Erilainen vuosi 2020

Vuosi rullaa viimeisiä metrejään ja on jälleen vuosiyhteenvedon aika. Kukapa olisi vuoden alussa arvannut millainen erikoinen vuosi olikaan tulossa. Helmikuinen matka Dominikaaniseen tasavaltaan jäi vuoden viimeiseksi ulkomaanmatkaksi ja samalla se oli myös vuoden ainoa lentomatka. Vuoden lentosaldo oli siis kaksi ja uusia maitakaan ei tullut kuin tämä yksi ainokainen.

Maaliskuussa sulkeutui maailma yllättäen ympäriltä, jäi vain luonto ja luontoretket. Onneksi jäi sentään luonto, jäi myös mökki, ei siis tarvinnutkaan kulkea kolmea kuukautta keittiön ja olohuoneen välillä. Kesällä aukenivat uudet mahdollisuudet, huomattiin, että Suomessakin on paljon tutustumisen arvoista. Minäkin tutkin niin Itä- kuin Etelä-Suomeakin ja Ahvenanmaakin tuli taas vähän tutummaksi kun kiersin Ahvenanmaan kaikki 16 kuntaa.

Oli virkistävää käydä Punkaharjulla, nähdä taas Imatran koski ja vierailla Suomen itäisimmällä pisteellä. Savonlinnaankin tutustuttiin ja tottakai ohjelmaan kuului myös Olavinlinna.

Yksi suurimmista projekteista oli tutustuminen oman maakunnan eli Satakunnan kaikkiin kuntiin. Osa I on jo julkaistu ja mittavampi osa II on valmiina, mutta sitä lasta ei vaan pysty vielä laskemaan käsistään, aina löytyy jotakin lisättävää. Satakunnassa kun on peräti 17 kuntaa niin tutkittavaa riittäisi edelleen.

Keväällä tein listan koronavuonna toteutettavista asioista lue tästä.

Nyt kun tarkastelee toteutuneita osioita, niin osasta listattuja asioita olen ollut innostunut, osa on vain jäänyt, ei nyt ihan hunningollekaan, mutta kuitenkin vähemmälle huomiolle. Lupasin esimerkiksi kokeilla uusia ruokareseptejä, okei, muutamia kokeilinkin, mutta kauheasti tuo kokkaaminen ei vain innosta. Samoin kävi puutarhanhoidon. Vaikka suunnitelmat olivat mahtavat niin viikonkin poissaolot mökiltä kuihduttivat taimet tai sitten ne menivät peurojen selvästikin makutietoisin kitusiin.

Perunankin luulisi olevan helppo viljeltävä, mutta jos yhden istutetun perunan sato on kaksi perunaa niin luultavasti syytä voi etsiä puutarhurin peilistä.

Mökkeily

Mökkeiltyä sinänsä tuli harrastettua enemmän kuin minään edellisenä vuonna, laskelmani mukaan olemme yöpyneet mökillä peräti 60 yötä, viimeisimmän kerran itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Jolleivat viljelmät ihan onnistuneet suhteellisen metsäisellä tontilla niin marjoja tuli ainakin poimittua ja risusavottakin tuli tosi tarpeeseen.

Saarivierailut

Myös veneiltyä tuli ahkerasti, veneessä nukuttuja öitä oli 23, Ahvenanmaata kauempana emme kuitenkaan käyneet, mutta Saaristomerellä tuli pyörittyä ahkerasti. Listan mukaan lupasin käydä ainakin viidessä saaressa, no, niitä tuli vähän enemmän, peräti 18. Jurmo, Kökar, Föglö, Kumlinge, Sottunga, Rödhamn, Vårdö, Lappo, Houtskär, Nauvo, Iniö, Katanpää, Reksaari, Nurmes, Kylmäpihlaja, Kuuskajaskari, Kuusisto ja Partiokari olivat kesällä ja vähän syksymmälläkin vierailun kohteina.

