Olipa kerran paljon metsää ja sen keskellä virtaava joki ja joessa koski. Mainio paikka puuhiomolle tuumi insinööri Neuman ja koska hän oli toimelias nuori mies, tarttui hän toimeen ja rakennutti puuhiomon. Elettiin vuotta 1874, myöhemmin paikalle rakennettiin myös pahvitehdas.
Niin kuin usein käy niin tämäkin puurakennus sattui palamaan, mutta periksi ei annettu, tilalle rakennettiin komea tiilirakennus. Vähitellen paikalle muodostui teollisuuskylä joka koostui erilaisista teollisuusrakennuksista ja työläisten asunnoista. Aluetta hallitsi patruuna Gottlieb Kreidl joka huolehti kylän asioista, patruuna asui kartanossaan kosken rannalla.
Tähän Kouvolan lähellä sijaitsevaan pieneen Verlan kylään vei tieni syyskuun alkupäivinä. Oltiin jo pitkällä iltapäivässä ja alueella oli aika hiljaista, pari matkailijaa lähti kuntopolulle ja toinen pari ihasteli kalliomaalauksia läheisellä näköalatasanteella. Ei minkäänlaista tungosta siis. Minäkin aloitin alueeseen tutustumisen ihailemalla kyseisiä, kivikautisia kalliomaalauksia. Kalliossa oli nähtävissä punamullalla piirrettyjä metsästäjiä ja hirviä, ne löydettiin virallisesti vasta vuonna 1974, mutta ovathan ne siinä kalliossa jo olleet tuhansia vuosia. Kallio jossa piirrokset ovat on jääkauden hiomaa rapakiveä, nähtävästi vedenpinta on ollut samoissa korkeuksissa jo piirrosten valmistumisen aikaan. Piirrokset ovat vielä nähtävissämme koska kalliosta on niiden päälle valunut piioksidia suojaksi.
Sitten olikin jo aika vilauttaa museokorttia ja astua puuhiomoon tutkimaan tehtaan saloja. Kerrankin minulla kävi tuuri, viimeinen esittelykierros alkaisi neljältä, tavallisestihan tänä kesänä olen ollut aina väärään aikaan liikkeellä, kaikkialla on ollut suljettua oli sitten arki tai pyhäpäivä.
Kello neljältä astelin sovitulle kiertokäynnin aloituspaikalle ja yllätys, yllätys, minähän olinkin ainoa osanottaja.
Esittely alkoi lyhyellä filmillä tehtaan toiminnasta 60-luvulla
Silloin elettiin jo tehtaan viime hetkiä, sillä lopullisesti tuotanto loppui vuonna 1964. Tehdas hiipui pois sillä kaikki vanhat työntekijät saivat halutessaan jatkaa työskentelyä eläkeikään asti.
1900-luvun alussa tällaiset puuhiomot ja pahvitehtaat olivat yleisiä, miksi juuri tämä kohde on saanut maailmanperintöstatuksen? Kuulemma siksi, että tuotanto loppui ja tehdas jätettiin koskemattomaksi. Nyt se edustaa eräälle aikakaudelle tyypillistä teollisuusyhteiskuntaa.
Filmissä kiinnitin huomiota siihen, että naisia oli runsaasti töissä mukana. Myös raskaissa tehtävissä. Jotkut työvaiheet näyttivät varsin vaarallisilta, esimerkiksi puiden sahaus valtaisalla sirkkelillä ja nopeatempoisen kuorimakoneen käyttö ilman suojalaitteita. Töitä tehtiin kahdessa 12 tunnin vuorossa kuusi päivää viikossa. Saattoi siinä joskus tarkkaavaisuus herpaantua.
Palkkakaan ei ollut suuri, tehtaalla tienasi kuitenkin enemmän kuin maataloustöissä. Lisäksi työpaikka oli turvallisessa yhteisössä jossa kaikki tunsivat toisensa ja jossa työ ja vapaa-aika sekoittuivat toisiinsa. Itse asiassa mitään vapaa-aikaa ei ole jos työaika on 12 tuntia.
Filmin jälkeen lähdimme opaspojan kanssa tehdaskierrokselle katsomaan erilaisia koneita ja rakennuksia.
Koneet olivat enimmäkseen 1900- luvun alusta. Ensimmäisessä tehdassalissa nostettiin paikalle uitettu puutavara sisälle, sahattiin ja kuorittiin, sieltä löytyi se mainittu sirkkeli, kuorima- ja hiomakoneet.
Kun puutavara, tavallisesti kuusipuu oli paloiteltu ja hiottu alkoi jatkokäsittely. Kuoret käytettiin lämmitykseen ja puumassasta valmistettiin sellua, josta puolestaan valmistettiin paperia ja pahvia. Pahvi sitten lajiteltiin, kuivattiin, leikattiin ja niputettiin.
