Lentomatkailua maaliskuussa 2021

Haikein mielin muistelen aikoja jolloin maailma oli avoin, mikäli halusi matkustaa esimerkiksi Kööpenhaminaan niin riitti, että osti lipun netistä, meni lentokentälle, vilautti puhelintaan turvatarkastuksen portilla ja astui aikanaan koneeseen. Runsaassa tunnissa oli Kööpenhaminassa, missä ilman minkäänlaisia proseduureja voi poistua koneesta, ottaa junan keskustaan ja jatkaa sitten minne vain mieli. Aivan, näin helppoa lentäminen maasta toiseen oli vielä runsas vuosi sitten.

Entä sitten vuonna 2021? Itsehän en moneenkaan maahan nykyään edes pääsisi, mutta joillakin henkilöillä on syynsä lentää. Syy voi olla työ tai perhesuhteet. Tyttäreni kävi maaliskuussa kaksikin kertaa Kööpenhaminassa ja ehkä himpun verran oli säätöä ennen ja jälkeen lentojen.

Lentoa edelsi HUSissa otettava koronatesti edellisenä päivänä koska Finnair vaatii lennolle pääsemiseksi korkeintaan 24 tunnin ikäisen negatiivisen testin. HUSin testit ovat maksuttomia. Kyseinen testi otettiin iltapäivällä ja kello 5.30 aamulla tulos sitten jo pärähtikin puhelimeen, johon oli sitä ennen ladattu tarvittava sovellus sivulta koronatietoni.fi.

Kaikilla suomalaisilla ei tietenkään ole mahdollisuutta tai oikeuttakaan mennä HUSiin koronatestiin. No ainahan on mahdollisuus mennä yksityiselle lääkäriasemalle, tosin ne ovat tietenkin maksullisia. Myös lääkärikeskus Aava ottaa pikatestejä lentokentällä klo 7-15, siinä tapauksessa kentälle on mentävä neljä tuntia ennen lentoa. Testi maksaa 179€.

Testitulos taskussa (tai puhelimessa) on vapauttavaa suunnistaa lentokentälle, kasvomaskia ei pidä unohtaa.

Kentällä ei voi suorittaa matkaselvitystä automaatilla vaan se täytyy tehdä tiskillä. Virkailija tarkistaa jokaisen kohdemaan määräykset erikseen.

Tanskan kohdalla virkailija tarkastaa ensin, että negatiivinen koronatesti löytyy ja se on alle 24 tunnin ikäinen. Toinen kysymys koskee matkustussyytä. Syiksi kelpaavat lähisukulaisvierailut (lapset, lapsenlapset, vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset) jolloin täytyy olla maistraatista saatu todistus sukulaisuudesta. Seurustelusuhde ei kelpaa mikäli se on alle 3 kuukauden pituinen (johonkinhan se raja oli vedettävä). Tyttäreni näytti vihkitodistuksensa, hän kun on avioliitossa tanskalaisen kanssa niin lupa oli niin ollen selvä, tarvittiin enää aviomiehen ”sundhetskort”, tanskalainen Kela-korttia vastaava kortti mistä näkee asianomaisen osoitteen. Sellainenkin löytyi ja boarding-passiin tehtiin tarvittavat merkinnät jottei tietoja enää tarvitsisi tarkistuttaa uudelleen portilla.

Ei kun koneeseen – ja tietysti maskin kera. Kööpenhaminan koneet ovat nykyisin pieniä potkurikoneita ja aikaa matkaan kuluu tunti enemmän kuin ennen.

Perillä Kastrupin lentokentällä matkustajat kuljetettiin bussilla eri terminaaleihin. Terminaaleissa odotti mikäs muu kuin FALCKin suorittama ilmainen, mutta pakollinen koronatesti. Se suoritettiin erittäin huolellisesti pyörittämällä vanupuikkoa 20 kertaa kummassakin sieraimessa. Sitten olikin jo aika siirtyä aulaan odottamaan testin tulosta. Aulassa istui noin sata muutakin ihmistä odottamassa testitulosta. Noin 15 minuutin kuluttua oma testi olikin jo valmis ja testattua huudettiin etunimellä hakemaan testinsä. Helposti lausuttava nimi oli arvatenkin plussaa. Oli aika siirtyä passintarkastukseen jossa kysyttiin testitulosta ja niitä aikaisempia maahan saapumiseen oikeuttavia todistuksia. Viimeinkin sai hakea laukun ja poistua lentoasemalta joko junaan tai muuhun kyytiin.

Maahan saapumisen jälkeen Tanskaan tulevat matkustajat ovat seuraavat 10 vrk karanteenissa, mutta karanteeni raukeaa mikäli neljän päivän kuluttua käy testissä ja saa negatiivisen tuloksen. Karanteenirikkomuksesta voi seurata 3500 DKK:n sakko.

