Suomen pohjoisimmalla pisteellä Nuorgamissa

Mikäli on vieraillut Suomen eteläisimmällä, läntisimmällä ja itäisimmällä pisteellä niin mikä olisikaan luonnollinen jatkumo näille vierailuille?

https://fammomatkalla.blog/2018/07/03/market/

https://fammomatkalla.blog/2020/07/14/suomen-itaisimmalla-pisteella/https://fammomatkalla.blog/2020/07/30/hangon-tulliniemi-on-manner-suomen-etelaisin-paikka/

Aivan oikein, pohjoisin pistehän se tietysti olisi ja Lapinmatkallamme olinkin suunnitellut, että ajaisimme aivan Lapin perukoille Nuorgamiin asti.

Kun summittainen reittisuunnitelma oli tehty ja parille ensimmäiselle yölle varattu majoitus, oltiinkin jo sitten matkan toteutuksessa. Koira vietiin tällä kertaa hoitoon, niitä on enää yksi, toisen menehdyttyä alkukesästä. Kumma, että heti kun olin päättänyt käydä Nuorgamissa niin kylän nimi putkahteli esiin kaikenmoisissa uutisissa, alkoi jo tuntua siltä, että puolet suomalaisista oli matkalla Nuorgamiin.

Pakkaaminen oli haastavaa, etelässä lämpömittari pyrki väkisinkin 30 asteen yläpuolelle ja vähäinenkin ponnistus sai hien virtaamaan, kuitenkin Lappiin luvattiin koleaa ja sadetta. Onneksi autolla matkatessa voi ottaa mukaansa kaiken haluamansa, eli sopivaa vermettä kaikenlaiseen säähän.

Säätiedotus piti kutakuinkin paikkansa, sadekuuroja tuli Rovaniemen yläpuolella ja päivälämpötilat olivat 15 asteen luokkaa, öisin oli vieläkin viileämpää.

Matka vei rantatietä pitkin Kokkolaan, edelleen Ouluun ja Rovaniemen kautta Sodankylään. Viimeksi olin Lapissa viime vuosituhannen lopussa ja silloinkin talvella joten Lapin kesäiset maisemat olivat ihmettelyn aihe. Rovaniemellä alkoi jo tulla poroja vastaan maantiellä, sielläpä nuo laidunsivat pientareilla tai jolkuttivat maantiellä, yhtään porokolaria emme nähneet, autoilijat ajoivat tarkkaavaisina, mutta varmasti onnettomuuksiakin sattuu usein.

Sodankylässä kului matkan kolmas yö, siellä tuntui jo aidolta Lapilta, kunta on tunnettu jokavuotisista elokuvajuhlistaan, juhlat oli pidetty jo kesäkuun puolella, mutta löysin toki Peter von Baghin kadun. Muita nähtävyyksiä etsiessäni löysin tietysti kirkot; vanhan ja uuden. Sadekuuro pääsi yllättämään ja pakenin kirjastoon, tuli sitten Sodankylän kirjastokin tutuksi.

Seuraava aamu alkoi Sodankylän muulla kulttuuritarjonnalla, siellä sijaitsee nimittäin Andreas Alariesto-museo ja museossa sattui olemaan uusi näyttely, joten sinne. Alarieston, tämän Lapin omalaatuisen taiteilijan suuri suru oli Lokan tekoaltaan kaivaminen ja taiteilijan oman kylän katoaminen altaan pohjaan.

Sodankylästä matka jatkui Ivaloon ja edelleen Inariin. Jossain Ivalon ja Inarin puolivälistä löytyi mielenkiintoinen nähtävyys, Karhunpesäkivi. Pysähdyimme koska oli lounasaika ja söimme, mitäpäs muutakaan kuin poronkäristystä. Sen jälkeen päätimme kiivetä parisataa metriä portaita ylös rinteeseen katsomaan mitä sieltä karhunpesästä oikein löytyisi. Onneksi kiipesimme, periltä löytyi suunnaton siirtokivilohkare minkä sisällä oli luola, tarpeeksi korkea isommallekin miehelle. https://outdoorfamily.fi/karhunpesakivi/ Luola on Suomen suurin rapautumalla syntynyt onkalo eli tafoni. Nimi tulee tapahtumasta kun erämaassa kulkeneen miehen yllätti lumimyrsky ja hän ryömi luolaan yöksi. Aamulla mies havaitsi, että samassa luolassa nukkui myös karhu. Onneksi karhu jatkoi talviuniaan ja mies pääsi poistumaan luolasta selviten säikähdyksellä.

