Mistä on Venetsia tehty? Silloista ja kanavista, niistä on Venetsia tehty

Otetaan yksi 50 kilometriä pitkä laguuni saarineen, rakennetaan sinne lehtikuusipaalujen varassa seisovia taloja, yhdistetään saaret neljälläsadalla sillalla ja jätetään talojen väliin muutama kanaali, no sellaiset 160 kappaletta tarkemmin laskettuna. Voilá, siitähän tuli Venetsia!

Mikäli joku sanoo ettei Venetsiassa ole mitään mainitsemisen arvoista, on tämä henkilö varmasti sokea. Venetsia on täynnä toinen toistaan hienompia palatseja ja kirkkoja. Siellä on  varmasti väkilukuun suhteutettuna eniten kirkkoja asukasta kohden, sillä Venetsiassa asuu nykyisin vakituisesti vain n. 50.000 asukasta, useimmat ovat kiltisti siirtyneet mannermaalle, esim. läheiseen Mestreen, pakoon ahtautta ja hinnannousuja.

Siis mitä ahtautta jos asukkaita on vain 50.000? Ahdasta on, sillä saarella vierailee vuosittain yli 20 miljoonaa turistia. Kyllä vain, luit aivan oikein, saarilla tungeksii vuosittain yli 20 miljoonaa turistia, Venetsia on kuin suuri ulkoilmamuseo. Yhä useampia huoneistoja muutetaan hotelleiksi ja viimeinen lastentarhakin muutettiin hotelliksi  jo tämän vuosituhannen alussa.

 

CANAL GRANDE KAUPUNGIN ”VALTAKATU”

DSCN4820
Vaporetto reitillään

Venetsian valtakatu on Canal Grande, se kulkee saarten välissä ja sillä kulkevat myös vaporetot jotka toimivat bussien tavoin. Mikäli haluaa nopeampaa kyytiä on saatavana myös taksiveneitä. Lisäksi kanavan voi ylittää monesta paikasta traghetto-veneillä.

Oma lukunsa on tietysti gondolikyyti, puolen tunnin ajelusta ohenee lompakko yli satosen, mutta onhan kuljettaja sitten pukeutunut perinteiseen asuun; olkihattuun ja raidalliseen paitaan. Gondolit itsessään ovat kaunista käsityötä, ne ovat sulavalinjaisia ja mustia. Jokaiseen gondoliin  käytetään kahdeksaa eri puulajia ja gondolierin täytyy olla syntyperäinen venetsialainen.

20190417_132431

Olen käynyt joskus kauan sitten päivävisiitillä Venetsiassa ja ajattelin aina, ettei minun enää tarvitse mennä sinne tungeksimaan. Mutta sitten tätini E sanoi hartaimman toiveensa olevan päästä vielä tässä elämässä Venetsiaan. Pakkohan sellainen matka sitten oli järjestää, kolme päivää kolusimme Venetsiaa saari kerrallaan ja jokainen päivä oli täynnä kauneutta ja historiaa.

Huhtikuussa kevät oli saapunut Italiaan ja ihmiset olivat jo kuoriutuneet talvivaatteistaan, turisteja riitti  jonoiksi lähes kaikkiin  nähtävyyksiin, en ehkä pysty kuvittelemaan kesäkuukausien tulevaa ruuhkaa. Uskon kuitenkin, että huhti-toukokuu on parasta aikaa Venetsiassa, silloin ei vielä helle haittaa eikä turisteja ole liiaksi asti.

 

VENETSIAN TURUILLA JA TOREILLA

 

Venetsiassa voi kävellä kanavalta kanavalle ja sillalta sillalle. Talot olivat korkeita suhteutettuina kujien kapeuteen, usein ei aurinko päässyt paistamaan kujalle asti. Ylitettyään tarpeeksi monta siltaa ja kanavaa tupsahti yllättäen jollekin aukiolle jolla komeili jokin mahtavankokoinen kirkko. Kartasta oli tietysti tällaisessa sokkelossa apua, välttämättä sitä ei kuitenkaan tarvittu sillä  apuna oli kylttejä talojen seinissä. Nämä kyltit kertoivat  suunnan. Esimerkiksi San Marco tai Rialto.

DSCN4757

DSCN4759

 

DSCN4753

DSCN4756

DSCN4860

DSCN4867

DSCN4762

DSCN4731

20190417_114008.jpg

20190415_101955-2.jpg

 

DSCN4724

SAN MARCO ON KAUPUNGIN AINOA PIAZZA

 

Venetsian itseoikeutettu keskus on San Marcon aukio, piazzaksi kutsuttu, muita aukioita ei saa kutsua piazzaksi. Siellä pyöri ihmisiä aamusta iltaan. Aamuisin turistijoukot jonottivat basilicaan, dogen palatsiin ja kirkontorniin, päivisin joukot istuivat aukiolla lounaalla ja iltaisin turistit  nauttivat dinnereitä musiikin säestämänä.

