Naantalin kylpylässä viihtyy talvellakin

Eihän se mikään varsinainen yllätys ole, että joulun aikaan tekee mieli johonkin lämpimään paikkaan ja jollei muuta ole tiedossa niin lämmin vesikin käy mainiosti. Naantali spa sai kunnian olla tämän vuoden ensimmäinen kylpylä ja lomakohde. Muutama vuosi onkin vierähtänyt edellisestä vierailusta, jännitti nähdä millaista siellä nykyään olisi. Kahden yön majoitus aamiaisineen ja kylpyläosaston käyttömahdollisuuksineen oli jopa tarjouksessa, meille varattiin juuri remontoitu Comfort-huone hotellin päärakennuksessa. Kuulosti hyvältä.

Tammikuun alkupäivinä suuntasimme siis kohti Naantalia.

Kahden hengen Comfort-huone
Tupakoinnista räpsähtää 200 euron sakko

Siinäpä sitten väsyneet matkamiehet saivat huoneensa ja kävivät taloksi.

Nopea huoneen silmäily ennen allasosastolle lähtöä ja huoneen plussat ja miinukset olivatkin selvillä.

Plussaa oli huoneessa olevat jääkaappi/minibaari sekä turvalokero. Jääkaappi ei heti löytynyt koska oli ovelasti naamioitunut kaappiin.

Plussaa oli myös hyvä kylpylävarustus; ylellisen pehmeä kylpytakki, tossut ja ekonomipullo hoitoainetta hiuksille (hoitoaine ei ole mikään itsestäänselvyys suomalaisissa hotelleissa).

Valitettavasti löytyi niitä miinuksiakin, huoneen piti olla peruskorjattu, mutta esimerkiksi kylpyhuoneen silikonisaumoissa oli homepilkkuja, huone oli turhan ylimalkaisesti siivottu, käsialtaasta löytyi suuri tukko hiuksia.

Olen myös jo tottunut siihen, että roskat lajitellaan. Täällä ei.

Sitten allasosastolle. Allasosastot ovat suunnitellut enemmän aikuiseen makuun. Sieltä on siis turha etsiä vesiliukumäkeä tai uimaleluja. Se ei kuitenkaan tarkoita etteivät lapset olisi tervetulleita. Alakerrasta löytyy kaksi isompaa allasta, kaksi poreallasta ja ulkoallas. Viimeksimainittu oli minun makuuni. Sitä fiilistelyä illan pimeydessä tähtiä tuijotellen vesihöyryn kerääntyessä altaan yläpuolelle. Ja vaikkei tähtiä edes näkyisi niin ei haittaa. Vesi tuntuu niin lämpöiseltä kun pää on viileässä pakkasilmassa.

Saunoja oli kaksittain, tavallinen ja höyrysauna, minkäännäköistä tungosta ei saunoissa ollut, eikä altaissakaan, ehkäpä osasin mennä kylpyosastolle aina sopivaan aikaan.

Perimmäisessä altaassa voi tehdä vesijumppaohjelmia näyttöpäätteen avustuksella. Ohjelmat olivat eri pituisia ja eri tasoisille. Ja mikäli haluaisi vähän rankempaa treeniä niin allasosaston takana on myös kuntosali.

Yksi sisäaltaista, allaskuvat ovat kylpylän kuvastosta
Ulkoallas
Ei kun polkemaan
Pikkulapsia ei ole unohdettu, heille löytyy ainakin leikkihuone

Aamiainen kuului tietenkin huoneen hintaan ja se nautittiin noutopöydästä Le Soleil-ravintolassa. Aamiainen oli monipuolinen eikä tungostakaan salissa pahemmin ollut. Le Soleilista olisi saanut myös brunssia kahdestatoista lähtien ja päivällisbuffakin olisi tarjoiltu, me kuitenkin valitsimme illalla uuden Rucola bistron. Tämä bistro oli uusi tuttavuus, se on tullut suljetun Tammikellarin tilalle. Rucolassa luvattiin aitoja italialaisia makuja ja rentoa yhdessäoloa ja olihan ruoka vahvasti italiaisvaikutteista ja maittavaa. Harmitti kuitenkin se, että ruokaa sai odottaa tunnin verran.

Periaatteessa kylpylästä olisi saanut myös thai-ruokaa, nyt tämä Thai Garden oli kuitenkin suljettu ja avattaisiin vasta loppukuussa, ehkäpä heillä oli talviloma.

Illalla oli avoinna myös aulakerroksen Cafe Roma, jonka tietysti kävimme testaamassa. Sieltä sai erilaisten juomien lisäksi myös pikkupurtavaa ja irtojäätelöä.