Vielä toisen mokoman portaita kiivettyään pääsi näköalapaikalle, siinä sitä olikin sitten jo päivän jumpat tehty.

Inari jäi taaksemme, niin kuin myös nelisenkymmentä kilometriä Inarista sijaitseva kuuluisa Kaamasen kylä ja kauppa. Jätimme ne väliin ja päätimme tutustua niihin vasta tulomatkalla. Seuraava pysähdyspaikka oli siis vasta Utsjoella, nyt tulikin jo Tenojoki ja valtakunnanraja vastaan. Tosin Utsjoen raja-asemalta kulkee Norjaan (ainakin tällä hetkellä) vain tavaraliikenne. Matkustajaliikenne joutuu kiertämään Nuorgamin kautta.

Majoituimme Utsjoen keskustassa olevaan mökkikylään – uusi, mieltä avartava kokemus tällä matkalla sekin – ja tutustuimme sitten Utsjoen tarjontaan. Matkailijoita tuntui kiinnostavan lähinnä kalastus Tenojoella ja mikäs siinä, sehän onkin kuuluisa lohijoki komeine koskineen. Me kävimme tutustumassa alueen grillikahvilaan ja suuntasimme sitten askeleemme kohden komeaa rajasiltaa. Rupattelimme tullimiehen kanssa, joka neuvoi meille geokätkön paikan sillan puolivälissä eli valtakunnan rajalla, tavallisesti hän kuulemma saattaa etsijää perille asti. Rajalla on siis mainio palvelu.

Nuorgamissa odotti Suomen pohjoisin piste ja sinne johtikin matkamme seuraavana aamuna. Matkaa oli nelisenkymmentä kilometriä, lämpötila noin 12 astetta ja sääennuste lupaili sateita. Nuorgam on niin pieni paikka, että keskustan läpi saattaa vahingossa ajaa sitä huomaamatta, kuuluisin rakennus on varmaankin K-ostoskeskus, joka luultavasti palvelee enimmäkseen norjalaisten tarpeita. Aamu oli niin aikainen, että ostoskeskus oli vielä suljettuna, mikäli se oli samanlainen kuin Sodankylässä niin se oli varsin hyvin varustettu.

Jatkoimme siis välittömästi valtakunnan rajalle.

Hupsista, siinähän se Suomen pohjoisin paikka sitten jo olikin, tien varressa muutama metri ennen valtakunnanrajaa. Paikan osoittamiseksi oli pystytetty kivipaasi kukkaistutuksineen. Kivipaadessa oli kaiverrettu laatta missä kerrottiin, että paikka on Suomen ja EU:n pohjoisin piste. Myös koordinaatit annettiin. Parkkitilaa oli parille, kolmelle autolle, jos vaikka tungosta tulisi. Paikalla oli myös vieraskirja mikäli halusi jättää pysyvämmän muiston itsestään.

Muutama sadepisara putoili jo joten hyppäsimme autoon ja ajoin Norjan puolelle. Rajalla Norjan tulli skannasi rokotustodistustemme QR-koodit ja rajatarkastus oli siten suoritettu. Nyt oltiin Norjassa, rajapaikkakunta on Polmak (Pulmanki), tie seurailee Tenojokea. Tanan kohdalla pääsee joen yli ja sieltä pääsee myös esim. Kirkenesiin tai Varangerinvuonolle Vadsöhön. Me ylitimme kuitenkin joen Tanassa ja ajoimme pitkin Tenojoen rantaa. Tie oli alkumatkasta osittain rouhittu asfalttitöitä varten ja tihkusadekin vaivasi aika ajoin, pysähdyimme Sirman kylässä joka sekin oli aika vaatimattoman oloinen. Tenojoki toki oli yhtä komea kummallakin puolella rajaa.

Päätettiin sitten ettei ajeta pidemmälle Norjassa vaan tullaan takaisin Utsjoen raja-aseman kautta ja ajetaan etelään päin. Rajamuodollisuudet olivat helpot. Norjan puolelta sai ajaa suoraan yli ja Suomen puolella kysyttiin: Kait teillä on rokotustodistukset?

-On toki.

-Tervetuloa sitten Suomeen!

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.

https://instagram.com/te_strom

https://facebook.com/fammomatkalla