Hierkonpolku

Joka vuosi kun huhtikuu saapuu ja metsä kuivahtaa, syttyy palava halu ottaa eväät reppuun ja lähteä patikoimaan keväänraikkaaseen luontoon. Rauman seudulla onkin varaa valita, voi lähteä pohjoiseen, itään tai etelään. Viime vuonna löysimme Hierkonpolun, se on 3 kilometriä pitkä polku Pyhärannan Reilassa. Lähteä voi vaikkapa Reidun rantasaunalta ja päätepiste on Kyhkärännokassa. Nyt on juuri sopiva aika käydä tarkistamassa kevään eteneminen.

Retken voi aloittaa Reidun saunalta missä on myös pienvenesatama

Kyhkärännokka on entistä armeijan aluetta, se vapautui puolustusvoimien käytöstä vasta niinkin myöhään kuin vuonna 2014, sen jälkeen siitä kehiteltiin kuntalaisten virkistysalue. Reidun kyläyhdistys kymmenine taitavine käsipareineen on kunnostanut ja merkinnyt polut. Matkan varrelle on rakennettu laavu, puucee ja nuotiopaikka ja päätepisteessä Kyhkärännokassa on vielä toinen nuotiopaikka. Harvoin näkee niin äärimmäisen siistejä rakennelmia kuin täällä.

Puiden vihertymistä seuratessa
Laavu ja tulentekopaikka
Polulta ei pääse eksymään
Reippaan liikunnan vastapainoksi vaadimme reiluja eväitä

Itse polku kulkee välillä metsän siimeksessä, välillä pitkin meren rantaa. Näin keväällä saa bongailla aikaisia muuttolintuja ja läheisellä suolla pitävät kurjet uskomattoman kovaäänistä konserttiaan.

Kyhkärännokassa voi seisoskella katsellen aaltojen liplatusta, merelle tekisi jo mieli. Siellä sijaitsi myös aikaisemmin armeijan tähystys- ja valvontatorni, mutta yllättäen se onkin talven aikana purettu.

Merivesi on 5-asteista

Jotkut tarkenevat kylmässäkin vedessä
Kyhkärännokka on niemen kärkiosassa

Polku sopii niin aikuisille kuin lapsillekin ja huonojalkaisetkin selviävät hyvin koska matkan varrelta ei löydy jyrkkiä kallioita tai muutakaan hankalaa maastoa. Mikäli matka Reidun saunalta Kyhkärännokkaan ja takaisin tuntuu liian pitkältä matkalta (edestakaisin siis 6 km) voi matkaan lähteä myös Säikän parkkipaikalta polun puolivälistä.

Tulenteko jommallakummalla levähdyspaikalla onnistuu, mikäli on aikaa, voi paistaa vaikka makkaraa tai keittää pannukahvit. Meillä oli kuitenkin mukana termoskahvia.

Käyttövalmis lepopaikka

Ei kun sumppia!

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.

https://instagram.com/te_strom

https://facebook.com/fammomatkalla

6 vastausta artikkeliin “Hierkonpolku

  1. Minulla on ollut jonkin aikaa ajatuksena lähteä viikonloppuna tutustumaan Rauman kaupunkiin, en ole käynyt siellä lapsuuden jälkeen. Tykkään yleensä sisällyttää jotain luontokohteitakin omiin matkoihin ja tämä voisi olla mukava vaihtoehto!

    Tykkää

    1. Raumalla riittää kyllä nähtävää, esim. peräti kaksi maailmanperintökohdetta niinkuin varmaan tiesitkin.

      Tykkää

  2. Mukavan näköinen reitti ja niin kaunista! Voi ihanuus! On kyllä ikävä Suomeen. Suomelle myös plussaa noista kivoista laavuista joita tuntuu olevan joka reitin varrella. Ne on usein aika kivan näköisiä ja siistejäkin. Täytyy ensi Suomen reissulla viedä lapset jonnekin laavulle ja ottaa evästä mukaan, ja kierrellä enemmän luonnossa muutenkin.

    Tykkää

    1. Onhan se sellainen mukava kokemus lapsille(kin). Muuten turvallinen tapa retkeillä ettei nuotiota sytytetä minne tahansa.

      Tykkää

  3. Suomessa on niin ihanaa patikoida, kun melkein kaikkien reittien varrelta löytyy laavuja ja tulipaikkoja. Ei tarvitse kantaa repussa puita tai edes retkikeitintä. Nuotiolla istuskelu tuo kuitenkin oman mukavan lisän patikointiin.

    Tykkää

    1. Saadaan kiittää talkootyöläisiä jotka pitävät hyvää huolta reiteistä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close