San Marcon aukiolla sijaitseva Palazzo Ducale kiehtoi minua kovasti, kävinkin ihailemassa sitä joka päivä ulkoapäin. Tätä kaunista, tuhatvuotista, goottilaistyylistä rakennusta on korjattu ja paranneltu monesti, se on ollut Venetsian tasavallan tärkein rakennus joka on toiminut mm. tuomioistuimena, vankilana ja dogen (valtionpäämies)  virka-asuntona.  Täytyihän tätä rakennusta tutkia sisäpuoleltakin, meillä olikin onnea, sillä rakennus oli illalla kahdeksaan asti auki eikä illalla ollut enää jonoja. Saimme kävellä siis suoraan sisään.

Suurelta sisäpihalta vei sisätiloihin leveä portaikko. Huoneet olivat suuria, seinät ja monet katotkin oli koristeltu maalauksin. Suuren neuvoston salin seiniä koristi Tintoretton mahtavankokoinen maalaus.

Yläkerrassa oli myös asehuoneita joissa oli esillä miekkoja, pistimiä ja haarniskoja. Myös hevosille oli suunniteltu omia haarniskoja. Alakerrassa oli  askeettinen vankilaosasto, sieltä vankeja kuljetettiin oikeussaliin käytävää pitkin, joka on siltakaaren sisällä. Vankien oletettiin huokailevan raskaasti kohtaloaan mistä nimitys Huokausten silta, Ponte di sosperi.

 

DSCN4727
Basilica di San Marco
DSCN4729
Palazzo Ducale

DSCN4791

DSCN4793
Näkymä Palazzo Ducalen yläkerroksista

 

DSCN4796

DSCN4800
Suuren neuvoston sali on valtaisan suuri

DSCN4798

DSCN4815 (2)
Ponte di sosperi – Huokausten silta ulkopuolelta
20190416_204323 (2)
Huokausten silta sisältä

Rannassa Palazzo Ducalen edessä oli myös kaksi valtaisaa pylvästä, kolmas oli tiettävästi kaatunut mereen satoja vuosia sitten. Näiden pylväiden väliin vangit tuotiin mestattaviksi kunhan heitä ensin oli kidutettu tarpeeksi esim. sitomalla heidät hevosten raahattaviksi. Kansalaiset saapuivat tietysti katsomaan näitä mestausnäytöksiä.

DSCN4802
Entinen mestauspaikka

 

Syksyisin Venetsiaa piinaavat tulvat, ilmastonmuutos ojentelee lonkeroitaan Venetsiaakin kohden. Jotkut povaavat Venetsian hukkuvan kokonaan, onkin ihme, että Venetsia on uhmannut veden valtaa näinkin kauan. Sellaista kulttuurihistoriallista onnettomuutta kukaan tuskin toivoo, mutta taustat tuntien ei ole ihme, että turistit vaeltavat suurin joukoin ihailemaan tätä vedestä kohoavaa kaupunkia ennen kuin mitään katastrofaalista tapahtuu.

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi

18 vastausta artikkeliin “Mistä on Venetsia tehty? Silloista ja kanavista, niistä on Venetsia tehty

  1. Ihana Venetsia! Huhti-toukokuu on varmasti hyvää aikaa reissata kaupunkiin. Me olimme siellä syyskuussa ja sekin oli hyvä ajankohta. Oli vielä lämmintä, mutta kaupunki ei ollut ihan niin tukossa kuin mitä se on varmasti pahimpina kesäkuukausina. Tulvatkin alkavat vasta hieman myöhemmin, vaikka toisaalta minusta olisi kiva päästä kokemaan joskus acqua alta.

    Tykkää

    1. Luultavasti syys- ja lokakuukin ovat ihan passeleita vierailukuukausia. Itse en niin välittäisi tulvista, pitäisi ottaa kumisaappaat mukaan.

      Tykkää

  2. Upeaa juttu Venetsiasta! Meille ei ensimmäinen kerta saanut suurta ihastusta aikaiseksi mutta olen jossain vaiheessa ajatellut antaa toisen mahdollisuuden Venetsialle.

    Tykkää

    1. Heh, tämä oli toinen mahdollisuus ja onnistunut sellainen. Ensimmäisestä kerrasta muistan kuumuuden, surkeat pizzat ja tungoksen, kyyhkysiä taisi muuten olla vielä enemmän kuin ihmisiä.

      Liked by 1 henkilö

  3. Olipa kaunis ja hyvin kirjoitettu postaus Venetsiasta! Mua on ahdistanut myös kuulemani jutut Venetsian tungoksesta, joten en ole siellä vielä koskaan käynyt. Kulttuuriperintöä olisi kyllä tosi mieletöntä päästä näkemään joskus – ehkäpä kevät- tai syksyreissun merkeissä! ❤

    Tykkää

    1. Kiitos Iida! Venetsia on todellakin aimo pala kulttuuria, mutta monen ennustuksen mukaan tulevaisuudessa tuhoutuvaa kulttuuria.

