Rantaloma lokakuisessa Yyterissä

Ainahan syyslomalla on matkustettu johonkin, mieluusti johonkin missä on saanut ihailla kaunista merenrantaa tai arkkitehtoonisesti kauniita rakennuksia, katsella katuvilinää, syödä hyvää ruokaa. Tänä vuonna pitikin vetää se kuuluisa mietintämyssy erikoisen syvälle korville jotta keksisi paikan missä lomansa viettäisi. Aivoriihen tuloksena oli – tadaa – Yyterin hiekkaranta Porissa. Kamat kasaan ja auton nokka kohden Poria.

Yyteri sijaitsee tunnetusti vähän Porin ulkopuolella, sieltä löytyy kylpylähotelli, mökkikylä, kuutisen kilometriä hiekkarantaa ja Suomen hienoimmat hiekkadyynit.

Joskus olen vertaillut Yyterin ja Maspalomasin dyynejä. Lue tästä jos kiinnostaa.

https://fammomatkalla.blogspot.com/2016/01/hiekkadyynien-lumoa.html

Päästiinhän sitten perille harmaassa tihkusateessa, vettä oli siinä vaiheessa tullut niskaan jo 36 tuntia, täytyisihän sadepilvien jossain vaiheessa kaikota.

Yyterin kylpylään ovat myös lapsi- ja koiraperheet tervetulleita. Lapsille on alueella seikkailupuisto ja fatbike-maastolenkit, koirille taas erinomaiset ulkoilumaastot, muutaman kilometrin päässä jopa koiraranta missä voi juosta vapaana. Harvinaista herkkua siis!

Kävimme taloksi, meidän asuinsiipeemme oli majoitettu kaikki koiralliset, joten välillä kuului kun joku rekku ikävöi kotiväkeään.

Hotellihuone oli tavallista perustasoa, plussaa oli jääkaappi ja lattiapinnoitteet, (lue: ei kokolattiamattoa). Miinusta oli se, ettei tässä hotellissa ollut mahdollisuutta saada huonetta maanrajasta ja näin ollen helppoa ulkoiluttamismahdollisuutta, koirahuoneet olivat kolmannessa kerroksessa.

Hotellihuone oli mallia ”basic”
Hotellin aulatilat oli sisustettu Artekin huonekaluilla
Lukunurkkakin löytyi
Ruokasali oli avara, tilaa riitti

Hotellin ravintolasta sai aamiaista, lounasbuffetti tarjoiltiin sopuhintaan ja illalla voi tilata à la carte-ruokia, alueella oli myös pari muuta ravintolaa. Nälkäiseksi ei tarvinnut jäädä.

Yyterin virkistyshotelli

Kylpylärakennuksen on suunnitellut arkkitehti Erkki Valovirta, mutta pari vuotta sitten taloa korotettiin pari kerrosta niin, että ylös saatiin kattoterassi ja uusi baari. Uudet tilat ovatkin tyylikkäät ja vielä uudenkarheat, ne ovat tilauskäytössä. Näköala oli niin upea, että minun oli pakko mennä ikuistamaan myös illan auringonlasku.

Tässä kelpaisi hyvinkin istuksia rupattelemassa

Panoraamaterassi

Sama näkymä illalla

Mitä olisi virkistyshotelli ilman kylpyläosastoa? Sellainenhan löytyi, tottakai, kylpylähotellin allasosasto koostui kuntoilualtaasta, lastenaltaasta, porealtaasta, seikkailualtaasta ja – paras viimeiseksi – ulkoaltaasta. Viimeksimainittu oli ehdoton suosikkini, mikä olisikaan messevämpää kuin lillua lämpimässä altaassa kylmässä syysyössä katsellen taivaan tähtiä.

Kuntoilualtaassa oli skriiniltä tulevan jumppaohjelman lisäksi myös muutaman kerran viikossa järjestettävä, ohjattu hydrospinning. Silloin kuntopyörät heitetään veteen ja jumppaohjelma tapahtuu pyörän selässä. En tullut kokeilleeksi koska paikat olivat jo ennalta varatut, mutta hieman oudolta idea tuntui. Mitä etua on siitä, että pyörät ovat vedessä?

Positiivista oli se ettei ihmisiä ollut tungokseksi asti (paitsi siellä spinningissä), miinuspuoleksi laskisin pukukaappien kunnon ja avainsysteemin huonon toimivuuden.

Allasosastolla oli myös kuntosali erilaisine laitteineen ja löytyipä sieltä myös hyvinvointikeskus jossa sai erilaisia hemmotteluhoitoja.

Liukumäki ja erilaisia hierovia suihkuja
Täältä voi sitten hilpaista höyrysaunaan tai tavalliseen saunaan
Hydrospinning odotettavissa
Kuntosalista löytyi erilaisia vempaimia

Lomamme toisena päivänä öinen sadekin taukosi ja saimme kuin saimmekin hienon päivän. Sen käytimme ulkoiluun sillä kuntoreittejä ja polkujahan Yyterissä riittää. Jo aamupäivän lenkillä tuli tehtyä kahdeksan kilometrin lenkki, se vei meidät Munakarin säikälle. Hiekkarannalla oli mukava vaellella syksylläkin ja dyyneissä riitti ihailemista. Ne muuten ovat jatkuvassa liikkeessä kunnes rantavehnä tarraa ne kiinni maahan. Maa Yyterin seudulla nousee yhä ja meri tuo jatkuvasti uutta hiekkaa.