Viikonloppuisin kylpylässä tapaa olla myös artistivierailuja, niitä olisi ollut tulossa ainakin helmikuussa.

Le Soleil jouluisessa kuosissaan
Bistro Rucola odottaa asiakkaita
Suljettu Tammikellari

Mitä Naantalissa voi tehdä päivisin jos ei kylpeminen koko päivää jaksa kiinnostaa? Naantalihan on kesäisin turistien valtaama, mutta viihtyy siellä toki talvellakin. Sataman monet ravintolat ovat auki ja iltaisin koko ranta on kauniisti valaistu. Erilaisia museoita löytyy ja kaupungissa on monia idyllisiä polkuja, yksi poluista kulkee kylpylästä rantaa pitkin Kailoon ja Muumimaailmaan, sieltä voi jatkaa vaikkapa takaisin keskustaan ja vanhojen puutalojen lomitse Rakkaudenpolulle. Meille riitti vaeltelu Muumimaailman perukoille ja takaisin.

Lunta ei vielä ollut missään, mutta toisaalta ei satanut vettäkään, joten polut olivat sopivan kuivia ulkoiluun.

Kylpylä by night
Kailon silta
Nunnalahden uimaranta tammikuisessa asussaan

Jos vertaa toisiinsa Ruissalon kylpylää ja Naantalin kylpylää, jotka kuuluvat siis molemmat samaan Sunborn-ketjuun, niin ero on lähinnä ympäristössä. Naantalissa pääsee kävellenkin kaupungille ja voi hyödyntää kaupungin aktiviteetteja, Turun Ruissalossa taas ympärillä on pelkkää metsää vaikka kulkeehan kaupungin bussi toki sieltäkin.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.

https://instagram.com/te_strom

https://facebook.com/fammomatkalla

9 vastausta artikkeliin “Naantalin kylpylässä viihtyy talvellakin

  1. Eipä ole tullut käytyä Naantalin kylpylässä sen jälkeen, kun muutettiin pois Turusta useampia vuosia sitten. Mutta paljoa ei kuulosta muuttuneen. Täytyy kyllä todeta, että oma valinta varmaan olisi Ruissalon kylpylä juurikin sen vuoksi, että ympärillä on sitä metsää…

    Tykkää

    1. Vaihtelu virkistää, myös tuo ravintolatarjonta on parempi Naantalissa.

      Tykkää

  2. Vähitellen olen oppinut tuon, että shampoon osalta hotelleihin voi melkein luottaa, mutta hoitoaineen osalta ei. Jotenkin olisi kiva, jos näissä olisi joku standardi, että tietäisi mitä on ja mitä ei – ehkä teoriassa voisi etukäteen kysyäkin asiasta, mutta kun tämäkin on niin pieni juttu loppupeleissä.
    Naantali on kaupunkina kiva, varmaan talvellakin, vaikka mekin olemme siellä kyllä kierrelleet lähinnä kesällä.

    Tykkää

    1. Naantali on kiva kaupunki, mutta aika autiolta talvinen Naantali vaikutti.

      Tykkää

  3. Olen tuolla käynyt noin kymmenen vuotta sitten, kun muksu oli pieni. Ei tosiaan altaat olleet lapsen makuun, mutta aikuisille varmasti miellyttävä. Ja jos vielä on remontoitukin. Harmi jos siisteys ei ollut ihan hyvä.

    Tykkää

    1. Jossain, mm. Edenissä ja Laajavuoressa on altaassa niin paljon suuria vesileluja ettei kuntouimarilla ole sinne mitään asiaa. Eri paikat ovat profiloituneet eri tavalla.

      Tykkää

  4. Kesällä Naantalissa käydessäni mietin, et toi kylpylä olis kyllä huippu aikuiseen makuun viikonlopuksi. Harmi, ettei siellä allasosastolla ollu oikein mitään lapsille sopivaa. Täällä nimittäin lapsi on jo hetken kinunut hotelliin uimaan, eli kylpylälomalle. Ehdin jo vähän innostua tästä Naantalista.

    Tykkää

    1. No jos pelkkä uiminen kiinnostaa niin miksei sinnekin ja sitten voisi vaikka käydä talvisessa Muumimaailmassa.

      Tykkää

  5. MInä en ole Naantali kylpylässä käynyt. Pitää varmaan mennä käymään, mutta odotan vielä siihen saakka, että Kultarannan puisto saadaan peruskorjattua. Sitten voisi käydä sielläkin samalla.

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close