      Tykkää

  4. Venetsia näyttää kauniilta. Minua on myös ahdistanut kertomukset väkipaljoudesta. Viime aikoina olen lukenut useita Venetsiasta kertovia postauksia ja vakuuttunut siitä, että sinne kannattaa mennä joskus muulloin kun kesäkuukausien aikana. Talvella maisemat näyttävät myös kauniilta eikä ihmisiä näytä olevan niin paljon liikkeellä. Toki kevät tai syksy voisi olla vielä kivemmat kuukaudet, kun olisi myös lämmintä. Minkälainen hintataso Venetsiassa on?

    Tykkää

    1. Hotellit ovat hintavia, ainakin pääsaarilla, mutta niillä on ehdottomasti kätevintä asua. Ruoka ja juomat ja nähtävyydet ovat suomalaisella tasolla, paikasta riippuen jopa edullisempaa.

      Tykkää

  5. Noin moni on käynyt viime kuukausina Venetsiassa ja julkaissut toinen toistaan upeampia kuvia Venetsiasta. Sinä, sidotut nämä kaikki ihanaksi kuvaukseksi Venetsiasta. Pystyin jopa tuntemaan olevani siellä tämän hetken.
    Venetsia on vielä omalla haavelistalla ja jos lähden niin se on keväällä tai syyskuussa. Haluan välttää ne mahdottomimmat turistivirrat ja aqua altaniin voi jättää väliin.

    Tykkää

    1. Hienoa jos pystyin välittämään vähän Venetsian tunnelmasta. Varmasti hyvä päätös itsesi ja Venetsian takia mennä hiljaisempaan aikaan, viihdyt varmasti paremmin ja nautit enemmän.

      Tykkää

  6. Upeasti olet välittänyt tunnelman Venetsiassa. Olemme käyneet siellä monta kertaa, yksinkin olen ollut, ja ihan mukavaa sekin. Ihmisvilinässä voi hyvin liikuskella yksikseen. Pääsaaren hotellien hinnat ovat pöyristyttävät tasoon nähden. Olen ollut tyytyväinen Lidon hotelleihin. Sieltä matka San Marcolle vaporettolla on 15 min.

    Tykkää

    1. Kiitos! Me asuimme keskustassa, sieltä oli kätevän lyhyt matka joka paikkaan. Tosin varasin hotellin sen verran ajoissa etten joutunut maksamaan ökyhintaa. Lido voisi olla ihan kätevän matkan päässä, sitäpaitsi siellä olisi uimarata.

      Tykkää

  7. Katja / Lähtöselvitetty 29 huhtikuun, 2019 — 11:56 am

    Minäkin olen käynyt kaksi kertaa Venetsiassa ja molemmat kerrat keväällä. Se on ollut hyvä aika, vaikka silloinkin on ollut paljon ihmisiä. Pidän kaupungista todella paljon, mutta kauhistuttaa tuo 20 miljoonaa ihmistä, minkä vuoksi luulen, ettei sinne ehkä tulee enää lähdettyä. Nähtävää siellä olisi vaikka kuinka monelle reissulle.

    Tykkää

    1. No nähtävää kyllä löytyisi, mutta täytyy kai antaa muillekin tilaa nähdä nämä elävät kulissit.

      Tykkää

  8. Voihan Venetsia! Itse olen käynyt siellä kauan kauan sitten, ennen superturismin aikaa, ja kaupunki on säilynyt muistoissani tarunhohtoisena paikkana. Olin lumoutunut. Lokakuussa ilmakin oli mitä mainioin ja kaikkialla rauhaisaa. Eli sään puolesta erinomainen aika matkustaa. Monesti on tehnyt mieli palata Venetsiaan, mutta aina on tullut jotain muuta. Ja nykyisin hirvittää turistien määrä. Juurikin, mitä sinne tungeksimaan ja kaunista muistoa pilaamaan. Mutta ehkä silti, joskus, jonain päivänä…

    Tykkää

    1. Mikäli paikasta on jäänyt hienot muistot on aina riskialtista mennä uudelleen, toisaalta tunne voi olla yhtä hieno kuin eka kerrallakin. Joskus on vain annettava itselle lupa.

      Tykkää

  9. VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 4 toukokuun, 2019 — 9:46 am

    Venetsia näyttää ja vaikuttaa nii upealta matkakohteelta! 20 miljoonaa turistia vuodessa on kyllä tooooodella paljon. Haluaisin joskus kovasti Venetsiaan, tosin ehkä kesän ulkopuolella jolloin sesonki on kovimmillaan.

    Tykkää

    1. Suosittelen kyllä tuota off-seasonia, rakennuksethan ovat yhtä hienoja kesät ja.talvet ja mahtuu paremmin sekaan.

      Tykkää

Jätä kommentti Katja / Lähtöselvitetty Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close