Koronatestituloksen odottelua Kastrupin lentokentällä
Kevät on jo saapunut Nyköpingiin. Eikä pidä unohtaa käydä uudessa koronatestissä.

Tanskassahan viihtyisi kauemminkin, mutta koska velvollisuudet kotimaassa kutsuivat matkaajaamme niin hyvissä ajoin ennen kotimatkaa täytyi ruveta miettimään uutta koronatestiä. Tanskasta Suomeen tultaessa testitulos ei saa olla vanhempi kuin 72 tuntia. Tanskassa voi rekisteröityä terveydenhuollon piiriin ja saada sen jälkeen mistä tahansa testauspisteestä ilmaisen PCR-testin, joka otetaan siellä nielusta. Jos ei jostain syystä ole tätä testiä tehnyt niin lentokentällä on vielä mahdollisuus tehdä antigeeni-pikatesti joka maksaa 249 DKK. Koneeseen pääsee negatiivisen testituloksen näyttämällä, muita dokumentteja ei tarvita.

Ainakin Finnairin koneissa matkustajille jaetaan henkilölomakkeet joihin saa merkitä henkilötietonsa, se on kuitenkin vapaaehtoista. Lentokentän aulassa on vastassa virkailijoita joille näytetään negatiivinen koronatodistus ja annetaan esitäytetty henkilölomake (tämä lomake täytetään siis siksi, että voitaisiin ilmoittaa asianomaiselle mikäli lennolla on ollut joku sairastunut mukana). Aulassa päivystää myös koronakoira jolle saa halutessaan mennä testauttamaan itsensä. Tämän jälkeen voi poistua omaehtoiseen 14 vuorokauden karanteeniin.

Suomessa koronasäädökset ja -rajoitukset tuntuvat perustuvan vapaaehtoisuuteen.

Näin siis matkustetaan lentäen maaliskuussa 2021, omaan makuun tuntuu hiukan haastavalta, taidan toistaiseksi pysyä kotona vaikka Covid-19 rokotekin tuli jo saatua.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.

https://www.instagram.com/te_strom

https://www.facebook.com/fammomatkalla

20 vastausta artikkeliin “Lentomatkailua maaliskuussa 2021

  1. Mistä tuo 3 kuukauden seurustelusuhteen kestovaatimus tulee ja mitenköhän ihmeessä se on osoitettavissa? Kuulostaa varsin hassulta.

    Toivottavasti tilanne palautuisi ensimmäisessä kappaleessa kuvatun mukaiseksi, vaikka itseäni virusmuunnokset huolettavat huomattavasti ja pelkään, että niiden vuoksi rokotuksistakaan ei saada pitkäaikaista ratkaisua.

    Tykkää

    1. Ehkä suhde vakiintuu kolmessa kuukaudessa (?) Täytyykö se todistaa ja miten onkin jo kinkkisempi juttu.

      Tykkää

  2. Niin tulin surulliseksi kun luin. Tämä on maailma nyt. Toivottavasti rikkaammat maat rahoittavat kehittyvien maiden rokotteita, muuten ei koskaan palata entiseen…

    Tykkää

    1. Täysin entiseen ei palata varmastikaan enää koskaan, mutta jospa tilanne sentään tästä paranisi.

      Tykkää

  3. Uuh, eihän tuo kovin houkuttelevalta kuulosta. Toivoa paremmasta on, mutta kyllä tässä tosiaan varmaan vielä joku tovi joudutaan odottelemaan asioiden normalisoitumista ja säätämään testaamisten ja dokumenttien kanssa.

    Tykkää

    1. Ei kovin lupaavalta tosiaankaan näytä, mutta kun odottaa jotain hyvää niin jaksaa odottaa😄

      Tykkää

  4. Auts.. aika haastavalta kuulostaa. Tosin toivon myös, että prosesseja kehitetään kovaa vauhtia, sillä isojen matkustusmäärien kanssa tuollaiset prosessit veisivät ikuisuuden.

    Tykkää

    1. Uutisten mukaan matkustamisrajoitukset lievenevät jo touko-kesäkuussa. Sitä odotellessa

      Tykkää

  5. En ole vielä paneutunut näihin koronatesteihin, mutta onko tosiaan niin, että HUS alueella voi käydä ilmaiseksi testissä ihan vaan matkankin takia? Vai valehtelemalla altistuksesta tai oireista?
    Ajoituksen kanssa voi kai sitten myös olla vähän haasteita, jos testin ja tuloksen pitää osua lentoyhtiön vaatimuksiin.

    Tykkää

    1. Uudenmaan ja Kymenlaakson asukkaille toimii maksuton testi. koronabotti.hus.fi- sivulla on oirelomake joka täytetään ennen kirjautumista. Sen jälkeen sinua kehoitetaan varaamaan aika koronatestiin. Vaikkei oireita olisikaan syyksi kelpaa myös karanteenissa olo, altistuminen tai matkustaminen. Lisää tietoa koronatietoni.fi-palvelusta.

