Turunmaan saaristo on yksi maailman kauneimmista saaristoista ja mikä parasta, useimpiin saariin pääsee tutustumaan. Mutta mikä olisi paras tapa tutustua niihin?
Koska saariin kulkee losseja ja yhteysaluksia on niistä muodostettu matkailunähtävyys; turisti voi kiertää pitkän tai suppeamman rengastien. Keinoja tähän kiertämiseen on monta; eräjorma pakkaa teltan ja trangian mukaansa ja hyppää pyörän selkään. Mikäli telttamajoitus kuitenkin jostain syystä ei onnistu, on saatavana myös mökki- ja hotellimajoitusta. Hieman mukavuudenhaluisempi matkailija kiertää rengastien autolla. 1-2 yön yöpymistä suositellaan kuitenkin autollakin matkatessa koska lautta-aikataulut voivat olla tiukat eikä saarten annista pysty nauttimaan jos aikataulu on turhan kireä.
Mikäli ei omista autoa ei sekään haittaa, matkatoimistot ja erilaiset yhdistykset järjestävät valmiita bussimatkoja. Kaikki on järjestetty valmiiksi ja mukana on opas, tällöin täytyy tosin pysyä ennaltasuunnitellussa aikataulussa eikä sooloilulle ole varaa.
Sitten on tietysti vielä se viimeinen ja ehkä paraskin keino; kierroksen voi tehdä vesitse.
Turku

Niinkuin menneisyydessä kun kaikki hyvä alkoi Turusta niin rengasreittikin alkaa Turun tuomiokirkolta. Ensimmäinen etappi on reitistä riippuen kymmenisen kilometriä. Silloin ollaan Kaarinassa josta löytyy kaikki palvelut, ruokapaikoista uimarantaan. Matkan seuraava osuus on vähän pitempi, noin 15 kilometriä, tie vie Paraisten kuntaan. Eksymistä ei tarvitse pelätä sillä alusta asti koko reitti on opastettu. Ruskeissa viitoissa lukee Saariston rengastie – Skärgårdens ringväg.
Parainen
Paraisten keskustasta on parisenkymmentä kilometriä Lillmälön lauttasatamaan. Lauttojen aikatauluja ja reittiopas löytyy esimerkiksi osoitteesta www.lautta.net Jos olet liikkeellä autolla varaudu jonotukseen kiireisinä aikoina. Lauttamatka kestää kymmenisen minuuttia ja rantautuu Prostvikiin. Sieltä on vielä 14 kilometrin matka Nauvon keskustaan.
Nauvo
Jollei aikaisemmin niin nyt alkaa ilmassa jo olla saariston tunnelmaa. Kesäisin juhannuksesta koulujen alkamiseen asti Nauvo elää kukoistustaan, turistiparvet valtaavat sen kadut ja kahvilat. Aikaisemmin kirkonkylän erikoisin kauppa oli ”Korv och spik”, nykyisin paikka on täynnä outlettejä ja pop up-shoppeja ja tietysti ravintoloita ja kahviloita. Ihan keskustasta löytyy myös pari hiekkarantaa. Nauvossa kannattaa ruokailla, houkuttelevia ravintoloita on useita tai sitten voi poiketa johonkin idylliseen puutarhakahvilaan. Yöpymiseen on majataloja, kesän korkeasesongin aikana kannattaa toki varata huone ennakkoon. Nauvolla on vähän kyseenalainen maine ”näyttätymispaikkana”, minä pidän siitä ihan sellaisenaan.
.

Nauvon kirkonkylästä voi vielä poiketa supistetulle rengastielle, voihan olla ettei aika riitä tai ilmat eivät suosi koko reitin kiertämistä. Nauvosta pääsee nimittäin Rymättylään ja sieltä Naantalin kautta Turkuun. Nauvon ja Rymättylän välissä on myös pieni Seilin saari jolle yhteysalus poikkeaa. Seilissä toimi aikaisemmin kuuluisa lepraparantola jonne lepraan sairastuneet vietiin. Paluulippua saarelta ei saanut.
Korppoo
Mutta takaisin pitemmälle rengastielle! Päästäkseen Nauvon kirkonkylästä eteenpäin täytyy edetä 14 kilometrin matka, silloin pääsee Pärnäisten lauttarantaan. Ylitettyään kapean salmen ollaankin jo Korppoossa. Vielä kymmenisen kilometriä ja saavutaan Korppoon keskustaan. Sieltä löytyy kaupan lisäksi Buffalo-niminen ravintola, museo ja pienvenesatama.
Houtskari
Lauttamatka Korppoon Galtbystä Kittuisiin Houtskarin puolelle on suhteellisen pitkä, se kestää puolisen tuntia. Lauttarannasta Houtskarin keskustaan on noin 12 kilometriä. Sieltä löytyy ravintoloita ja ja kauppa. Houtskarin kirkon yhteydessä on nostalginen museoalue, vanhaa merenkulkuesineistöä voi nähdä myös kirkon takana olevan rannan vierasvenesataman museoaitoissa.


