Kemiönsaaren kierto

Yksi tämän kesän esiinputkahtaneista ideoista oli kiertää veneellä Kemiönsaari. Tämä Dragsfjärdistä, Västanfjärdistä ja Kemiöstä muodostettu kunta käsittää noin 2800 km² josta 687 km² on maapinta-alaa. Saaria on runsaasti mikä tekee rannikosta kohtalaisen repaleisen. Jos vene jolla saaren aikoo kiertää sattuu olemaan hidas purjevene niin aikaahan siinä kuluu useampi päivä. Toki tällainenkin idea on toteuttamisen arvoinen. Ei muuta kuin matkaan!

Tultuamme Paraisten portin läpi saavuimme Kemiönsaarelle, ohitimme mm. Högsåran kauniin saaren ja vasta Kasnäs oli ensimmäinen pysähdyspaikkamme.

Sää oli mitä parhain koko matkan ajan, sopivaa tuulta välillä vähän kaipailtiin. Kasnäsin vierasvenesataman lähettyviltä löytyy kaksi sopivaa vierailukohdetta; kylpylä ja Sinisimpukan luontokeskus joka toimi Saaristomeren kansallispuiston palvelupisteenä. Kirjoitin toimi, koska nythän oli käynyt niin kurjasti, että Sinisimpukka oli suljettu jo vuonna 2017 (taisikin olla edellinen kerta kun siellä kävimme), jäljellä oli vain alueen geologinen luontopolku. Luontopolun kalliot kertovat miljoonia vuosia sitten alkaneen tarinan maiseman synnystä. Maapallon ikä on 4,5 miljardia vuotta mistä ihmiskunnan historia on vain silmänräpäys maapallon historiassa. Kalliot kertovat karun kiehtovaa tarinaa kallioperän muutoksista miljoonien vuosien aikana.

Kivilajithan koostuvat mineraaleista ja eri mineraalit kestävät kulutusta eri lailla. Tuuli, vesi ja jää ovat rapauttaneet kallioperää vuosimiljoonia, tämä on paljastanut aikoinaan maankuoren sisään painuneita kivilajeja. Niitä saimme nyt ihailla polun varrella.

Ja totta kai siellä Kasnäsin kylpylässäkin piti käydä. Hotellikylpylässä oli ihan mukava uida ja lillua porealtaassa jo siitäkin syystä, että rantaan oli helleviikon aikana kerääntynyt tuota ikuista vitsausta – sinilevää. Kylpylän terassilla on kaksi ulkoallasta ja kaksi poreallasta. Olihan se luksusta istua porealtaassa antaen suihkuavan veden hyväillä selkäänsä ja samalla katsella purjeveneiden lipuvan sinisellä ulapalla.

Seuraavana aamuna jatkoimme Kemiönsaaren kiertoa, seuraava etappimme oli Taalintehdas, sinne oli 10 mailin matka, leppeässä kesätuulessa matka kesti parisen tuntia. Näin lyhyttä matkaa emme usein edes tee.

Taalintehdas on vanha ruukkipaikkakunta minkä näyttävimmät nähtävyydet ovat vanhat hiiliuunit merenrannassa.

Vanhoja hiiliuuneja on ollut yli kaksikymmentä, nykyään jäljellä on kaksitoista. Nämä kuonatiilestä eli slagikivestä rakennetut uunit antavat rannalle aivan omanlaatuisen tunnelman, ajatus hiipii väkisinkin menneisiin vuosisatoihin ja sitä yllättää itsensä haluamalla kuulla lisää Taalintehtaan menneestä elämästä.

