Suomen itäisimmällä pisteellä

Lähtiessäni kotoa tulin ajaneeksi halki koko Suomen, tavoitteeni oli nimittäin Suomen itäisin piste, kohde Suomen rajalla joka on 70 kilometriä Pietaria idempänä.

Tämä kohde sijaitsee Ilomantsin kunnassa, tarkemmin Hattuvaaran kylässä. Joensuusta sain mukaani Pirkon, parhaan mahdollisen paikallisoppaan ja niin lähdimme köröttelemään kohden Suomen itärajaa ja Suomen itäisintä kolkkaa.

Ilomantsin keskustan jälkeen olivat seudut aika autioita, enimmäkseen metsää, paikoitellen myös korpea ja rämettä. Sellaiset 40 kilometriä ajettuamme ja saavuttuamme Hattuvaaran keskustaan loppui asfaltti ja loppumatkan parisenkymentä kilometriä jouduimme ajamaan pitkin hiekkatietä. Tie oli suhteellisen kapea, mutta onneksi vastaantulijoita ei ollut ruuhkaksi asti. Olimme jo vartioidulla alueella, tieltä ei saanut poiketa.

Kun tuntui jo siltä ettemme ikinä pääsisi perille tupsahdimmekin yllättäen Virmajärven parkkipaikalle. Jätimme auton ja jatkoimme matkaa jalan polkua myöten jonka sivuilla kulkivat siniset narut, jotka varoittivat poikkeamasta polulta.

Järvenrantaan on rakennettu puinen katselupaikka penkkeineen. Tälläisessä kauniissa kesäsäässä voi rauhassa nauttia suvi-illasta ja katsella saaresta saareen merkittyä rajaviivaa. Lähin saari on aivan lähellä, Suomen sinivalkoisen ja Venäjän punavalkoisen paalun välissä on pieni valkoinen paalu joka kertoo rajan tarkan sijainnin. Saaren takana aukeaa laaja Venäjänmaa ja Karjalan tasavalta.

Vaikka paikka näyttää autiolta erämaan keskellä niin valvontakamerat seuraavat tarkasti turistien liikkeitä ja mikäli turisti erehtyisi kiellettyyn raja-aukkoon tai rajaveteen niin epäilemättä Itä-Suomen rajavartioasemalta irtaantuisi partio tarkistamaan tällaisen tottelemattoman turistin puuhia.

Tämä Suomen itäisin piste oli aikaisemmin myös EU:n itäisin piste. Nyttemmin tätä manttelia pitää hallussaan EU:hun liittynyt Kypros ja Virmajärvellä on vain EU:n itäisin mannermaan piste.

Itärajassa on tällä kohtaa pieni 54 asteen mutka ikään kuin Suomi-neidolla olisi terävä lonkkaluu. Raja määrättiin Moskovan rauhassa vuonna 1940 ja se on muuten aivan samassa paikkassa kuin vuonna 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa.

Nykyään Virmajärvellä käy lähes 3000 matkailijaa vuodessa ja mikäs on rajalla pistäytyessä kun nykyisin ei enää tarvita rajavyöhykelupaakaan.

Parkkipaikalta tai levähdyspaikalta löytyy myös polttopuita ja wc, sieltä alkaa myös vaellusreitti. Reittejä on muuten useitakin eri pituisia, yöpyä voi matkan varrella olevissa laavuissa. Tämä tietysti vain jos ei pelkää alueella liikkuvia susia ja muita villieläimiä.

Minä sain kuitenkin kyllikseni inisevästä hyttysparvesta ja päätimme lähteä takaisin sivistyksen pariin. Matkan varrella bongasimme sotataisteluiden muistomerkkejä, Virmajärvellähän käytiin jatkosodan aikana monia taisteluita.

Hattuvaaraan saavuttuamme pysähdyimme ihailemaan myös tsasounaa, vanhaa ortodoksikirkkoa ja sen hautausmaata.

Sadan metrin päästä löytyi Taistelijan talo, sinne on koottu sodanaikaista esineistöä, siellä on myös kahvila jossa voi virkistäytyä. Valitettavasti se oli jo sulkenut ovensa.

Suomen muutkin ääripisteet ovat kiinnostavia kohteita. Läntisin pistehän sijaitsee Märketin luodolla. Voit lukea siitä enemmän tästä Märket ja läntisin piste

Pohjoisin piste sijaitsee Suomi-neidon päälaella Nuorgamissa ja eteläisin piste ihan ”in the middle of nowhere” eli Bogskärin autiolla luodolla 50 kilometriä Föglöstä etelään. Tavallisesti Hangon Tulliniemen kärki lasketaankin Suomen eteläisimmäksi pisteeksi. Sielläkin täytyy varmaan käväistä.