Pienvenesatamassa sijaitsee tunnelmallinen Grill Café Skagen
Kaikki tärkeä löytyy 20 metrin säteeltä
Iniö
Matka Houtskarista Iniöön on pitkä. Matkaan kannattaa siis varata aikaa, m/s Antonia kulkee Houtskarin pohjoiskärjen Mossalasta tunnin verran Iniön Keistiöön. Tätä väliä ajetaan vain kesäisin ja se on ainoa lautoista mikä on maksullinen. http://www.finnferries.fi




Kustavi
Iniön Kannvikistä yhteysalus rantautuu Kustavin Laupusiin puolen tunnin merimatkan jälkeen. Vastassa on heti viehättävä näky, Peterzenin ranta-aitat, sieltä löytyy ravintola, designpuutiikkeja, mökkejä majoitukseen, minigolfrata ynnä muuta mukavaa. Jollei halua yöpyä Peterzenillä voi matkata Kustavin keskustaan ja sieltä parin kilometrin päähän Lootholmaan missä on leirintäalue ja ravintola. Siellä on harvinainen mahdollisuus yöpyä myös jurtissa. Sen jälkeen alkaakin pitkähkö, yli 60 kilometrin matka Naantaliin. Tie ei ole erinomaisen leveä eikä pyöräteitä ole.


Taivassalo
Vaikka Kustavi on saari ei tällä kertaa tarvita merimatkaa Taivassalon puolelle, Kustaviin on nimittäin jo 70-luvulla rakennettu Kaitaisten silta. Jos matka tuntuu pitkältä voi sen keskeyttää esimerkiksi Taivassalossa ennen keskustaa sijaitsevalla Mussalon leirintäalueella.

Teersalo
Mikäli pitkä pyöräily ei jaksa innostaa voi jälleen siirtyä merelliseen olotilaan, Taivassalon Hakkeenpäästä voi jatkaa matkaa jälleen meritse Teersaloon ja sieltä edelleen Naantaliin.


Naantali
Naantali on Suomen aurinkoisin kaupunki joka kesäisin herää kukoistukseensa, suuri kiitos siitä kuuluu varmaankin lapsiperheiden ja japanilaisturistien suuressa suosiossa olevalle Muumimaailmalle. Toki Naantalista löytyy paljon muutakin; purjehduskisoja, näyttelyitä, taidegallerioita, maankuuluja ravintoloita, idyllisiä puutaloalueita ja romanttisille on kirsikkana kakussa tarjolla rannalta alkava ”rakkauden polku”.




