Miltähän sitä tuntuu lentää pitkän lentopaaston jälkeen. Eihän sitä enää edes tunnista Helsinki-Vantaan lentokenttää, kaikki on uutta ja kiiltävää, tännehän ihan eksyy. Onneksi vanha puoli on vielä jäljellä, sieltä lähtee lento Muncheniin ja pianhan sitä taas pääseekin rutiineihin kiinni.
Paitsi, että vaihtoajan Munchenissä nappaa myöhästyminen Helsingin päässä ja etäisyydet Munchenin terminaaleissa ovat tunnetusti uuvuttavan pitkiä. Mallorcan kone onneksi odottaa ja perille Palmaan kuitenkin päästään ja jopa matkalaukku ilmaantuu paikalle seuraavana päivänä. Nyt olenkin jo rikkonut kahta periaatettani vastaan, nimittäin sitä, että vaihtoajan on oltava tarpeeksi pitkä ja, että mukana kulkisivat ainoastaan käsimatkatavarat.



Varmasti outoa, mutta kuitenkin totta, tämä on ensimmäinen matkani Mallorcalle, tämä suomalaisille vuosikymmenten aikana tutuksi tullut saari on minulle täysin korkkaamaton.
Ensimmäinen yllätys tulee jo lentokenttäbussin saavuttua Palmaan, kaupunkihan on paljon suurempi kuin oletin. No, ei pitäisi olettaa niin paljoa, kaupungissa asuu sentään yli 400.000, koko kaupunkialueella 550 000 asukasta, kesäkaudella turistit virtaavat saarelle ja moninkertaistavat asukasluvut.
Toinen yllätys seuraa välittömästi; Magaluf missä hotellimme sijaitsee on esikaupunkialue 15 kilometriä Palmasta, bussiyhteydet ovat kuitenkin kiitoksen arvoiset. Täällä on tietysti hiekkaranta, on ravintoloita, kauppoja ja huvituksia kuten esim. paikallinen tivoli.


Poispääsy lumisohjosta ja pakkasesta tuntuu yllättävän hyvältä, turkoosina kimalteleva meri hivelee uupuneita silmiä ja lämmin tuuli pelmahtelee vasten talvikalpeaa ihoa.

Päivät kohteessa kuluvat nopeasti, on erilaisia uima-altaita, vasemman siiven allas-alue ja oikean siiven allas-alue. On myös sisäallas ja sauna. Sitä saunaahan on kokeiltava oitis. Kiuas on Harvian ja lupailee hyviä löylyjä, vain vesi puuttuu. Kyllä suomalainen keinot keksii, vesipullosta vettä kiukaalle ja auh mitkä makoisat löylyt.
Hotellin ravintolassa on lounasbuffa ja illallisbuffa, täytyyhän sitäkin välillä kokeilla. Salissa on myös näin korona-ajan jälkimainingeissa ”maskipoliisi”, hän ryntää heti huomauttamaan jos joku vahingossa unohtaa maskinsa ruokaa ottaessaan. Pöydässä saa toki syödä ilman maskia. Hauskinta on, että kaikki kuitenkin käyttävät pöydässä samoja ottimia.
Autenttista Espanjaa on täältä turha etsiä, talo on täynnä brittiläisiä pääsiäisenviettoon tulleita turisteja. Ruoka on suunniteltu englantilaiseen makuun, höysteenä on muutama empanada, paella ja chorizo. Ja tietysti tuoreet hedelmät; kiivi, ananas ja meloni. Keskustaan ja rannalle on kuitenkin alle puoli kilometriä ja sieltä löytyykin jo runsaasti valinnanvaraa.

Viikon puolivälissä säätiedotus lupaa sadetta, uhkarohkeasti kuitenkin varaamme seuraavaksi päiväksi meriristeilyn. Kyseessä on kahden tunnin katamaraaniajelu läheisellä lahdella. Risteily on ainoa mitä nyt on saatavilla, kausi ei nimittäin näin huhtikuun alkupuolella ole vielä kunnolla alkanut, kesällä olisi runsaammin valinnanvaraa.
Valitettavasti säätiedotus oli tällä kertaa oikeassa, aamu alkaa tihkusateella ja sateenvarjon hankinnalla. Vähän jännittää josko risteily lainkaan toteutuu, mutta mitä vielä, sieltähän se Britannica puksuttaakin laituriin imaissen pian nopeasti sisuksiinsa innokkaat risteilijät. Veneessä on kolme tasoa, auringonottokansi, lounge ja alakerta, missä voi ikkunoiden läpi ihailla merenpohjaa ja kaloja. Alus pysähtyy silloin tällöin ja viimeisessä pysähdyksessä voi pulahtaa uimaan. Minua ei tänään kuitenkaan 15-asteinen vesi houkuttele, vaikka sadekin jo taukosi, jotkut kuitenkin hyppäävät innokkaina mereen.





