Ilta Abhasiassa

Abhasia on ehkä useimmille outo valtio, voidaan tietysti keskustella siitä onko se valtio  ollenkaan. Omasta mielestään se ainakin on itsenäinen valtio muiden valtioiden joukossa jo vuodesta 1992 jolloin useat  Neuvostoliiton osavaltioista itsenäistyivät, niiden joukossa Georgia. Abhasia ei kuitenkaan halunnut olla etnisistä syistä osa Georgiaa vaan julisti itsensä itsenäiseksi. Sotahan siitä syntyi. Lyhyen sodan jälkeen Georgia ja Abhasia julistivat tulitauon, mutta vuonna 2008 leimahtivat taistelut uudestaan käyntiin. Tällä kertaa oli kyse georgialaisten hallussaan pitämästä Kodorin solasta. Venäjä avusti Abhasiaa tässä taistelussa ja se onkin Nicaraguan, Venezuelan, Naurun, Vanuatun ja Syyrian kanssa ainoita maita jotka ovat tunnustaneet Abhasian itsenäisyyden.  Koska georgialaistaustaiset asukkaat joutuivat pakenemaan Abhasiasta jo vuoden 1992 sodan jälkeen on väestö Abhasiassa sekä venäläismielistä että -kielistä. Myös venäläisiä passeja jaetaan avokätisesti ja Abhasiassa käytetään rahana ruplaa. Virallisesti  toki myös Georgian laria.

Abhasiaan pääsee opastetuilla retkillä Venäjältä, tällöin ei tarvita edes omaa Abhasian viisumia. Me teimme sinne kuitenkin oman iltaretken Adlerista/Sotšista käsin. Adlerista on Abhasian rajalle vain parikymmentä kilometriä, ajoimme matkan taksilla ja ylitimme  rajan jalan.

Rajalla oltiin enemmän kuin kohtuullisen epäluuloisia käyntimme motiiveista, yleisin syy matkustaa Abhasiaan näytti olevan edullisten tax free-ostosten teko, mutta me halusimme vain nähdä miten Abhasiassa elellään, selitä sitten niitä motiiveja epäluuloiselle tullivirkailijalle.

Tulli pidätteli meitä kauan ja jouduimme myös takahuoneeseen, kamarille, jossa ei kuitenkaan pahemmin kuulusteltu, kirjattiin vain ylös tietojamme. Jouduimme myös ostamaan 750 ruplan arvoisen viisumin (11€).

Vierailuun tarvittiin myös Venäjän 2-kerta tai vuosiviisumi, tämä oli aikaisemmin tiedossamme ja osittain siksi Abhasianvierailu rajoittui meihin viiteen matkaajaan joilla tämä vaatimus loksahti kohdalleen.

Tullissa oli mennyt harmillisen kauan joten matkalla Gagraan, lähimpään, 22 kilometrin päässä sijaitsevaan kaupunkiin alkoi aurinko jo laskea. Sikäli ikävää ettei hämärissä kannattanut enää paljoakaan kuvata.

Gagra on Abhasian pohjoisosassa sijaitseva kaunis kaupunki, jossa vielä 1990-luvulla oli yli 20.000 asukasta. Vuoden 1992 sodan jälkeen kun suurin osa georgialaisista oli karkotettu oli asukkaita vain 12.000 eikä luku ole siitä noussut.

Alkujaan Gagra on muinaisten kreikkalaisten perustama kaupunki, se tunnettiin aikaisemmin lomailukeitaana jossa oli mitä miellyttävin ilmasto ja johon  tultiin nauttimaan Mustanmeren kylpylöistä ja sanatorioista. Täällä oli Stalinillakin oma datsansa joka kuulemma on nykyisin museona.

Vuosisadan alussa tsaariperheen jäsen Oldenburgin prinssi Pietari otti tehtäväkseen rakentaa Gagraan lomaparatiisin. Hänelle itselleen rakennettiin hieno palatsi ja kaupunkiin rakennettiin upea puisto eksoottisine eläimistöineen. Nykyään tämä palatsi on valitettavasti päästetty rappeutumaan.