Ruukkitoiminta alkoi jo vuonna 1688 kun Dahlin kylään rakennettiin ruukki, siitä nimi Dahlsbruk. (suom. Taalintehdas). Miksi ruukki rakennettiin Taalintehtaalle missä ei edes ole rautamalmia? Ruotsalaiset halusivat säästää omia metsiään ja valitsivat sopivan metsäisen paikan hyvien kulkuyhteyksien päästä, malmi tuotiin proomuilla Ruotsin Utöstä. Tehtaan ensimmäinen omistaja oli Daniel Faxell, sen jälkeen seurasi liuta ruotsalaisia, venäläisiä, saksalaisia ja suomalaisia omistajia. Tehtaan historiassa on ollut lukuisia konkursseja ja alasajoja, voittipa venäläinen Viskovatov tehtaan kerran pokeripelissäkin. Tehdas käynnistettiin kuitenkin aina uudestaan konkurssin jälkeen ja se elikin kulta-aikaansa 1970-luvulla jolloin se oli Suomen suurin rauta- ja terästehdas työllistäen 1200 ihmistä. Vähitellen kuitenkin puuhiilikäyttöiset uunit jäivät vanhanaikaisiksi ja viimeinen ja lopullinen konkurssi tehtaan historiassa koettiin vuonna 2012.

Taalintehtaan tori sai alkunsa kun ruukinpatruuna Wolter Ramsay antoi täyttää soisen alueen masuunikuonalla 1850-luvulla. 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa toripäiviä oli kaksi kuukaudessa, nimittäin silloin kun työntekijät saivat palkkansa. Torilta ostettiinkin sitten kaikki mahdollinen mittatilauspuvuista perunoihin.

Nykyään torilla on elämää ainakin toripäivinä eli keskiviikkoisin ja lauantaisin. Syyskuussa torilla on varmaan jälleen vilskettä kun väki kerääntyy suureen, keskiaikaiseen saaristolaismarkkinatapahtumaan.

1762 pystytettiin Petersenin suvun päärakennus Taalintehtaalle, sen ympärille rakennettiin puisto hedelmäpuineen. Puisto on aina ollut ylempien virkamiesten asuinaluetta.

Nykyisin puisto on asukkaiden keidas mistä löytyy rauhaa, veden solinaa ja ratisevia hiekkapolkuja, mutta myös leikkipuisto lapsille. Sieltä löytyy yllättäen myös keisari Aleksanteri III:n puolisolle Maria Feodorovnalle rakennettu puucee, se rakennettiin kun keisarinnapari vieraili Taalintehtaalla 1800-luvulla.

Ruukin saunassa voi nykyäänkin saunoa ja lisäksi myös syödä hyvin, siellä on nimittäin suosittu ravintola. Ruukin sauna on rakennettu slagitiilestä, samaten esimerkiksi Taalintehtaan kirkko. Tiilet ovat jännänoloisia hohtaessaan välillä turkooseina, välillä siniharmaina.

Rannasta löytyy myös vanhoja empiretyylisiä makasiineja, ne toimivat aikaisemmin makasiineina ja hevostalleina, nykyisin ne ovat saaneet uuden elämän sulkien sisäänsä ravintolan ja kahvilan. Suosittu ruokapaikka rannassa on Ravintola Portside. Taalintehtaalla on myös monia viihtyisiä kahviloita kuten esimerkiksi torin lähellä sijaitseva Kahvila Räpylä.

Uusi päivä ja uusi etappi, tällä kertaa kohteena oli Perniön Mathildedal, mutta ensin oli selvitettävä pikku este, piti päästä Perniön ja Kemiönsaaren väliseen kapeaan väylään, Strömman kanavaan ja purjevene 13,5 metrin mastoineen ei mahdu Strömman sillan alta. Eipä hätää mitään, vain soitto kanavanvartijalle ja silta nousi ylös. Veneemme lipui kanavaan ja autot odottivat sievästi, että baana taas aukeaisi.

Strömman silta on 1960-luvulla rakennettu läppäsilta. Strömman kanava on muuten ainoa paikka Suomessa missä voi havaita nousuveden, emme kylläkään ehtineet jäädä sitä tarkkailemaan.