Seuraavana päivänä on vuorossa Palman-retki. Sinne menemme tietysti paikallisbussilla. Matka kestää kolme varttia, bussi jää Placa Espanyan viereen, tämä aukio sijaitsee ihan Vanhan kaupungin kupeessa. Siitä onkin mukava lähteä valumaan kohti rantaa, näin kiirastorstaiaamuna kadut täyttyvät jo ihmisistä, virta vie eteenpäin. Kaupunki eli kukoistuskauttaan 1200- ja 1300-luvuilla, talotkin ovat suurimmaksi osaksi siltä ajalta, jo arkkitehtuurissa riittäisi ihastelemista moneksi päiväksi.


Pakko poiketa myös kirkossa katsomassa pääsiäisvalmisteluja. Pääsiäiskuvaelmaa viimeistellään juuri kuumeisesti. Kuvaelmaa ympäröi kynttilämeri. Illalla kaupungissa olisi mahtava kulkue joka kulkisi pitkin kaupunkia.




Vanhankaupungin suurimmat nähtävyydet ovat La Seun 1200-1600-luvulla rakennettu katedraali ja vastapäätä sitä sijaitseva goottilaistyylinen Almudainan palatsi.


La Seun katedraali on komea näky, se on yksi Euroopan korkeimmista goottilaisrakennuksista. Se pystytettiin osoitukseksi saaren vallanneiden kristittyjen voimasta.



Kaupunki on kaunis, mutta ihmisiä alkaa olla tungokseksi asti, on aika nauttia pientä välipalaa ja suunnistaa sitten väljemmille vesille. Miro-museo saa nyt jäädä odottamaan seuraavaa käyntiäni.
Pitkäperjantaina päätämme osallistua illan messuun läheisessä kirkossa ja nähdä paikallisen kulkueen, procesion. Kello tulee seitsemän, mutta kirkon ovet pysyvät suljettuina. Hetken kirkon ilmoitustaulua tutkittuani totuus selviää, messu pidetäänkin San Ferrerissä. Missä kyseinen paikka on, siitä minulla ei ole mitään käsitystä. Onneksi bussit kulkevat ja vähäisen sekoilun jälkeen löydänkin itseni pienestä San Ferrerin kylästä.
Ja juuri sopivasti todistamaan pääsiäiskulkuetta, suuri panostus pieneltä kylältä.



