Maakuntamatkailua Satakunnan 17:ssä kunnassa

Erikoisena keväänä 2020 kun ulkomaanmatkat oli peruttu  moni tähysi kotimaanmatkailun suuntaan. Omat nurkat ovatkin saattaneet jäädä täysin vieraiksi ja on korkea aika lähteä päivittämään kotiseututuntemustaan.

Viime keväänä ajattelin tutustua oman tämänhetkisen kotimaakuntani kaikkiin niihin kuntiin joissa en vielä ole käynyt. Niitä oli vain kaksi Siikainen ja Honkajoki, mutta samalla tuli päivitettyä muitakin kuntia.

 

Satakunnan kuntia ja kaupunkeja on siis nykyisin seitsemäntoista, aikaisemmin niitä on ollut peräti 26, mutta kuntaliitosten myötä Kullaa, Kiukainen, Luvia, Köyliö, Lavia, Noormarkku, Vampula, Lappi ja Kodisjoki on liitetty muihin kuntiin.

Oheisessa kuntalistassa kunnat ovat aakkosjärjestyksessä, kaupungit on lihavoitu.

 

Eura         Eurajoki    Harjavalta    Honkajoki     Huittinen     Jämijärvi       Kankaanpää

Karvia     Kokemäki       Merikarvia     Nakkila        Rauma         Pomarkku         Pori        Siikainen   

    Säkylä       Ulvila

Osa I

Siikainen

Pienin kunnista on Siikainen, siellä asuu vain 1431 asukasta. Kunta näytti pieneltä maalaiskylältä, toukokuisena torstaina koronavuonna 2020 sen keskusta oli autio , ainoat näkemämme ihmiset olivat rollaattoriaan työntelevä mummo ja hautausmaalla hautaa kasteleva eläkeläispariskunta. Koska vierailumme tapahtui aikana jolloin koronarajoitukset vielä olivat voimassa, selittänee se paljon, epäilen kuitenkin vahvasti ettei kyläraitilla koskaan nähdä varsinaista hulabaloota.

Kirkko oli keltainen, K.V. Reiniuksen suunnittelema, 1800-luvun lopulla rakennettu puukirkko, joka edustaa uusgoottilaista tyyliä. Kirkkomaalla komeili punaisten muistomerkki.

Kirkon lähistöltä löytyi sievän näköinen kotiseutumuseo joka olisi voinut olla näkemisen arvoinen sisältä päinkin.

 

Vaikka keskusta olikin suhteellisen vaatimaton niin paikkakunnalta löytyy paljon järviä, kunnan vaakunaankin on päässyt hopeinen, hyppäävä siika.

Mielenkiintoinen elämys voisi myös löytyä Samje-retriittikeskuksesta.

Keskustan jätettyämme meitä hyvästeli kyltti ”Tule toistekin”, epäilen kuitenkin, että saattaa kulua aikaa ennenkuin Siikainen saa toisen mahdollisuuden.

Honkajoki

Siikaisista siirryimme nopeammin kuin arvasimmekaan Honkajoelle. Naapurimme, joka on sieltä kotoisin oli kyllä varoittanut meitä kertomalla, että ”Honkajoella ei ole mitään”, mutta halusimme nähdä tuon tyhjyyden omin silmin. Ja olihan siellä ”jotain”, nimittäin paljon metsää, vähemmän peltoa ja uutuutena turvesuota. Tämäkään kunta ei ollut suuruudella pilattu, sitä asuttaa 1620 ihmistä.

Kunnan nimi on vuoteen 1952 ollut Hongonjoki, kuulostaa hieman erikoiselta, nykyinen on minunkin mielestäni parempi nimi.

Täältäkin löytyi keltaiseksi maalattu, vuonna 1812 valmistunut puukirkko. Kirkko on ns. ristikirkko, sen torni on renesanssityyliä ja laudoitus puolestaan empireä. Tämän kirkon pihalla ei ole punaisten muistomerkkiä niinkuin naapuripitäjässä, vaan  tätä kirkkomaata komistaa valkoisten muistomerkki.

 

Muut kunnan nähtävyydet ovat vähissä, historiasta kiinnostuneet voivat tutustua Myllyluoman alueeseen, se on kivikautinen asuinpaikka, me emme kuitenkaan ehtineet sinne asti.

Jos Honkajoella haluaa tehdä jotakin eksoottista voi maistella vaikkapa klimppisoppaa, se on pitäjänruokaa jossa lihakeiton sekaan on lisätty vehnätaikinasta pyöriteltyjä mykyjä.