Matkakertomukset

Lupasin myös lukea matka-aiheista kirjallisuutta ja sitähän kertyikin. Kertomuksia erilaisista kulttuureista erilaisten ihmisten kuvailemina.

Jaakko Selin: Jaakon matkassa. Uudet seikkailut

Jaakko Selin on koonnut matkaseikkailunsa värikkääksi kirjaksi.  Tyyli on tuttua Jaakkoa, hänelle sattuu ja tapahtuu reissatessaan.  Euroopan maat ja kaupungit käyvät tutuiksi  kun Jaakko viettää Maltan Vallettassa täydellisen päivän, kulkee Milanossa läpi kuolleitten palatsin ja joutuu täydellisen huijauksen kohteeksi Mallorcalla.

Eurooppakaan ei ole tarpeeksi, Jaakko juo maailman kalleinta kahvia Balilla, viettää jouluyön Betlehemissä ja eksyy tietämättään kuokkimaan hanukkijuhlaan Israelissa.

Kirjan tapahtumat alkavat vuonna 1978 kun Jaakko on teini-ikäinen. Aikaisemmin hän on voittanut Lohjalla discotanssin SM-karsinnat ja yllättäen discotanssin maailmanmestaruuskilpailut kutsuivat Lontoossa. Vaikka Jaakko on jo ehtinyt nuoresta iästään huolimatta matkustella mm. ahkerasti reilaten, tuntee hän kuitenkin Lontoossa itsensä maalaiseksi muiden  kansainvälisten osallistujien seurassa. Finalisteja pyöriteltiin ympäri Lontoota niin, että tukka hulmusi. Viikon saldo oli kasa hyviä ystäviä, esiintymiskokemusta, kosolti itsevarmuutta, syksyn, esikisojen tuomarinpesti ja erittäin vaikea matkakärpäsen purema.  Ai niin, tuli myös discotanssien 11. sija  parhaana pohjoismaalaisena.

Viimeinen kertomus on syksyisestä Montenegrosta, Jaakko Selin istuu tihkusateisessa Perastin pikkukaupungissa,  sen ainoassa avoinna olevassa baarissa, Armonia Cafessa ja yrittää saada kontaktia juroihin kyläläisiin. Kyläläisten mielestä turistisesonki on ohi, ruokaa sentään vielä tarjoillaan.

Teos on kuvitettu, vanhojen valokuvien avulla on jännittävää seurata kunkin aikakauden muotivirtauksia, pukeutuminen ja muoti kun tuntuvat olevan tärkeitä elementtejä Selinille. Kuvista näkee myös Selinin elämänkaaren, nuoresta, hontelosta teiniydestä kohden vantteraa aikuisuutta ja lähestyvää eläkeikää kaljuuntuvine päälakineen ja ajan jättäminen uurteineen.

Otava 2018

Lea Lampila: Toivon tähti

Tositarina suomalaisperheestä joka lähti 30-luvun pulavuosina etsimään leveämpää leipää Neuvostoliitosta, mutta löysi vain Stalinin orjamarkkinat.

Unelma paremmasta tulevaisuudesta muuttuu nopeasti pelottavaksi painajaiseksi. Kauniit haaveet alkavat karista myös niiltä jotka eivät ole tulleet maahan pelkästään leivän vuoksi. Moni haluaa palata Suomeen, niin myös päähenkilö Helmi Leikko. Siitä alkaa hänen toista vuosikymmentä kestänyt työleirikierteensä. Leikon perhe hajoaa, ja vielä kouluikäinen tytär Leena jää yksin vieraaseen maahan. Isä Sulo kuolee yrittäessään paeta, äiti Helmi joutuu vankileirille ja vasta kouluikäinen Leena jää yksin vieraaseen maahan.