Kulkueen jälkeen väki tuppautuu paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, täällä ymmärretään ainoastaan espanjaa, täällä on ystävällinen isäntä, täällä on tunnelma jota turhaan olen viikon varrella etsinyt. Loppuillasta isäntä tulee vielä kadulle tarkistamaan, että taksi varmasti hakee meidät ja vie omaan kyläämme. Mahtoiko olla huolissaan lähes kielitaidottomista turisteista vai muuten vain ystävällinen.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa. https://www.facebook.com/fammomatkalla
Itsekään en ole Mallorcalla koskaan käynyt. Niinpä jutussa olleet kohteetkin olivat täysin vieraita, joten niistä oli mukava lukea. Itsellenikään ei muuten olisi tullut mieleenkään pulahtaa noin kylmään veteen.
TykkääTykkää
Oho, jokin muukin löytyy joka ei ole Mallorcalla käynyt, ehkä se oli sellainen 70- ja 80-luvun suosikkikohde.
TykkääTykkää
Ilmeisesti ette vuokranneet autoa? Olen menossa kesäkuussa ja järkytyin vuokra-autojen hinnoista – halvimmat yli 100€/päivä
TykkääTykkää
Ei vuokrattu, nautittiin lämmöstä ja aurinkoisista päivistä. Mikäli oltaisi oltu kauemmin niin oltaisiin varmaan se autokin vuokrattu.
TykkääTykkää
Varsin mukavalta reissulta vaikutti! Itse olen piipahtanut vain pikaisesti Palmassa, mutta Mallorca vaikutti paljon viehättävämmältä kuin 70-luvun possujuhlien sikailumaine. Voisin hyvinkin mennä uudelleen pidemmäksikin aikaa.
TykkääTykkää
Sellainen Keihäsmatkat-mainehan Mallorcalla on ollut, mutta aikansa kutakin, täytyy todeta, että maailma muuttuu eikä ihminen saa olla ennakkoluulojensa vanki. 🙂
TykkääTykkää
Kiva lukea Mallorcasta kun itselläkin on juuri postaus sieltä tulossa. Me käytiin helmikuussa ensimmäistä kertaa saarella, ja ihastuttiin sen kauneuteen noiden resorttikohteiden ulkopuolella. Palmasta tykättiin myös, mutta väkeä oli helmikuussa liikkeellä todella paljon vähemmän kuin sinun kuvissa, eli saatiin kierrellä aika rauhassa. Mari tuossa kysyi kommentissaan auton vuokraamisesta, niin me vuokrattiin (ihan kelpo uudehko Micra) HiperCarilta 3 päiväksi 62 eurolla, siis yhteensä, ei per päivä! Liekö hinnoissa sitten jättimäinen ero talvikaudella ja kesäsesongilla.
TykkääTykkää
Micra oli kyllä todella edullinen, liekö ollut vielä edullinen hinta kun turisteja oli vähän.
TykkääTykkää
Mallorca on yksi niitä harvoja kohteita, joista olen ajatellut, että tänne voisi palatakin vietettyämme saarella parissa kohteessa juhannuksen ja vähän ylikin. Useimmat kohteet eivät päädy listalle, sillä tiedän, että maailmassa on niin paljon muutakin nähtävää, mutta jotenkin yhdistelmä paljon nähtävää/koettavaa/tehtävää, mukavat hotellit, kivat ilmat, hyvä ruoka, mukavat ihmiset … ja mitä vielä muutakin kivaa ainakin meidän kohdallemme sattui saivat ajattelemaan saaresta näin.
Vielä ei ole palattu, mutta ehkä senkin aika tulee!
TykkääTykkää
Oli varmaankin kiva juhannus. Toivottavasti pääset vielä päivittämään muistojasi. Toisinaan päätyy myös yllättävästi takaisin vaikkei ole edes suunnitellut palaavansa.
TykkääTykkää
Täällä yksi, joka ei ole Mallorcalle vielä ehtinyt. Mutta on listassa, koska jollain tavoin ymmärtänyt, että siellä saattaisi olla ihan hyvä käydä. Näin myös kuvistasi päätellen. Onneksi sait matkalaukun vaikka ilmeisesti hieman myöhässä.
TykkääTykkää
Mukavan tuntuinen saari, tosin suurin osa jäi tutkimatta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tilaa uudelle käynnille.
TykkääTykkää
En ole minäkään Mallorcalla käynyt. Tunnistan kuitenkin fiiliksen koronan jälkeen, että onpas outoa matkustaa. Itsekin lähdin ekalle reissulle Kreetalle ja Teneriffalle, tuollaisiin tutun turvallisiin turistikohteisiin ja vielä matkatoimiston paketilla ja Kanarialla all inclusivella. Täytyy sanoa, että tuo buffet-ruoka ei näyttänyt ihan niin hyvältä 😀
TykkääTykkää
Moni toimi samalla konseptilla, ei ainakaan tarvinnut ottaa selvää kaikista maakohtaisista rajoituksista kun kävi vain ”varmoissa” kohteissa.
TykkääTykkää
Me lomailtiin Mallorcalla noin 5-6 vuotta sitten. Tykkäsin tosi paljon. Majoituttiin Alcudiassa, mutta vuokrattiin auto yhtenä päivänä ja pörräiltiin muuallakin. Lisäksi kävin viinitiloilla sekä Palman kaupungissa, joka oli kaunis. Pidin varsinkin La Seun katedraalista. Voisin mennä joskus uudestaankin. 🙂
TykkääTykkää
Alcudia jäi minulta näkemättä, sehän on kerrassaan oivallinen syy palata takaisin.
TykkääTykkää
Tuonne pääsen lokakuussa expat -ystävän häihin. Ja sillä reissulla on päiviä tutustua nähtävyyksiin. En ole ikinä ollut Mallorcalla ja innolla odotan syksyä.
TykkääTykkää