Kyseisen päivän päivämatka oli 24 mailia ja puolenpäivän jälkeen olimmekin jo perillä Mathildedalissa. Tämä suosittu ruukkikylä sijaitsee Perniön puolella Teijossa (nykyisin Saloa), vieressä on luonnonsuojelualue vaelluspolkuineen ja lähellä on myös kaunis Matildanjärvi.

En ollut käynyt moneen vuoteen Mathildedalissa, netistä olen huomannut, että tästä ruukkikylästä on tullut yksi tämän kesän hittipaikoista. Ja mikäs siinä, kyläänhän on selvästi panostettu, on museota, kyläpanimoa, hotellia, leipomoa ja suklaapuotia, yllätyksenä kolme alpakkaa vinoinen hampaineen. Jälkimmäiset tuntuivat olevan erityisesti lasten ja vähän varttuneenpienkin suosiossa. Ruukin kehräämö on erikoistunut alpakanvillatuotteisiin, se selittänee alpakoiden kerityn habituksen.

Rannassa on kaksikin ravintolaa; Marinan ravintola ja Ruukin Krouvi, kylällä vielä kolmas, Terho, sitä kutsutaan Mathildedalin olohuoneeksi ja sellainenhan se ilmiselvästi onkin, pihalla on pöydät ruokailua varten ja esiintymislava iltaohjelmaa varten. Löytyy myös oikea jäätelökioski ja putiikki.

Rantautumisen jälkeen kokeilimme lähintä ravintolaa eli Marinan ravintolaa. Vaikka paikka oli kohtalaisen täynnä niin annokset saapuivat nopeasti ja sekä kala-annos että hampurilainen olivat herkullisia.

Sadan metrin päästä löytyi myös hiekkaranta mikä tuntui olevan kyläläisten suosittu uimapaikka. Seuraavaksi siis sinne. Pieni, mutta toimiva, uimareissu virkisti kummasti helteisenä kesäpäivänä.

Mathildedalin ruukkikylä sai alkunsa vuonna 1852 kun vuorineuvos Viktor Bremer joka omisti Teijon ruukin sai luvan perustaa Hummeldalin jokijuoksulle putlauslaitoksen. Viktor Bremenin vaimo oli nimeltään Ottiliana Mathilda ja niinpä Hummeldal muuttuikin Mathildedaliksi.

Tehdas kävi läpi useita vaiheita ja omistajanmuutoksia, se valmisti aikojen kuluessa työkaluja, koneita ja venemoottoreita.

Viime vuosisadan alussa alueella aloitettiin laivatelakkateollisuus mikä myöhemmin muuttui laivapurkamoksi. 1970-luvulla teollisuustoiminta hiipui kokonaan.

Nykyään Mathildedal panostaa turismiin, hyvä niin alueellahan riittää mielenkiintoista historiaa, mahtavaa luontoa ja palveluitakin on kovasti kehitetty. Tuntuu siltä, että kaikki kyläläiset ovat kilvan kehittämässä aluetta.

Matildankartano on komea, keltainen puutalo kyläraitin varrella. Sieltä saa tuoreet, herkulliset leivät meille kerrottiin. Vahinko vain, että leivät olivat jo lopussa kun sinne vihdoin ehdimme. Kahvia olisi saanut, mutta valitsimme mieluummin Terhon.

Suklaapuotikin sulki ovensa jo kuudelta.

Yksi vikakin Mathildedalista toki löytyy, kun siellä kerran käy niin sinne kaipaa aina takaisin.

Seuraavana aamuna oli aika jättää haikeat jäähyväiset ja jatkaa matkaa. Kemiönsaaren puolelta ei kuitenkaan löytynyt varteenotettavaa pysähdyspaikkaa, Sauvon puolelta olisi löytynyt Kokkilan ranta, mutta päätimme jatkaa matkamme suoraan Paraisille. Kemiönsaari tuli kuitenkin kierrettyä.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa https://facebook.com/fammomatkalla ja Instassa https://instagram.com/te_strom