Lea Lampila: Stalinin lapset

Stalinin lapset alkaa siitä mihin Toivon tähti päättyi. Toisensa löytäneet Helmi ja Leena suuntaavat Petroskoihin aikomuksenaan aloittaa uusi elämä. Mutta 40-luvun Neuvostoliitossa se on helpommin sanottu kuin tehty. Vain muutaman kuukauden päästä Helmin vapautumisesta Leena tuomitaan kymmeneksi vuodeksi vankileirille rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt – ja jota ei itse asiassa ole olemassakaan. Vuodet kuluvat, ja uusien aikojen koittaessa myös Leikkojen elämä helpottuu. Silti heidän mieltään kalvaa mahdoton unelma, haave palata Suomeen.

Simo Susi on metsätyömaan päämekaanikko Inkerinmaalta. Leena ja Simo rakastuvat toisiinsa ja avioituvat, lapsikin syntyy. Leena kuitenkin ikävöi takaisin Suomeen, lopulta monien yritysten jälkeen hän ja Lilja-tyttö saavat viisumin Suomeen, Simo joka on osoittautunut viinaan meneväksi jää Venäjälle. Leena loikkaa Ruotsiin.

Lubna Amad Al-Hussein: 40 raipaniskua. Tositarina nyky-Sudanista

Kirja kertoo toimittaja Lubna Ahmad Al-Husseinin tarinan taistelusta sudanilaisia tiukkoja lakeja vastaan.

Lubna työskentelee UNMIS:n (YK:n rauhanturvajoukot Sudanissa) viestintäosastolla kun hän eräänä iltana menee ravintolaan suunnittelemaan ystävänsä häitä. Ravintolassa on meneillään hilpeä, itämainen juhla aikuisille ja lapsille. Eipä aikaakaan kun musiikki vaikenee koska ravintolaan on saapunut poliisin sivellisyyspartio. Naiset eivät Sudanissa saa käyttää paljastavia asuja eikä housuja vaikka ne olisivat väljätkin. Huivin on suojattava tiukasti päätä. Ljuballa on päällään housut ja huivi, hänet pidätetään monien muiden naisten kanssa ja viedään vankilaan.

Rikoslain artikla 152 on laadittu siten ettei varmuudella voi sanoa  onko naisen asu säädytön vai ei, millainen leikkaus vaatteessa on säädytön, paljastaako hame nilkan yläosan. Selväähän on, että nämä pukeutumissäännöt koskevat vain naisia. Naisia pidätetään muistakin syistä kuten viinanpoltosta, työluvattomasta teenmyynnistä ja yksin kadulla kuljeskelemisesta, jolloin katsotaan naisen olevan prostituoitu. Rangaistuksena on 10-50 raipaniskua ja mielivaltaiset sakot. Koska naiset usein ovat köyhiä eivätkä pysty maksamaan sakkojaan muutetaan sakkorangaistus vankeudeksi.

Vuoden 2008 aikana tuomittiin Sudanissa 43.000 naista, suurin osa housujen käytön takia.

Lubna pidätettiin siis perjantaina, seuraavana tiistaina hän pääsi vapaaksi saatuaan tuomionsa epäsiveellisestä käytöksestä, 40 raipaniskua. Lubnahan ei kuitenkaan ollut kuka tahansa vaan rohkea toimittaja, hän tilasi ja lähetti 500 käyntikorttia ruoskimistilaisuuteensa heinäkuussa 2009, päivä vielä avoin. Tästä alkoi kansainvälinen mediasirkus, haastattelut, lehtijutut ja yleisön jakamaton myötätunto rohkeaa taistelijaa kohtaan.

Tuomarin mielestä islaminuskoa oli häväisty vaikkei koraanissa olekaan erityisiä pukeutumissäännöksiä naisille. Kysehän on tietysti naisten hallitsemisesta ja alistamisesta tukeutumalla uskontoon.

Lubnan taistelu jatkui ja lopputulos yllätti.

Kirja on Minervan kustantama vuonna 2010.