Lue tästä Tädin ja tytön -blogin  sekä Meriharakka-blogin matkoista Tulliniemeen Tulliniemi   

Suomen eteläisin luontopolku

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa

21 vastausta artikkeliin “Suomen itäisimmällä pisteellä

  1. Itäisimmän pisteen lähellä on upea kota, jossa on mukava syödä vaikkapa eväitä jos ulkona satelee. Näin kävi kun tuolla itse vierailin. Suomen mantereen läntisin piste on muuten Kilpisjärvellä – Kolmen valtakunnan rajapyykki — mutta Märket tosiaan Suomen läntisin piste. Sielläkin olisi joskus kiva käydä.

    Tykkää

    1. Meillä ei ollut eväitä, toivoimme, että Hattuvaarassa olisi kahvila auki vaan eipä ollut enää, piti mennä Ilomantsin keskustaan asti. Siellä hieno paikka, viinitorni (ent. Vesitorni). Tuolla kolmen valtakunnan rajalla olen käynyt joskus 70-luvulla.

      Tykkää

  2. Olipa kiva käydä tuolla kuviesi matkassa. Olen vähän haaveillut Ilomantsista ja sen mahdollisuuksista, yhden perheenjäseneni puolison perheellä on siellä kesäpaikka, joten kuulen siitä vähän väliä kaikkea kivaa. Ihan viimeksi tuosta viinitornista. Kiitos matkasta!

    Tykkää

    1. Viinitorni oli kyllä mukava elämys, varsinkin auringonlaskun aikaan. Suosittelen.

      Liked by 1 henkilö

  3. Mukavat kuvat, pääsin niiden kautta myös itäisempään pisteeseen 🙂

    Tykkää

    1. Vain kuvia katselemalla jää paitsi siitä inisevästä hyttysparvesta😂

      Tykkää

      1. Haha, totta! Vielä kun olisit lisännyt postaukseen äännitettynä hyttysten ininää niin tunnelma olisi ollut täydellinen.

        Tykkää

      2. Sellaista se on Suomen kesä😁

        Tykkää

  4. Noniin, itse kävin viime viikolla Manner-Suomen eteläisimmässä pisteessä (tai no, melkein) Tulliniemessä, joten oli hauska lukea tämä juttusi itäisestä pisteestä. Taidanpa linkata sen mun Tulliniemi-juttuun. Jotenkin symppistä että sinne itärajallekin on tehty oikein turisteja varten kyltit, reitit ja penkit. Kivat kuvat ja Ilomantsi kyllä laajemminkin kiinnostaa. Siellä on mm. viehättävä Möhkön Manta.

    Tykkää

    1. Möhkön Mantassa emme tällä kertaa ehtineet käydä, aina kannattaa jättää jotain seuraavaan kertaan. Linkkasin juttusi omaani 🙂

      Liked by 1 henkilö

  5. Itä-Suomeen olemmekin suuntaamassa ensi viikolla ja yritetään ehkä mahduttaa tämäkin aikatauluun. Hyvä muistutus noista hyttysistä, pitänee jotain hyönteissuojaa pakata mukaan!
    Katsotaan miten käy, tuo suhteellisen pitkä matka edestakaisin pientä tietä pitkin saattaa viime hetkellä sittenkin muuttaa ajatuksia.

    Tykkää

    1. Ei se päällystämätön tie paha ole, en sitten tiedä sateella, meillä oli hieno ilta. Linkkasin Tulliniemen juttusi omaani.

      Tykkää

  6. Itä-Suomeen olemmekin suuntaamassa ensi viikolla ja yritetään ehkä mahduttaa tämäkin aikatauluun. Hyvä muistutus noista hyttysistä, pitänee jotain hyönteissuojaa pakata mukaan!
    Katsotaan miten käy, tuo suhteellisen pitkä matka edestakaisin pientä tietä pitkin saattaa viime hetkellä sittenkin muuttaa ajatuksia.

    Tykkää

  7. Hauska idea päiväreissulle (tai miksei siis pidemmällekin) bongata noita ääripisteitä! Ilomantsissa on tullut käytyä murteenkeruussa (!!), mutta ihan noin itään emme päätyneet. Kivan näköisiä kuvia ja onneksi hyttyset ei näy kuvissa. Muuten houkuttelisi vähemmän 🙂

    Tykkää

    1. Meiltä asti ei ihan päiväreissuina onnistu, mutta mielenkiintoista puuhaa silti.
      Tuo murteidenkeruu on varmaan mielenkiintoista puuhaa.

      Tykkää

  8. Enpä ole ennen rauhoitettua aluetta nähnyt oikein narulla rajattavan. Teiltä puuttuu enää pohjoisin piste. Sinne seuraavaksi?

    Tykkää

      1. Nälkä kasvaa syödessä. Niin taitaa olla matkailussa aina!

        Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.