Georgiaa ristiin rastiin

Etelä-Kaukasiaan kuuluu kolme maata, kaikki erilaisia. Azerbaidzan on öljymaa, Armenia on ylänköä mistä ei vuoria tai rotkoja puutu. Entä Georgia, pohjoisin maista? Georgia on luontomatkaajan paratiisi, mutta toki siellä riittää kaupunkejakin.

Johtuen Armenian ja Azerbaidzanin huonoista väleistä jouduimme kulkemaan aina Georgian kautta siirtyessämme maasta toiseen, se ei toki ollut mikään huono vaihtoehto, sillä tavoin tutustui moneen georgialaiseen kaupunkiin.

BATUMI

Batumi oli ensimmäinen georgialaisista kaupungeista johon tutustuimme, sinne laivamme Odessasta rantautui. Batumi on vanha satamakaupunki, nykyisin siellä asuu yli 160.000 asukasta. Se on kuuluisa ainakin kahdesta asiasta, ensinnäkin öljyputki 1000 kilometrin päästä Bakusta päättyy tänne. Toinen asia mistä Batumi on kuuluisa on sen laaja kasvitieteellinen puutarha jonne on kerätty Kaukasuksen kaikki kasvilajit.

Kautta aikojen ottomaanit, venäläiset ja georgialaiset ovat taistelleet tästä kaupungista jonka tunnusmerkki on kilometrien pituinen rantabulevardi.

Minun tutustumiseni kaupunkiin jäi aamupäivän tunteihin ja valitettavasti silloinkin satoi. Syynä matkan nopeaan jatkumiseen oli se, että osa joukosta oli jo odottanut laivaamme päiviä (laiva oli siis pari päivää myöhässä) ja oli näin ollen ehtinyt tutustua vähän perusteellisemminkin kaupunkiin.  Kaunis kaupunki joka tapauksessa ja turismin myötä se on noussut uuteen kukoistukseen.  Vinkiksi viinimatkailijoille; näillä seuduin viljellään myös kuuluisaa Chkhaveri-viiniä, joka kaipaa menestyäkseen kalkkikivipitoisen maaston.

 

Batumista matkamme kulki pohjoiseen kohti Kaukasusta. Päämäärämme oli pieni 2600 asukkaan vuoristokylä, Mestia 1500 metrin korkeudessa. Kylän väkiluku vähenee yhä sillä seutua rasittavat tulvat ja maanvyöryt. Viimeiset 30 kilometriä ajettiin pimeässä, kuoppaisella tiellä. Aamulla kiitti  moni luojaansa, että illalla oli ollut pimeää eikä tien kapeutta ja tienvieren jyrkkiä pudotuksia nähnyt.

MESTIA

Mestiaan kannattaa mennä mikäli pitää trekkaamisesta, vuoria ja polkuja löytyy joka makuun.  Merkittyjä patikointireittejä on kymmenen eri pituista ja eri vaikeusasteista. Ylös vuorelle pääsee tietenkin myös  hiihtohissillä.

Muutama sisukas yksilö toteuttikin sisäistä paloaan ja kiipesi aina korkeimmalle vuorelle pystytetylle  ristille saakka.

Mestia on kylä Svanetian alueella, siellä on kautta aikojen asunut svani-heimo joka myös puhuu svanin kieltä.  Kyläläisillä oli täysi työ puolustaa asuinalueitaan, välillä turkkilaisia, välillä bysanttilaisia vastaan. Siksi Mestia on kuuluisa myös tornimaisista taloistaan jotka samalla ovat toimineet puolustus- ja turvatorneina. Ne ovat 900-1200-luvulta ja niitä on maastossa vielä parisataa.  Tornitaloissa on asuttu, niistä käsin on puolustettu kylää ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan ja niissä on myös säilytetty arvokkaat tavarat ja kirjoitukset. Mukavuudenhalu on ollut kylässä nähtävästi tuntematon käsite, sillä joitakin näistä taloista on käytetty asumuksena näihin päiviin asti. Kävimme yhdessä talossa joka oli museoitu, tosin minkäänlaista henkilökuntaa ei näkynyt paikalla, joten kiipesimme huojuvia tikapuita pitkin kolmekerroksisen tornin ylimpään kerrokseen ja jotkut jopa katolle asti. Täytyy todeta, että raskasta täytyi elämisen olla moisissa asunnoissa.

Meidän hotellimme ei sentään ollut vartiotorni vaan tavallinen kaksikerroksinen maalaistalo, tai itse asiassa portaat veivät siihen kolmanteenkin vinttikerrokseen mistä löytyi meidän huoneemme. Piharakennuksessa oli – mikäs muu kuin sauna. Ei tosin käytössä.