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Terhi Rannela matkustaa aina kun voi, hän käy ulkomailla seminaareissa, hän matkaa johonkin kaupunkiin kirjoittamaan, hän on aina valmis lähtemään miehensä seuraksi tämän työmatkoille. Niinpä Rannelalle onkin kertynyt kokemuksia monista maista. Ystävät ovat kirjailijalle hieman kateellisia: Hyvä kai sinun on matkustaa kun on rahaa, ei ole lapsia eikä lemmikkejä, työ ei sido tiettyyn paikkaan.

Rannela kirjoittaa matkoillaan matkapäiväkirjaa, hän tosin miettii matka- sanan merkitsevän enemmänkin metaforaa, sanan kun voi laajentaa merkitsemään mitä tahansa elämässä ja parhaimmillaan se voi laajentua merkitsemään tutkimusmatkaa itseen.

Kirjan tarkoitus ei niinkään ole antaa hyviä vinkkejä lukijalle vaan saada lukija unelmoimaan ja sen myötä suunnittelemaan ikiomaa matkaansa.

Rannilan suosikkikohteet sijaitsevat Euroopassa tai Aasiassa. Marraskuun harmaudessa virkistää ranskalainen joulutori, Islannista löytyy virta-alli, Leipzigissä Rannila lukee yleisölle kirjaansa – suomeksi ja kliinisessä Singaporessa viemärit yllättävästi löyhkäävät.

Hotellihuoneet sopivat erinomaisesti kirjoittamiseen, hyvällä hotellihuoneella on kolme ominaisuutta, siellä on vedenkeitin, kirjoituspöytä ja kylpyamme (minä henkilökohtaisesti jättäisin kylpyammeen ja ottaisin mieluummin kätevän latauspistokkeen sängyn vierestä).

Kirjan otsikko on lainaus Elmer Diktoniukselta, tuolta suomalaisen kirjallisuuden villiltä jaguaarilta joka nälkää nähden resusti eurooppalaisissa metropoleissa. 1900-luvun alussakin kaipaus nähdä maailmaa eli voimakkaana ainakin osassa kansaa, nykyään matkustaminen länsi-eurooppalaiselle on vain niin paljon helpompaa kuin ennen.

Rannilalla on kolme ohjetta lukijalleen:

1. Älä koskaan asetu alallesi. Ole utelias, pidä silmäsi auki ja matkalaukkusi aina lähtövalmiina.
2. Lähde aina kun voit. Ja kun et voi, haaveile.
3. Älä koskaan lakkaa lukemasta ja opiskelemasta uusia asioita. Tuumasta toimeen: arkkitehtuurin historia, antiikin Kreikka ja Rooma.

Eniten minua kuitenkin kiehtoi Rannilan jostain saama idea lukea kirja jokaisesta itsenäisestä maasta, siis ei opaskirja vaan käännöskirjallisuutta kyseisestä maasta. 196 romaania taitaa kestää hetken kahlata läpi. Kirja kuukaudessa kestäisi yli 16 vuotta. Luulen, että ”puolimaraton” riittäisi. Lue 100 kirjaa sadasta maasta olisi minusta sopiva loppuelämän haaste.

Kirja on ilmestynyt 2018 Kariston kustantamana

Tomi Tölli: Panamericana, seikkailuja latinalaisen Amerikan maanteillä

Tavarat viedään varastoon, asuntoon otetaan vuokralainen, auton nokka käännetään kohti etelää ja suuri seikkailu voi alkaa. Kohteena on Antwerpen, mistä lähtee laiva Atlannin yli. Tarkoitus on rahdata auto ja matkalaiset; Tomi Tölli ja vaimonsa yli Atlannin Etelä-Amerikkaan. Tällä matkalla on tarkoitus ajaa Tulimaasta alkaen läpi koko Etelä- ja Pohjois-Amerikan, sillä tämä matka tehdään autoillen ja lentämättä.