Retkikohteita riittää
Eroosion jälkiä
Rantavilinää

Parinsadan metrin päästä hotellista löytyi ravintola Laguuni
Rantasaunakin löytyi, emme tosin kokeilleet sitä

Jotta oltaisiin voitu nautiskella Porista niin sanotusti koko rahan edestä niin käytiin myös ajelulla Mäntyluodon kärjessä, sieltä löytyy Kallon saari johon onneksi pääsee siltaa pitkin. Periltä löytyy merivartioasema ja paikallisen purjehdusseuran tilat, hienot merimaisemat ja Kallon majakka joka on hiljattain korjattu entistä ehommaksi. Kallon majakka on ns. satamamajakka ja todellakin, onko olemassa toista majakkaa jonka juurelle voi parkkeerata autonsa.

Vanhan sanonnan mukaan kun porilainen rakastuu hän vie kultansa katsomaan Kallon meren sileiksi suutelemia kallioita.

Itse majakka, joka on seissyt näillä kallioilla jo vuodesta 1903 koostuu rautaisesta loistotornista ja puisesta loistonhoitajan asunnosta.

Läheltä Kalloa löysimme myös Uniluodon puutaloalueen, näytti kerrassaan idylliseltä asuinpaikalta.

Kallon majakka

Yyteristä löytyi siis kaikkea mitä rantalomalta voi odottaa; hiekkarantaa, arkkitehtuuria, ruokaa ja elämyksiä. Me olimme tyytyväisiä lomaamme. Viihdytkö sinä kylpylöissä?

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa

https://instagram.com/te_strom

https://facebook.com/fammomatkalla

12 vastausta artikkeliin “Rantaloma lokakuisessa Yyterissä

  1. Ihana Yyteri.

    Liked by 1 henkilö

    1. Yyteri on kyllä hieno paikka. Kävimme itsekin hiljattain ja kuljimme Lietteiden reitin (8km /suunta). Mietimme, josko olisimme ehkäpä nähneet lintuja, mutta suurin osa oli jo muuttanut. Sen vuoksi pitääkin palata tuonne vielä keväällä. Kävimme myös seikkailupuistossa (Huikee) ja se oli todella kiva kokemus,

      Tykkää

      1. Yyteri on kyllä erinomainen lintubongailupaikka, mutta nyt oli todellakin hiljaista.

        Tykkää

  2. Kävin Yyterissä — yli neljään kymmeneen vuoteen — kuukausi sitten kun syyslomalla ajelimme Länsi-Suomessa vanhoja kivikirkkoja bongaamassa ja ruukkialueita. Eipä ollut tungosta rannnalla, ja mikä oli nyt huomattavaa että dyynejä yritetään suojella. Toista se oli 1980 luvun alussa. Mutta hienoja nuo olivat — vähän samanlainen fiilis tuli kun kesällä kävin Hailuodossa.

    Tykkää

    1. Kyllä vain, siellä on Natura-ohjelma ja siellä kehoitetaan kävelemään vain merkityillä poluilla. Ranta on sitten erikseen.

      Tykkää

  3. Kävin viime viikolla sukulaisvierailun yhteydessä juoksemassa Yyterin rannalla iltahämärässä. Ei ollut ketään muuta, niin rikollisena juoksin siellä koiran kanssa (koira vapaana). Kyllä ne on hienot. Lietteillä olin aikaisemmin ja oli vähän tylsät näin myöhään syksyllä.

    Tykkää

    1. Minusta tuntuu että suomalaiset dyynit ovat hieman aliarvostettuja, hienoa maastoa ja mukava paikka koirallekin.

      Tykkää

  4. Syyskuun alun ”Länsi-Suomen kierroksellamme” kävimme mm. katsomassa Kallon majakan ja sieltä Poriin keskustaan ajellessa poikkesimme taas kerran myös lyhyesti Yyterissä. Naureskelimme, senioreina, että mitenkähän monennessa hotellissa täällä käymme, sillä aikoinaan tämä taisi olla Rantasipi, sen jälkeen jotain muuta ja nyt sitten Virkistyshotelli. Emme tällä kertaa olleet yötä, mutta kiipeilimme kyllä dyyneille ja kävimme rannalla. On se, Yyteri, oikeasti upea paikka!

    Tykkää

    1. Meriyyteri ja Merimaailma ovat ainakin menneen talven lumia. Toivottavasti nykyinen omistaja jaksaa luotsata hotellin uuteen kukoistukseen. Näinä aikoina se ei ole helppoa. Hienolle paikalle toivoisi hienot puitteet.

      Tykkää

  5. terveisetpaivantasaajalta 8 marraskuun, 2020 — 1:42 pm

    Hei ihana rantaloma! 🙂 Yyteri on kyllä hieno paikka. Viime kerrasta on jo liian pitkä aika.

    Liked by 1 henkilö

  6. Ihana Yyteri! 🙂 Kauniita maisemia, vaikka ei kesä ja auringonpaiste olekaan. Kylpylöistä en liiemmin pidä, vaikka uimisesta toki tykkäänkin. Nuo näkymät tuolta panoraamaterassilta näyttävät mahtavilta, ehkä täytyy joskus poiketa! Varmasti mukava ja rento kokemus! 🙂

    Tykkää

    1. Tuolla terassilla täytyy kyllä käydä ensi kesänä, pidän tuollaisista auringonlaskuterasseista.

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.