Hanian majakka ja vanhakaupunki

Follow my blog with Bloglovin

Nyt siirrynkin majakkabongauksessa ihan uudelle levelille, nimittäin sarjaan Euroopan vanhimmat majakat. Täältä Haniasta löytyy nimittäin Kreikan ja koko Välimeren rannikon vanhin majakka. Sitä ei voi olla ”löytämättä” sillä se hallitsee koko Hanian satamaa ollen vanhankaupungin perusrakennuksia. Hyvinhän majakkavanhus onkin kestänyt tuulet ja myrskyt seissen paikoillaan jo yli 400 vuotta, välillä unohdettuna ja rappeutuneena, mutta sitten taas uudelleen ehostettuna.

Majakka rakennettiin 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa suojaksi mereltä tulevia hyökkäyksiä vastaan, se on osa venetsialaisten rakentamaa Firkan linnoitusta.

Sen oli tarkoitus suojata turkkilaisten hyökkäyksiltä, sitä tehtävää ei linnoitus valitettavasti pystynyt täyttämään vaan ottomaanit valloittivat kaupungin 1645. Majakka jäi rappeutumaan koska kaupunkia siirrettiin sisämaahan päin. 1830-luvulla turkkilaiset kuitenkin pyysivät egyptiläisiä restauroimaan ränsistyneessä tilassa olevan majakan. Lopputulos oli yllättävä; puolisuunnikkaan muotoinen majakka muuttui minareetin muotoiseksi. Alin osa on 8-kulmainen, keskiosassa on 16 sivua ja ylin kerros on pyöreä. Tornissa poltettiin avotulta, valo näkyi seitsemän mailin päähän.

DSCN1591

dscn1593.jpg

DSCN1587

DSCN1581

Nykyään ei tämä 21 metriä korkea majakka enää ole toiminnassa eikä sen sisään pääse. Sen tehtävänä on olla kaupungin komistus ja turistinähtävyys. Majakalle johtaa pitkä aallonmurtajana toimiva muuri jolla kulkiessa kannattaa varustautua mukavilla kengillä koska muuri on paikoitellen epätasaista lohkaretta. Alempana kulkee varsinainen laatoitettu käytävä, mutta sitä kulkiessa jää paitsi mereltä tulevasta vilvoittavasta tuulenvireestä.

DSCN1598

DSCN1576

Hania, ”idän Venetsia”, on Kreetan vanha pääkaupunki ja sen kaikkein vanhimmat rauniot, Kydonia-nimisen kaupungin rauniot ovat 3500 vuotta vanhoja. Nykyisen kaupungin vanhimmat osat, satamakorttelit on rakennettu  1200-luvulla.   Aikojen saatossa kaupungin eri valloittajat ovat jättäneet puumerkkinsä kaupungin siluettiin. Täältä voi löytää moskeijan, synagogan, hamamin ja ortodoksikirkon nököttämässä lähes vierekkäin.

Itse linnoitus on venetsialaisten  rakentama. Se koostui  erilaisista parakeista missä säilytettiin ammuksia. Pitkä ketju yhdisti majakan ja linnoituksen estäen vihollislaivojen rantautumisen. Ottomaanien hallitessa linnoitusta ruvettiin kutsumaan nimella Firka mikä tarkoittaa parakkia turkiksi.

Rannassa on suuria kivestä rakennettuja entisiä telakkarakennuksia. Seitsemän vajan ryhmää kutsutaan Neoriaksi. Vanhimmat niistä rakennettiin 1200-luvulla ja  ne edustavat vanhaa välimerellistä rakennusarkkitehtuuria. Yhteensä niitä on ollut 17.

Toisella puolen satamaa on Moro -niminen telakkarakennus joka jäi keskeneräiseksi eli katottomaksi. Nykyään se on korjattu ja sitä käytetään purjehdusseuran tiloina ja monitoimitilana kulttuuritilaisuuksissa.

