

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close