      Tanskankin kohdalla määräykset ovat jälleen muuttuneet 20.4. joten ajankohtaista tietoa saa kyseisen maan omilta sivuilta.

      Tykkää

      1. Ihan pelkällä matkustamisella ei taida saada testiä varattua kuitenkaan, eli omantunnon kysymys, toteaa joku HUSin edustaja, kun tästä nyt tietoa hain:
        ”Omantunnon kysymys”
        Periaatteessa Husin todistuspalvelua ei ole tarkoitettu esimerkiksi vapaa-ajan matkoihin. Lasse Lehtonen kuitenkin sanoo, että Hus tekee vain testit ja antaa niistä todistukset. Lähetteet antavat kunnat ja terveyskeskukset, jotka linjaavat, mihin tarkoituksiin testejä tehdään.

        – Realiteetti tietysti on, että jos testiin menee, siitä saa todistuksen. Se on itsepalveluilmoittautumisessa vähän omantunnon kysymys, minkälaiset oireet siellä kuvaa, jos testiä lähtee hakemaan.

        Tykkää

      2. Testi on tarkoitettu myös matkustukseen. On sitten matkaajan omasta arviosta kiinni miten tärkeäksi hän matkansa luokittelee. Eipä tuota proseduuria ihan vain huvin vuoksi viitsisi suorittaa. Täytyy vielä muistuttaa, etyä riski siitä ettei testitulos tule ajoissa on täysin matkailijan omalla vastuulla.

        Tykkää

  6. Aikamoista säätämistä tuo on koronatestien kanssa ja kun eri maissa on vielä eri määräykset, joutuu aika paljon selvittelemään asioita ennen reissua. Minua ei tällä hetkellä moinen kiinnosta ja mielelläni odotan vielä, että tilanne ja prosessit selkiytyisivät.

    Tykkää

    1. Kyllä minustakin tuntuu niin hankalalta, että odottelen parempia aikoja, mutta joidenkin on pakko matkustaa

      Tykkää

  7. Kuullostaa kyllä hankalalta ja kivuliaalta prosessilta (mun nenä ei tykkää sinne laitettavista tavaroista) joten tyydyn odottamaan sitä, että pelkkä rokotus riittää. Ja oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että julkisella ei käydä testeissä jos kyseessä on vapaa-ajan matkustaminen.

    Tykkää

    1. Jotkut ovat käyneet jo kymmeniä kertoja testissä, minä esim. en vielä ensimmäistäkään, kai siihenkin tottuu. Uskoakseni lentämiseen nykyisin on aina hyvä syy joten suotakoon pääkaupunkiseutulaisille myös se ilmainen testi.

      Tykkää

  8. No melkoista säätöä on! Lisätään tähän yhtälöön vielä lapset, niin kylläpä on miellyttävä matkakokemus. Meillä on tämä show edessä kohta kun tullaan Suomeen katsomaan vanhempiani toukokuussa. Pelkkä lentojen katseleminen saa jo hien pintaan kun joka yhtiöllä + maalla on omat säännökset, jotka sitten muuttuu koko ajan. On monenlaista testivaatimusta ja kellonaikaa ja lapsille eri ikärajoja ym ym. Maskien käyttöön olemme niin tottuneet, että se ei meitä haittaa, ja rokotuksetkin olemme onneksi ehtineet saamaan. Mutta se riski, että kaikki ei mene reissulla putkeen on kyllä huomattavasti kasvanut. Sitten tietysti mietityttää, että missä olemme muutaman päivän Suomessa, että testitulokset valmistuu.

    20 kertaa kummassakin sieraimessa??! Apua! Täällä Kaliforniassa pyöritellään 10 molemmilla puolilla. Ihan hyvin on silläkin tuloksia tullut. Kiitos kun jaoit tämän matkakokemuksen.

    Tykkää

    1. Lentäminen nykyisin on kyllä aikamoista säätöä ja voin vain kuvitella mitä se on pienten lasten kanssa. Onneksi olette saaneet rokotukset, se luultavasti helpottaa käytäntöjä.

      Tykkää

  9. Minä myös haikein mielin muistelen noita ”entisaikoja” ennen koronaa, kun pystyi vaan ottamaan ja lähtemään tutustumaan maailmaan. Nyt on kaikenmoisia sääntöjä ja testejä joihin pitää etukäteen tutustua, Tanska hyvänä esimerkkinä. Mutta uskoa on että asiat muuttuvat vielä takaisin normaaliksi, tarvitaan vaan hieman maltti ja paljon matkablogien lukua pahimpaan matkakuumeeseen 🙂

    Tykkää

    1. Ihan eri kysymys on mi sitten on normaalia. Onko se vuoden 2019 tilanne vaiko joku aikaisempi? Totuushan on, että matkustus ja lentäminen ovat jo aikaisemmin olleet menossa eettisempään suuntaan.

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.