Päivänä jona rajoitukset poistuivat

Risteily Tukholmaan varattuna ja miten ollakaan; Ruotsi poisti rytisten kaikki koronarajoitukset helmikuisena matkapäivänämme. Vapaamman menon huomasi jo Silja Symphonilla, ravintolashow lumosi katsojansa ja tanssilattialla oli vilskettä. Maskit oli työnnetty taskuun ja mielen valtasi illuusio ettei tautia enää olisikaan.

Aamun valjettua laivasta purkaantui lasti kalvakoita turisteja, mutta hei, Tukholmassahan paistoi kirkas kevätaurinko, maa oli lumeton ja linnut lauloivat, kevät oli jo pitkällä. Koska päiväristeilyllä on aikaa vain rajoitetusti olimme tehneet strategian, tutkisimme vain yhtä kaupunginosaa, täksi kaupunginosaksi oli valikoitunut Djurgården, sillä siellä oli menossa mielenkiintoinen näyttely Liljevalchsenin taidehallissa. Porhalsimme paikalle paikallisella raitiovaunulla, elämys jo sinänsä tällaiselle puolimetsittyneelle satakuntalaiselle.

Päivän pääkohde oli Liljevalchsin taidesalonki, alakerran oli vallannut vuosittainen amatöörien kevätnäyttely. Näyttelyyn oli lähetetty melkein 3000 hakemusta joista valittiin 150 taiteilijaa. Näiden onnekkaiden taiteilijoiden 316 teosta oli siroteltu 12 näyttelysaliin. Kaikki työt olivat myytävänä, taiteilijat olivat itse saaneet hinnoitella teokset, kallein maksoi muuten miljoona kruunua (100.000 euroa). Yleisö sai antaa teoksille tykkäyksiä klikkaamalla nimilapuissa olevia QR-koodeja.

Siirryimme yläkertaan, jota hallitsi Linn Fernströmin, Ruotsin oman surrealistin näyttely. Aiheena oli luonto kaikessa monimuotoisuudessaan höystettynä runsaalla mielikuvituksella niin , että fakta ja fiktio sekoittuivat toisiinsa jättäen lopulta kaiken katsojan oman tulkinnan varaan.

Lounasaika. Onneksi lähistöllä oli legendaarinen Blå porten- ravintola jossa oli puoliltapäivin lounastarjoilu. Lounastaminen tässä paikassa jäi melkeinpä turhaksi yritykseksi, koska paikka oli täpötäynnä, onneksi seurueellemme löytyi kuitenkin pöytä ja pääsimme herkkupatojen ääreen.

Nopean pähkäilyn jälkeen päädyin kala-äyriäispataan. Jotkut seurueen jäsenistä eivät voineet vastustaa niitä kuuluisia, ruotsalaisia lihapullia. Ja nehän tarjoillaan ilman muuta aina puolukkahillon kera, niin täälläkin.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin kävi myös pöytämme antimille. Edessä oli ratkaisun aika. Minne seuraavaksi? Vaihtoehtoja nimittäin Djurgårdenilla löytyy. On kahviloita ja museoita; Abba-museo, viinamuseo, viikinkimuseo ja hylkymuseo, lopulta yleisön toivomuksesta päädyimme 1980-luvulla perustettuun Vasa-museoon.

Vasa-museosta löytyi tietenkin Vasa-laiva, tuo Gustaf II Adolfin lippulaiva joka upposi neitsytmatkallaan vuonna 1678 vain muutama sata metriä rannasta.

Kaikki alkoi siitä kun kuningas katsoi tarvitsevansa vahvemman laivaston ja tilasi arkkitehdin suunnittelemaan uutta sota-alusta. Alusta rakennettiin neljä vuotta, sitä varten kaadettiin tuhatkunta tammea. Kesken kaiken kuningas keksi, että alukseen piti saada toinen tykkikansi. Alkuperäisiä piirustuksia rukattiin uuteen uskoon. Se oli virhe. Tykkikansi kuitenkin rakennettiin ja laiva valmistui. Siitä tuli 69 metriä pitkä ja 52 metriä korkea mastonhuipusta mitattuna. Siitä piti tulla Ruotsin suurin, vahvin ja kaunein alus ja siksi se koristeltiin lukuisin veistoksin joiden mallit saatiin antiikin Kreikasta ja raamatusta.