Naantali-Turku etappi on kiertomatkan viimeinen, pyöräilijät pääsevät osaksi matkaa pyörätielle, yhteensä kilometrejä kertyy alle parikymmentä.
Yhteensä koko rengastien pituus on 190 kilometriä, pieni rengastie vain 120 kilometriä. Mukavan haastavaa pyöräilijälle, reitillä saa kulutettua viikonkin, autoilijankin kannattaa varata pari päivää matkaan.
Ja tietysti rengastien voi ajaa myös toiseen suuntaan.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja sivulla blogit.fi
Tällainen kiertomatka olisi kyllä mahtavaa tehdä jossakin vaiheessa, ehkä omalla autolla, jolloin pääsisi paremmin siirtymään vapaasti paikasta toiseen. Monet taitavat sukkuloida tuolla myös pyörillä, mutta itselleni se ei ehkä ole se omantyylisin vaihtoehto. Kauniita maisemia kyllä kertakaikkiaan!
TykkääTykkää
En minäkään ole koskaan mennyt polkupyörällä, silloin kyllä näkisi eniten.Tavallisesti kierretään veneellä.
TykkääTykkää
Olipas selkeästi ja informatiivisesti kirjoitettu juttu! Maisemat taitavat olla tutut useammaltakin reissulta?
Me kirjoitimme blogissamme juuri rengasmatkailusta perheen kesken. Meille kerta oli ensimmäinen ja pidimme kovasti.
Tuo ”teltta-trangia” stereotypia on hauska. Me matkailimme myös teltalla, mutta ruokailimme aina ravintoloissa. Meidän kirjoituksemme onkin enemmän ruokapainotteinen.
TykkääTykkää
Täytyy katsoa miten teidän matkanne sujui. Me olemme kiertäneet noita saaria jo parikymmentä vuotta joten tuttuja ovat. Reitti on kuitenkin siitä mukava että sen todellakin voi toteuttaa monella eri kulkupelillä.
TykkääTykkää
Voi miten kiva päästä Rengastielle edes näin blogipostauksen välityksellä. Suunnittelimme menneelle kesälle reissua Rengastielle jo aika pitkälle, kunnes totesimme, että joudumme muuttamaan suunnitelmia ja siirtämään Rengastien tulevaisuuteen. Kiva päästä kauniisiin saaristomaisemiin kuviesi ja tarinoidesi kautta. Matkailua se on tällainen blogien välityksellä tapahtuva nojatuolimatkailukin. 🙂
TykkääTykkää
Kiva jos tykkäsit katsella tunnelmiani rengasreitiltä ja hyvää matkaa tulevaisuudessa.
TykkääTykkää
Hyvä tiivistelmä saariston rengastiestä ja sen vaihtoehdoista. Meidän piti tänä kesänä lähteä Rymättylästä kotiovelta polkupyörillä saarikierrokselle. Juuri tuo Teersalo-Kustavi reitti ei auennut minulle. Päädyimme Ahvenanmaahan. No ensi kesänä on uusi kesä….silloin voisi yrittää. Rengastiellä olen bussinkyydissä körötellyt kerran.
TykkääTykkää
Tuokin on mahdollista että lähteekin Ahvenanmaan suuntaan, mutta eipä hätää Ahvenanmaalla maisemat senkun paranevat niinkuin varmasti huomasitkin. Ja tosiaan tulee uusia kesiä ja uusia mahdollisuuksia.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä tuolla saaristossa on paljon erilaisia reittivaihtoehtoja kuljettavaksi.
TykkääTykkää
Me kierrettiin saariston rengastie joku vuosi sitten pyörillä. Majoituttiin b&b-majoituksiin, jotka oli aivan ihania! On sitten mieletön matkakohde varmasti ihan jokaisella kulkupelillä!
TykkääTykkää
Kyllä vaan, hitaasti kun kulkee niin ehtii tutustua kunnolla eri paikkoihin. Minä kun yleensä veneellä kiertelen niin olen aina yhden yön joka saarella.
TykkääTykkää
Olipa hauskaa lukea omista kotikulmista☺️ Oon siis Paraisilta kotoisin ja Nauvossa tehnyt paljon töitä. Paikat saariston rengastien varrella ovat siis hyvinkin tuttuja ja nostalgisia😍
TykkääTykkää
Nauvossa on varmaan mukava työskennellä, pieni ja idyllinen kunta, mutta kuitenkin lyhyt matka kaupunkeihin.
TykkääTykkää
Juu, ehdottoman lämpimät muistot on sieltä. Sitä tulee osaksi kyläyhteisöä niin nopeasti. Jos matkat Turusta, jossa asun nyt, ei lauttoineen olisi niin aikaavievät, en olisi varmaan vieläkään päässy sieltä pois, enkä näkisi välttämättä syytä lähteäkkään😁
TykkääTykkää
Minun mökkikuntani on Kustavi joten oikeastaan minäkin olen reitin varrelta😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Olen haaveillut rengastien kiertämisestä Vespalla, mutta koska siihen menisi aikaa selvästi enemmän kuin viikonloppu, se on aina jäänyt. En ole skoottoreikeleillä pidempiä aikoja koskaan vapaalla Suomessa. Nuo maisemat haluaisin kyllä nähdä. Pitäisi siis tinkiä omista haaveista ja tehdä se autolla. Siihen viikonloppu riittäisi.
TykkääTykkää
Kyllähän tuo skootterillakin viikonlopussa onnistuisi tai sitten voisi kiertää vaan puolikkaan kierroksen.
TykkääTykkää