DSCN1606
Moro-niminen herra suunnitteli tämän entisen  telakan, nykyisen monitoimikeskuksen
DSCN1582
Firkan linnoituksen jäännöksiä

DSCN1571

20180801_115818

Neoria-telakkarakennukset

20180801_115401
Kalastajat tekevät työtään niinkuin ovat tehneet satoja vuosia
20180801_115753
Kalastusalukset ovat saaneet myös uuden elämän kelluvina putiikkeina
DSCN1612
Turisteille keksitään kaikenlaista ajankulua

Satamassa voisi istuksia tuntikausia pienissä katukahviloissa tai lounasravintoloissa. Siellä voi harhailla pittoreskeillä kujilla ja aistia satojen vuosien historian kevyen kosketuksen. Satama-alueella on myös museoita ja satamassa kun ollaan niin mikä olisikaan kiintoisampaa kuin merenkulun museo. Mikäli museot eivät jaksa kiinnostaa niin vanhankaupungin laidalla on myös agora, katettu halli josta voi ostaa paitsi mausteet, oliiviöljyt ja paahdetut mantelit myös kaikki ne hypisteltävän ihanat heräteostokset joita ei pysty  jättämään kojuihin pölyttymään.

DSCN1567

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa

tai sivulla blogit.fi

9 vastausta artikkeliin “Hanian majakka ja vanhakaupunki

  1. Hyvä siirto! Itsekin olen pohtinut, että kun Suomen majakoita on bongaillut niin voisiko niitä alkaa ulkomaillakin bongailemaan. Hienot kuvat Haniasta. Itseä harmittaa, kun aikanaan kun Kreetalla olimme, on Hanian kuvat kadonneet bittitaivaaseen. Pidin Haniasta ja Kreetasta kovin.

    Tykkää

    1. Itseänikin harmittaa kun dropbox lopetti toimintansa enkä saanutkaan kaikkia kuvia kovalevylle. Täytyykö lähteä kohteisiin uudelleen. Voisi olla hauskaakin. Ehkä pitäisi tehdä aina joku paperikopio, ne säilyvät seuraavat sata vuotta😉

      Liked by 1 henkilö

      1. sepä se ongelma on siinä, että mikä systeemi on sellainen, että saa kuvat säilymään. Itse hankin nykyisille kuville ulkoisen kovalevyn. Osa kuvista on muistitikulla ja niiltä pitäisi kyllä siirtää muualle. Tietysti vanhoissa kuvissa vastaan tulee myös laatu….Uudelleen matkaan siis vaan. Sen ainakin olen huomannut, että nykyään katsoo paikkoja eri silmin, joten kuvattavaa riittää siinäkin mielessä eri tavoin.

        Liked by 1 henkilö

  2. Olen ollut joskus vuosia vuosia sitten Haniassa ja tykkäsin kovasti. En kylläkään muista ollenkaan kyseistä majakkaa, että sen verran on muistot haalistuneet. Olisipa ihanaa päästä käymään Kreetalla ja ylipäätänsä Kreikassa pian.

    Tykkää

    1. Minusta tuntuu myös siltä, että päivitettäviä paikkoja riittää. Vaikea valinta kun uusissakin paikoissa haluaisi käydä.

      Tykkää

  3. Haniassa tuli käytyä vuosi sitten ja niin vain olen menossa uudestaan lokakuussa.
    Ihana, kiva paikka, johon ei oikein voi muuta kuin rakastua

    Tykkää

    1. Ihan hyvä idea mennä Haniaan lokakuussa. Silloin siellä on varmaankin mukavan rauhallista.

      Tykkää

  4. Hanian kaupunki on ihana, niinkuin koko Kreeta. Olen käynyt useaan kertaan ja yhä vain voisin käydä uudelleen ja uudelleen. Aina löytyy jotain uutta ihmeteltävää. 🙂

    Tykkää

    1. Kaupunki on kyllä sellainen sopivankokoinen kokonaisuus josta löytää jokaiselle jotakin.

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close