Tehtaan kuivaamokin näytti hurjalta, paperinkuivatustelineitä oli seitsemässä kerroksessa ja työntekijät kiipeilivät ohuilla lankuilla kerrosten välillä. Työskentelyolosuhteet olivat muutenkin raskaat sillä kuivaamossa oli kuumaa ja kosteaa. Siksipä hataraa ja ilmavaa kesäkuivaamoa kutsuttiinkin huvilaksi.
Kun pahvilevyt olivat kuivia täytyi ne lajitella paksuuden mukaan ja pakata. Tehtaan paras pakkaaja oli nimeltään Maria Mattsson, hän työskenteli tehtaalla yli 50 vuotta eikä tarvinnut edes vaakaa. Hän pystyi lajittelemaan pahvit näppituntumalla.
Tehdasalueen rakennukset muodostivat harmonisen kokonaisuuden, melkein kaikki talot suunnitteli viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell joka itse oli osakkaana yrityksessä.
Kierroksen loputtua kello lähenteli viittä, olisi ollut tarvetta ruokailuun, mutta museo sulki ovensa ja minulla oli 330 km ajettavana kotiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut hyvä idea jäädä Verlaan yöksi, majoitustakin olisi ollut saatavana. Minä kuitenkin ajoin kotiin eikä matka mennyt aivan nappiin, jouduin nimittäin todistamaan ikävää autokolaria ja tien sulkeutumista.
Verlaan tutustumisen jälkeen olen nyt tutustunut kaikkiin Suomen seitsemään maailmanperintökohteeseen, tosin olen raportoinut ainoastaan Petäjäveden kirkosta ja Rauman kohteista, Vanhasta Raumasta ja Sammallahdenmäestä.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa
FAMMO MATKALLA 
Mekin kävimme tänä vuonna Verlassa ja pidin museokierroksesta paljon! Työ on ollut kyllä todella raskasta tehtaassa ja vahingoilta ei varmasti (ainakaan työuran alkuvaiheessa) vältytty. Me kävimme juuri ennen kierrossa kahvilassa ostamassa piirakat, piha-alueella pöytien ääressä oli kiva syödä ja katsella kauniita punatiilisiä rakennuksia.
TykkääTykkää
Kyllä automatiikka kummasti auttaa työn rasittavuuden helpottamisessa. Tosin sitten työntekijöitäkin voidaan vähentää.
TykkääTykkää
Verla on kyllä upea kohde! Tuon tehtaan tuotantoprosessi on vielä sen verran yksinkertainen, että jokainen kävijä saattaa sen ymmärtää ja selitetään hienosti.
TykkääTykkää
Kyllä vaan. Automatiikka oli minimissä, 60-luvulla tehdas alkoikin jäädä jälkeen yleisestä kehityksestä ja olisi vaatinut uusia investointeja.
TykkääTykkää
Tykkäsin Verlasta tosi paljon. Meille sattui opas, joka sai paikan todella elämään. Hän kuvaili esimerkiksi, kuinka Maija (?) oli seissyt tietyssä paikassa tyyliin 50 vuotta ja miten siihen oli painautunut hänen jalanjälkensä. Koko paikka on kuin siellä olisi loppunut tuotanto viime viikolla. Kaikki niillä sijoillaan. Upea paikka.
TykkääTykkää
Varmaan ne Maijan (Maria Matsson) jalanjäljet olivatkin autentiset, kait se puukin jo 50 vuodessa kuluu. Tehdasyhdyskunnan yhteisöllisyydestä kertoo se, että tämä Maija oli mieluummin töisdä muiden kanssa kuin yksin kotona eläkkeellä.
TykkääTykkää
Pidin Verlaa hyvin onnistuneena maailmanperintökohteena ja erityinen plussa oli hyvät liikenneyhteydet julkisilla Kouvolasta. Odotti, että mitäs, onhan näitä teollisia ympäristöjä nähty, mutta selkeä kalliomaalaus oli lisä siihen. En ole nähnyt kalliomaalausta kuin Hossassa, eikä se ollut kovinkaan selkeä.
TykkääTykkää
Kyllä Verla oli mielenkiintoisempi kuin mitä odotin. Ja kyllä, kalliomaalauksille oli ah niin helppo matka.
TykkääTykkää
Pakko nostaa kättä pystyyn tietämättömyyden merkiksi 😀 En ollut koskaan kuullutkaan koko paikasta… Mutta vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoiselta kohteelta! 🙂
TykkääTykkää
Verla on varmaankin Suomen maailmanperintökohteista vähiten tunnetuin. Minäkään en ollut ennen käynyt kun tuo Kouvola ei ole mikään varsinainen turistimagneetti.
TykkääTykkää