Vasa lähti siis ylpeänä neitsytmatkalleen Skeppsbrolta lippujen liehuessa ja kansan hurratessa rannalla. Pian kuitenkin tuulenpuuska tarttui siihen ja se kellahti kyljelleen, vesi syöksyi sisään avoimista tykkiporteista ja alus upposi muutamassa minuutissa purjeet ylhäällä ja liput liehuen. Aluksen mukana hukkui viitisenkymmentä sotilasta. Kaatumisen syyksi arvellaan laivan väärää painopistettä, alus oli niin kiikkerä, että pienikin tuulenpuuska sai sen kallistumaan, eivätkä raskaat koristelut mitenkään auttaneet asiaa. Lisäksi painolastina olleita kiviä oli vain 120 tonnia, enemmälle ei ollut tilaa. Myös tykinaukot olivat liian lähellä vedenpintaa. Kului mittavat 333 vuotta ennen kuin Vasa nostettiin hyisestä haudastaan 30 metrin syvyydestä.

Aikojen kuluessa moni yritti nostaa Vasa-laivaa, menestystä operaatioissa ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan sukelluskellon avulla saatiin jo 1600-luvulla nostettua viitisenkymmentä kanuunaa. Nostajina oli muuten ruotsalais-suomalainen urhea joukko.

Vuonna 1956 ruotsalainen meritutkija Anders Franzén paikallisti Vasa-laivan hylyn ja nostoa ryhdyttiin suunnittelemaan.

Vasa-aluksen lopullinen nosto meren syvyyksistä oli mittava ja vaativa operaatio, jota suunniteltiin kauan ja huolellisesti. Operaatio alkoi kesällä 1957 jolloin kaivettiin kuusi tunnelia liejuun painuneen Vasa-aluksen alle. Tunneleihin ujutettiin kuuden tuuman teräsvaijerit. Sukeltajat työskentelivät 40 metrin syvyydessä 100 kiloa painavissa sukelluspuvuissa. Kanvaskankaiset puvut oli tehty yhdestä kappaleesta ja tiivistetty kumilla. Päässä sukeltajilla oli kuparikypärä jossa edessä oli lasi-ikkuna. Kerrallaan sukeltaja pystyi työskentelemään vain tunnin.

Vuonna 1959 Vasa saatiin hinattua pienissä etapeissa matalampaan veteen.

Lopullinen pinnallenosto tapahtui vasta 1961 ja alus vietiin kuivatelakalle vaurioiden tutkimista varten.

Laivasta ja sen lähistöltä löytyi myös 26.000 esinettä. Mm. laivan 700 taideteosta oli pudonnut mereen ja ne nostettiin mudasta.

Ongelmana oli nyt laivan konservointi eli säilyttäminen siinä kunnossa missä se oli nostettu, ettei koko alus olisi hajonnut käsiin, ratkaisuna oli polyetyleeniglykoli, vahamainen aine, joka tunkeutuu puuhun ja syrjäyttää veden. Vasa viihtyi tässä PEG-kylvyssä useita vuosia. Tärkeintä hylylle on kuitenkin se, että museon ilmasto pysyy muuttumattomana ja tietyn lämpöisenä.

Entäs ne rajoitukset? Tottahan tuo näytti olevan, koronarajoitukset olivat poistuneet yhdessä yössä, ei maskeja metrossa tai bussissa tai museossa, ei etäisyyksiä, ei tyhjiä paikkoja, ei testejä, ei rokotustodistuksia, elo sujui kaupungilla siihen vanhaan tapaan mihin ennen pandemiaa oli totuttu. Tosin aikaisemmallakaan matkallani marraskuussa ei pahemmin maskeja näkynyt, päin vastoin epäiltiin, että olisin sairas kun yritin käyttää maskia metrossa.

Tämän enempää ei päiväristeilyllä sitten ehtinytkään, oli palattava takaisin laivalle jossa vapaa meno vielä jatkui. Ero oli todella suuri kun olin päässyt takaisin Suomen kamaralle. Liukasta ja lunta, maski kasvoille, etäisyys edelliseen matkustajaan ja tullin kontrollipisteelle jossa tarkistettiin rokotustodistukset, tosin pistokoetyyppisesti.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.

https://instagram.com/te_strom

https://facebook.com/fammomatkalla