Autona on äskettäin ostettu, yli 200 000 ajettu Nissan NV200 pakettiauto josta on poistettu ohjaamon ja tavaratilan välinen seinä ja muutenkin muovailtu lattiaa ja seiniä niin, että auto soveltuu yöpymiseen. Olen itse nähnyt kyseisen auton messuilla, turhaa tilaa ei todellakaan ole, kaikki tila on käytetty tehokkaasti hyväksi. Autossa sitten yövytäänkin ahkerasti. Suurin osa öistä. Välillä yövytään hotelleissa tai muissa majoituksissa niin, että päästään suihkuun.

Kun ollaan päästy 4800 kilometrin päähän Antwerpenin satamaan, rahdataan Nissan m/s Grande Brasilen kyytiin ja pitkä merimatka yli Atlannin voi alkaa. Atlannin ylittäminen vie 45 vuorokautta ja vihdoin ollaan Montevideon satamassa Uruquayssa. Sieltä voi varsinainen seikkailu eli latinalaisen Amerikan ylitys alkaa.

Ilman pieniä yllätyksiä ei matkasta luonnollisesestikaan selvitty, auto tarvitsee varaosia, siinä on sähköongelmia, renkaat on vaihdettava. Jokaisessa maassa on omanlaisensa ongelmat, korruptio kukoistaa Paraguayssa, Chilessä ongelmana on maanvyörymä, tiesulku estää kaiken liikenteen Boliviassa niin, että on käännyttävä takaisin, kolari Perussa on harmituksen aiheena, raja-asemilla täytyy tietysti jonottaa ja purjeveneessä matkalla Panamaan iskee merisairaus.

Kaikista pikku harmeista kuitenkin selvitään, toisessa vaakakupissa painavat enemmän hienot elämykset kuten luonnonpuistot, erikoiset eläimet, ystävälliset ihmiset ja erilaiseen kulttuuriin tutustuminen.

Ollaan jo päästy Guatemalaan kun vuorossa on harmeista pahin, tuulilasiin iskeytyy mango ja tuulilasi on mennyttä. Pahinta on, ettei koko maasta saa uutta tuulilasia koska maassa ei ole tällaisia Nissaneita ja uuden tilaaminen ulkomailta kestäisi kolmen kuukauden verran. On pakko jatkaa matkaa Belizeen, ehkä jopa Meksikoon asti. Tuulilasin läpi näkee vaivoin ja edessä on tulli, miten tästä selvitään?

Siitä kerrotaan tämän kirjan toisessa osassa, oikein uteliaat voivat kurkata Tomi Töllin kotisivulle.

AS Pakett, Viro 2019

Stay cation

Yksi listatuista toiveista oli viettää stay cation jossain hotellissa ja miksipä ei olisi menty tyylillä, joten valinta oli siis Kämp-hotelli Helsingissä. Oli ensimmäinen kertamme kyseisessä hotellissa ja mikä ettei, olihan rakennus arvokas ja hotellin sijainti erinomainen. Pieneltä hemmottelulta tuntui se, että vuode käytiin erikseen laittamassa yökuntoon samalla kun uusi vesipullo tuotiin yöpöydälle.

Spa-osasto oli kuitenkin hienoinen pettymys, siellä voi nauttia vain tavallisesta- ja höyrysaunasta sekä rentoutua erillisissä lepotuoleissa, uima-allas puuttui kokonaan. Kanssavieraat neuvoivat, että Kämpin sisarhotellissa St Georgessa sellainen olisi ollut, olisi voinut olla parempi valinta.

Aamiaishuoneena oli lasitettu terassi, se oli todellinen aitiopaikka istuskella ja katsella aamun vilinää kiireisten stadilaisten kiirehtiessä töihinsä.

Auto vietti yönsä viereisessä parkkihallissa, hinnasta päätellen sitä varmasti hemmoteltiin ylenpalttisesti.

Siinäpä oli vuosi 2020 kokonaisuudessaan. Matkailumielessä niin erilainen, mutta kuitenkin antoisa vuosi.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.

https://instagram.com/te_strom

https://facebook.com/fammomatkalla