Karvia

Yllättäen olimmekin sitten jo Karvialla. Tämäkään kunta ei väkimäärällään komeile, 2000 asukkaan raja ylittyy toki reippaasti.  Karvia on tunnettu kivisilloistaan ja tuulimyllyistään ja onhan siellä myös keskiaikainen tie. Tai ainakin jäänteet siitä. Tie kulki Viipurista Pohjanmaalle, se kulkee myös Jämijärven ja Kankaanpään kautta. Satakunnassa se on nimeltään Kyrönkankaankatu ja se kulkee yli hiekkaharjun. Karvianjoen sillanpielessä on jäännökset vanhasta linnoituksesta, Kyrön Skanssista. Tämä varustus rakennettiin Isonvihan aikana 1600-luvulla koska seudulla oleili paljon karanneita sotilaita ja irtolaisia. Heidät haluttiin takaisin armeijan palvelukseen. Skanssi on kuvattuna myös Karvian vaakunaan metsän yläpuolelle.

 

Ehkä kuitenkin parasta antia on Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto ja Karvianjoki.

Yritimme turhaan etsiä lounaspaikkaa Karvialta, kello oli puoli kaksi ja vatsan vaatimukset alkoivat olla kuuluvia, mutta ei auttanut, kylänraitti ammotti tyhjänä ja suljettuna, oli lähdettävä Kankaanpäähän.

 

Pitäjän keskustaa hallitsee suvereenisti 1798 valmistunut kirkkorakennus. Matkatoverini ihmetteli olenko erityisen uskonnollinen kun tutkin pitäjien kirkkoja. Totuus on, että minua kiinnostaa  paitsi arkkitehtooniset seikat myös historia. Tämäkin kirkko oli aikanaan seurakuntalaisten voimainponnistus. Tuomiokapituli ei nimittäin antanut lupaa rakentaa pitäjään kirkkoa ja hautausmaata vaan ainoastaan rukoushuoneen joka ei saisi olla kirkon muotoinen. Itsepäiset kyläläiset päättivät rakentaa sen omin lupinenensa. Urakka olikin mittava sillä kylässä oli vain 50 taloa. Kirkon rakensi Salomon Köhlström-Köykkä ja kellotapulin kirkko sai myöhemmin.

Merikarvia

Pieniin kuntiin kuuluu myös meren puolella oleva Merikarvia joka sijaitsee Pohjanmaan ruotsinkielisen asutuksen liepeillä. Merikarvialla on kaivausten perusteella ollut asutusta jo 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.  Nykyisin kunnassa on kolmisentuhatta asukasta ja lukema on laskusuuntainen.

Merikarvia on nimensä mukaisesti hyvin merellinen kunta joka on aikaisemmin  elänyt kalastuksesta ja 1800-luvulla laivanrakennuksesta ja sahateollisuudesta. Merikarvian kalastusmuseossa voikin ihailla vanhoja venemalleja ja pyydyksiä.

Merikarviaan kuuluvat myös Ouransaaret. Niihin kuuluu suuri joukko saaria ja luotoja matkan päässä mantereesta. Saaret kuuluvat Selkämeren luonnonsuojelualueeseen, mutta niille pääsee toki omalla veneellä. Krookan satamasta lähtee myös yhteysalus kesäisin Ouranluodolle. Tämä luoto on kuuluisa karusta kauneudestaan ja mahtavista auringonlaskuista. Yöpyä luodolla voi luotsituvassa tai Ryssänkasarmilla ja saunominenkin onnistuu.

Kasitien varrelta voi bongata idyllisen Lankosken myllyn ja kahvilan. Vähän pohjoisempana sijaitsee legendaarinen Merikievari jossa on tanssittu jo monen sukupolven ajan. Merikievari on välillä ollut taloudellisissa vaikeuksissa vähäisen kävijämäärän vuoksi, mutta on nykyään noussut uuteen kukoistukseen. Saapa nähdä miten vuoden 2020 rajoitukset vaikuttavat paikan toimintaan.

 

Pomarkku

Siikaisten alapuolella sijaitseva Pomarkku, ruotsiksi Påmark, ei sekään ole mikään metropoli, viime vuoden väestönlaskussa räknättiin 2084 pomarkkulaista. Paljon on väkimäärä kuitenkin kasvanut sitten 1500-luvun jolloin Pomarkku ilmestyi kartalle, silloin tässä tulevassa kunnassa oli nimittäin neljä taloa. Kunnaksi Pomarkku punnersi vuonna 1868. Kunnan veroäyri on peräti 21,5, mutta kunnassa on varmaankin ilo asua sillä kirkonkylän maisemaa jokineen ja koskineen kutsutaan Suomen kauneimmaksi kirkonkyläksi.