Lehmät ja sonnit olivat täällä tasavertaisia tienkäyttäjiä. Aamulla lehmät kulkivat tiellä pitkänä jonona ties mille laitumelle, iltasella ne palailivat takaisin. Paitsi pikku vasikka joka harhaili tunnin verran ihmeissään muista eksyneenä kunnes lapset kävivät hakemassa sen kotiin.

Parin yön jälkeen suuntasimme kohti Kutaisia. Matkan varrella poikkesimme katsomassa Enguri-joen patoa, peräti 271,5 metriä korkeaa vuoristopatoa.  Aamu oli sumuinen, mutta hälvenihän pilviverho lopulta hieman paljastaen padon koko komeudessaan.

 

KUTAISI

Kutaisi on Georgian toiseksi suurin kaupunki 200.000 asukkaallaan. Yllättäen sinne on siirretty myös maan parlamentti ja hallitus vuonna 2012.

Kaupungin läpi virtaa Rioni-joki, joen yli vie kolme siltaa jotka ovat näkemisen arvoisia nekin.

Kaupungin keskellä on David Agmashenebeliaukio jossa on erikoinen suihkulähde. Taideteos koostuu 30:stä patsaasta: leijonista, vuohista, hevosista ja lampaista.  Kaikki nämä figuurit ovat kopioita patsaista jotka on kaivettu esiin vanhan Kolkhiin  kaivauksista, vanhimmat ovat yli 5000 vuotiaita. Antiikin aikana Kutaisi oli nimittäin senaikaisen Kolkhii-valtakunnan pääkaupunki (siihen aikaan Aia).

Kaupungin toinen nähtävyys ja Unescon maailmanperintökohde on kaupungin maamerkki, Bagratin katedraali. Tämä 1000-luvulla rakennettu komistus kohoaa Ukimerionin kukkulalla ja edustaa georgialaista arkkitehtuuria parhaimmillaan. Nimensä se sai silloisen kuninkaan, Bagratin mukaan. 1700-luvulle asti kukkulalla oli myös linna ja asuinpalatsi, mutta niinkuin tavallista on, ne pääsivät tuhoutumaan sotien melskeissä, tällä kertaa taisivat osmannit olla asialla.

Reippaina tyttöinä suoritimme rivakan aamukävelyn ja kiipesimme vain aavistuksen puuskuttaen katedraaliin asti ihaillen kukkulalta muiden aamuvirkkujen kanssa heräilevää kaupunkia.

 

 

 

GORI

Gorissa pysähdyimme lounaalle ihan vain siitä syystä, että siellä on syntynyt ja opiskellut Georgian paha poika Josef Stalin.

Josif Vissarionovitš Dzugasvili  (1878-1953) syntyi georgialaiseen työläisperheeseen. Äitinsä suosituksesta  Josif aloitti pappisseminaarin, mutta opiskelu oli kehnonlaista ja marxilaisuutensa takia hänet erotettiin koulusta.

Josif muutti Moskovaan jossa pian rupesi luomaan itselleen uraa, ja minkälaista uraa. Leninin kuoltua Stalin astui hänen saappaisiinsa aloittaen Neuvostoliiton teollistamisen. Valitettavasti kaikki projektit tapahtuivat diktaattorin itsevaltiudella, jollei pojasta siis tullut pappia niin sitten jumala itse.

Sosialistisen realismin melskeissä yli viisi miljoonaa ihmistä kuoli nälkään ja vähintään saman verran kuoli teloituksissa ja pakkotyön ankarissa olosuhteissa. Maassa tehtiin etnisiä puhdistuksia jotka suuntautuivat mm. suomalaisiin ja tsetseeneihin.

Stalin kärsi aivojen verenkierron häiriöistä mikä saattoi aikaansaada vainoharhaisuutta. Hän myös kuoli aivoinfarktiin, tosin huhutaan myös myrkyttämisestä.

 

Kaupungissa on suuri museo, joka kertoo Stalinin vaiheista.  Kahteen kerrokseen on kerätty valokuvia ja Stalinin erilaisia saavutuksia. Kaksikerroksista taloa ympäröi kaunis puutarha ja puutarhassa on näytillä Stalinin junavaunu. Stalin matkusti mieluiten omalla junallaan sillä hän oli lentokammoinen.

Puutarhaan on myös siirretty mökki jossa Stalin syntyi ja eli ensimmäiset vuotensa.

 

 

RUSTAVI

Rustavissa yövyimme matkalla Azerbaidzaniin. Lähinnä tutustuimme vain paikan ravintolatarjontaan iltavalaistuksessa, joten tiedä häntä mitä kaikkea olisikaan päivänvalossa löytynyt, ainakin sieltä pitäisi löytyä suuri kartingrata.