Entinen loisto on mennyttä, mutta matkailla  kaupungissa voi nykyisinkin, siitä todistivat sekä kaupungin useat hotellit että matkailumainokset.

Olimme ottaneet rajalta auton ja kuljettajan joka kierteli kanssamme Gagran nähtävyyksissä.

Kaupungin kuuluisin nähtävyys on Abaatan linnoituksen rauniot ja niihin kuuluva 500-luvulla harmaista kiviharkoista rakennettu kirkko. Linnoituksen kivet on käytetty muihin tarkoituksiin, mutta kovia kokenut kirkko on avattu alkuperäiseen käyttöönsä niinkin myöhään kuin vuonna 2012.  Se rekonstruoitiin kyllä 1900-luvun alussa, mutta neuvostovallan aikana siitä tehtiin asemuseo.

 

Abhasian lippu eroaa täysin sekä Venäjän, että Georgian lipusta. Georgiassahan on puna-valkoinen lippu, Venäjällä taas sini-valko-punainen. Abhasian lipussa on kämmen, joka toivottaa vieraat tervetulleiksi, seitsemän tähteä kuvaamassa Abhasian seitsemää aluetta sekä vihreät ja valkoiset raidat kuvaten kristinuskon ja islamin liittoa.

Luonnollisesti halusimme kokea jotakin tyypillistä abhasialaista ja ruokahan on juuri sopiva kohde.  Saimme sivustatukea  ystävällisiltä abhasialaisilta ja niinpä kuljettaja ajoi meidät neuvottelujen jälkeen  abhasialaiseen ravintolaan jossa meille katettiin pientä iltapalaa, nimittäin abhasialainen pitopöytä.

Paikka oli kaupungin ulkopuolella sijaitseva hirsirakennus jossa oli rustiikkinen kalustus, seiniä koristivat eläinten taljat ja keskellä ravintolasalin lattiaa oli tulisija avotulineen. Siinä keitettiin maissipuuroa, abystaa. Tämä puuro jota syödään perunan tai riisin asemesta on sen verran jämäkkää, että siitä pyöritetään sormin palloja jotka dipataan kastikkeeseen.

Alkupalojen jälkeen jokainen ruokailija sai eteensä lautasellisen abystaa, sen keskelle oli asetettu iso kimpale suolaista juustoa, sulugunia.

Pöytään saapui sitten ruokalaji toisensa jälkeen, alkupalana oli vihanneslautanen ja suuri khachapuri-piiras, sitten ilmestyi keittoa, munakoisoja pähkinätäytteellä, kesäkurpitsaa, lammaskebabia, kanaa, sulatettua juustoa, kaikki maustettuna adjikalla, valkosipuli-paprika-yrttimausteella.

 

Henkilökunta myös valmisti lisää abystaa, saimme katsella kuinka kokki vaivasi  abhasialaisen musiikin raikaessa keitosta  olan takaa jotta siitä saatiin täsmälleen oikean paksuista, tanttua puuroa.

 

 

Ilta oli hauska, mutta katsoimme parhaaksi lähteä takaisin Sotšiin koska emme tienneet kuinka kauan rajamuodollisuudet kestäisivät. Ravintola pakkasi loput ruoat mukaamme, ne me annoimme kuljettajallemme joka tuntui ilahtuvan lahjasta.

Tällä kertaa tullitarkastukset menivät jouheammin ja täytyihän meidän sitten käydä katsomassa myös siellä tax freessa.  Hintatasosta sanoisin, että suklaat ja muut makeiset olivat hinnoissaan, mutta viini oli edullista.

Rajalta olisi lähtenyt bussikin Sotšiin, mutta koska kello oli jo paljon otimme taksin hotellille, se oli paljon nopeampi eikä hinta kuitenkaan  päätä huimannut.

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa tai portaalissa blogit.fi