Kuva Joanna Rinne

Oletko koskaan uneksinut ajelevasi omalla junallasi pitkin satakuntalaisia raiteita.  Se ei nyt ehkä koskaan toteudu, mutta sen sijaan Pomarkun vanhalta asemalta voit vuokrata resiinan, ainoana paikkana Suomessa Pomarkussa on nimittäin resiinamatkailurata, siellä voi  vuokraamallaan resiinalla  huristella aina Kankaanpäähän tai Poriin asti.

”Ko harvo käy, ni hyvän piretää” sanovat pomarkkulaiset ja tarkoittavat mitä sanovat.

 

Kankaanpää

Kankaanpää on yksi Satakunnan kaupunkiseitsikosta, se on neljänneksi suurin kaupunki yli 11.000 asukkaallaan häviten niukasti Ulvilalle.

Vuonna 1752 oli merkityksellinen vuosi Kankaanpäässä, silloin nimittäin kuningas Aadolf Fredrik pysähtyi Kankaanpäässä olevalle suositulle lähteelle ruokailemaan ja levähtämään. Kuningas oli maakuntamatkalla mitä ei ollut tapahtunut vuosikymmeniin. Lähde ristittiin oitis Kuninkaanlähteeksi ja myöhemmin sinne on rakennettu muistomerkki, hotelli, maauimala ja camping-alue. Alue on yhä suosittu  virkistyspaikka sekä paikkakuntalaisille että matkailijoille.

 

Toinen matkailuvaltti on viidentienristeys, se yhdistää keskustaan tulevan Kivistökankaantien,  Kyrönkankaantien  ja kolme pienempää tietä. Kyrönkankaantiehän on vanha tie joka yhdistää Hämeen ja Korsholman linnat, se kulkee myös Karvian ja Jämijärven läpi.

Kankaanpäässä on niin mukavan nimisiä kyliä, että niihin tekee mieli tutustua ihan vain nimen perusteella, vai mitä mieltä olette Vihunkylästä tai Lorvikylästä?

Vaikka Kankaanpäässä on kunnon ruutukaava-alue ja kaupunkimainen keskusta niin siellä riittää myös vesistöjä ja vihreää luontoa.

 

 

 

 

 

Jämijärvi

Jämijärven kunta on oletettavasti saanut nimensä samannimisestä, kunnassa sijaitsevasta järvestä. Tämä  10 kilometriä pitkä järvi sijaitsee sata metriä merenpinnan yläpuolella ja on täynnä saaria ja  lahtia.

Jämijärven 1734 asukkaan pieni kunta on rakentunut kahdelle harjulle, Soininharjulle ja Niiniharjulle joiden välissä on laakeita alueita, vateja. Maasto on erinomaista ulkoiluun, kesällä samoiluun ja patikointiin, talvella lumikenkäilyyn ja moottorikelkkailuun. Siltä varalta ettei  lunta ole tarpeeksi kunnassa on myös hiihtotunneli. Hämeenkankaan luontopolkuverkoston nähtävyys on Uhrilähde joka pulputtaa raikasta vettä uupuneelle samoojalle.

Itse yhdistän Jämijärven aina lentokoneisiin, siellähän on  Jämin harrastelentokenttä missä on kaksi lähes kilometrin pituista kiitorataa ja näin ollen mahdollisuus varjo- ja riippuliitoon, laskuvarjohyppyihin ja purjelentoon.  Jokavuotinen, heinäkuussa järjestettävä tapahtuma Jämi Fly In kerää paikalle kymmeniä experimental-luokan lentokoneita. Tänä vuonna tapahtuma oli valitettavasti peruttu.

 

 

Ulvila

Ulvila  eli Ulvsborg on Suomen toiseksi  vanhin kaupunki  heti Turun jälkeen. Se perustettiin jo vuonna 1365.  Tosin aikojen kuluessa maa nousi niin, että Ulvilan satama hävisi ja se joutui luovuttamaan kaupunkioikeutensa Porille 1500-luvulla. Kaupunki Ulvilasta tuli uudelleen vasta vuonna 2000. Nykyisin kun Kullaa on liitetty Ulvilaan siellä asuu melkein 13.000 asukasta.

Ulvila sijaitsee Kokemäenjoen varrella ja nykyisin siihen on yhdistetty siis myös Kullaan alue. Kullaanjoen alueella sijaitsee yksi Suomen hienoimmista ruukkimiljöistä, 1700-luvulla rakennettu  Leineperin ruukki. Maisemaa hallitsee jykevä rautasulatto ja pihapiiristä löytyvät hyvin säilyneet sepän mökit ja ruukin tuotantorakennukset.