Itse kaupunki on perustettu jo 300-luvulla, tuhottu ja noussut  uuteen kukoistukseensa metalliteollisuuden tyyssijana neuvostoaikana. Nyttemmin väkiluku on taas laskussa, ollen parhaillaan n. 120.000.

Jo hotellimmekin sai meidät empimään, huone kahdeksannessa kerroksessa eikä hissi toiminut. Väärin. Toimi se aina välillä jostain kerroksesta. Täytyyhän elämässä olla jännitystä.

Sorry Rustavi, ettet saanut kunnon mahdollisuutta .

SAGAREJO

 

Sagarejo on pieni kaupunki  noin 70 kilometrin päässä Tbilisistä.  Se kuuluu Kakhetin kuuluisaan viinialueeseen ja sielläkin pysähdyimme sillä meitä odotti lounas ja viininmaistelu. Olen ollut lukemattomissa viininmaisteluissa, ne ovat olleet aika kuivia tilaisuuksia (viinistä huolimatta). Tämä viinitila oli selvästikin panostanut tilaansa ja turisteihin. Tilaisuus alkoi sillä mainostetulla viininmaistelulla, tai itse asiassa ensin halukkaat saivat maistella chachaa, paikallista  brandyä tai  pontikkaa. Sen jälkeen siirryttiinkin laatuviineihin, aloittaen oman viinitilan valkoviineistä ja jatkaen punaviineihin. Luonnollisesti halukkailla oli mahdollisuus myös ostaa talon tuotteita kotiin vietäviksi.

Sitten lounaalle puutarhaan. Ja minkälaiselle lounaalle, siitä ei paikallisia herkkuja puuttunut! Lounaan aikana viihdytti georgialainen kahden miehen orkesteri. Paikalla  sattui olemaan myös filmausryhmä ja niin siinä sitten kävi, että suomalaisryhmä sai esittää oman laulunsa georgialaisten lomaan, balladikilpailu jonka tulosta vieläkin arvuutellaan.

Georgialainen viininvalmistusmenetelmä on ikivanha, todistetusti viiniä on viljelty Georgia-Armenia-akselilla jo 8000 vuotta sitten. Viinirypäleet kaadettiin suuriin saviruukkuihin, kvevreihin ja haudattiin sitten maahan kypsymään itsekseen. Nykyään tämä vanha viininvalmistusmenetelmä on jälleen nostamassa päätään ollen georgialainen erityistaito. Ehkä siksi, että se filmausryhmä oli paikalla oli pihalla myös sammio missä näytösluonteisesti  poljettiin viiniä.

 

 

 

TBILISI

Ajettuamme pari kertaa Tbilisin ohi matkalla jonnekin muualle saimme vihdoin viimeisinä Georgian-päivinämme mahdollisuuden tutustua tähän Georgian pääkaupunkiin. Tbilisistä olen kertonut erillisessä postauksessa, siellä olisi helposti vierähtänyt kokonainen viikkokin. Tbilisi

 

STEPANTSMINDA

 

Viimeinen pysähdyspaikkamme ennen Venäjän rajaa oli Stepantsminda.  Mitä ikinä olet halunnutkin tehdä vuoristossa, täällä on helppo toteuttaa toiveet, täällä voi trekkailla, hypätä liitovarjolla, ihailla vesiputouksia ja rotkoja, vaeltaa jäätiköillä ja kylpeä mineraalivesilähteessä. Ylhäällä Kazbegissa voi tutustua Gergetin Pyhän kolminaisuuden kirkkoon. Alueen korkein vuori nousee yli 5000 metrin korkeuteen.

 

Matka alas vuorilta oli hidas, mutta pelkkää silmänruokaa; kohtisuoria vuorenrinteitä, lumihuippuisia vuoria, alhaalla solissa kiemurtelevia vesistöjä, alppiniittyjä, pyökkimetsiä, tiukkoja ohituksia ja vihdoin olimme Georgian ja Venäjän rajalla josta ei ihan heti päästykään yli johtuen siitä, että liikenteenohjaaja oli tuntematon käsite tällä rajalla. Kolmen kaistan jonotus ja kaksi tunnelia ei mahdollistanutkaan vastaantulevaa liikennettä. Mahdollista  vain Georgiassa?

 

 

 

Nelisen tuntia vierähti ja lopulta autosuma saatiin puretuksi  neuvokkaiden rajanylittäjien ryhdyttyä itse toimeen ja pääsimme sittenkin tulliin. Bye-bye Georgia, Venäjä-seikkailut alkakoot.

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa