Minustako geokätköilijä – jästistä noviisiksi

Sanokaa minulle sana ”keräily” ja olen haukkana paikalla. Nuorempana keräilin kaikenlaista konkreettista, minulla oli kolikkokokoelma, kivikokoelma, munakokoelma, mäyräkoirakokoelma ja paljon muuta. Nykyään keräilen  vähän aineettomampaa niinkuin esimerkiksi kokemuksia, Euroopan maita (kaikki käytynä) ja Euroopan pääkaupunkeja (muutama vielä puuttuu).

Kun sitten luin jutun raumalaisesta Petteri Koposesta joka on löytänyt geokätkön jokaisesta Suomen kunnasta ja 22  maasta, kiinnostuin välittömästi. Jutussa kerrottiin nimittäin, että geokätköilyn salaisuuksiin pääsee käsiksi nykyään niinkin helpolla kuin lataamalla sovelluksen puhelimeen. Siinähän ei kauan mennyt kun puhelimessani oli geocaching-äppi.

Koska olimme pienellä juhannuspurjehduksella ja minulla oli upouusi äppi puhelimessani niin tottakai minun oli  kokeiltava löytyisikö geokätköjä. Ensimmäisessä saaressa jossa yövyimme ei näyttänyt kartan mukaan olevan ainuttakaan, mutta seuraavaksi suuntasimme Uuteenkaupunkiin ja siellähän kätköjä jo näyttikin olevan runsaasti. Ensimmäinen kätköni löytyi Pakkahuoneelta ihan äpissä kerrottujen vihjeiden perusteella. Kätkö oli pienessä purkissa minkä sisältä löytyi paperirulla mihin kirjoitettiin oma nimimerkki ja päivämäärä. Sen jälkeen piti kiittää kätkijää ja merkata kätkö löydetyksi omalle kätkökartalle. Helppo nakki, nyt en enää ollutkaan jästi eli henkilö joka ei vielä geokätköile, vaan jo ensimmäisen geokätköni löytänyt noviisi.

 

 

Tuo oma nimimerkki tuotti hienoisia vaikeuksia, tuntui nimittäin siltä kuin kaikki järkevät ja vähemmän järkevät nimet olisi jo varattu, kun kymmeneskin nimiehdotus oli varattu tyydyin sitten lisäämään yhden kirjaimen ja minusta tuli geodoraf.

Yhden kätkön perusteella ei oikein saanut lajista käsitystä, joten saavuttuamme Jurmoon tutkiskelin taas geokätkökarttaa.  Jurmo on saari Brändön kunnassa joka kuuluu Ahvenanmaahan. Saarella on vain viitisenkymmentä asukasta, mutta niin vain tälläkin saarella näytti kartan mukaan olevan useita kätköjä. Puolentoista kilometrin päässä oli lähin mahdollinen kätkö. Lähempänäkin olisi ollut, mutta niinkuin kaikissa sovelluksissa niin tähänkin liittyy raha. Maksamalla kuukausimaksun pääsee premium-tasolle jolloin kaikki kätköt aukeavat. Minä en tietenkään tässä vaiheessa ollut valmis maksamaan ja sain tyytyä suppeampaan valikoimaan.

 

Reippaasti siis kohden kätköä ja nyt GPS apuna,  seurana vähän vastahakoinen aviomies ja kaksi mäyräkoiraa sillä eikö nimenomaan  tähän harrastukseen voisi yhdistää koirien ja miehen ulkoiluttamisen. Jurmossa kasvatetaan Ylämaankarjaa, suuret, sarvipäiset sonnit mulkoilivatkin  meitä uteliaina sähköaidan takaa. Gepsi ohjasi meitä metsään, onneksi ei ihan sonniaitaukseen. Kätkö löytyi, enkä toki paljasta mistä, mutta voin kertoa, että kätkön kynä oli katkennut eikä minulla tietenkään ollut omaa, joten merkkaamatta jäi tämä käynti. Aviomies nurisi, että tällainen etsintä ei ollut tarpeeksi vaikeaa, kännykkähän näytti metrit löydölle ja jopa antoi värinämerkin kahdeksan metrin päässä. Lupasin antaa hänelle koordinaatit ja kompassin ja lähettää hänet yksin matkaan, muttei sekään jaksanut miestä innostaa.

 

 

Seuraavana päivänä leppoisan purjehduspäivän jälkeen rantauduimme Savilettoon Kustavissa. Eipä aikaakaan kun uteliaisuudesta otin taas Geocaching-äpin esiin ja katselin mistä löytyisi kätkö. Premium-tason kätkö olisi taas ollut ihan lähellä ja seuraava 1,2 kilometrin päässä. Koirat tarvitsivatkin pientä ulkoilua, joten ei kun tossua toisen eteen. Matka ei olisi ollut mitenkään mielenkiintoinen jollemme matkalla olisi tulleet yllättäen ketunpesälle. Vain yksi pentu suvaitsi tulla lähemmäksi tarkastelua varten. Katselimme siinä toinen toisiamme hetken ja jatkoimme sitten matkaa. Tie loppui lossirantaan ja kätkökin löytyi taas GPS:n avulla, tämähän meni jo rutiinilla.

 

 

Enköhän ollut jo päässyt perille miten näitä kätköjä löytyy. Ja vielä mitä, jätettyämme veneemme Kustaviin ja ajellessamme kotiin oli ihan pakko kiertää Taivassalon keskustan kautta avaamassa sinne piilotettu kätkö. Aika helppo sekin koska kerrottiin mille parkkipaikalle auton voi jättää.

 

 

Geokätköjä voi siis bongata kävellen, autolla, polkupyörällä ja veneellä, omalla autolla se käy aika näppärästi jolleivat kätköt ole metsässä. Täytyy nostaa vertauskuvainnollisesti hattua Evasion-blogin Stacylle joka etsii kätköjä busseilla ja junilla matkustaen, se tekee etsimisestä hieman haastavampaa.

Kätköt ovat eri vaikeusasteisia ja sanoessani löytämieni kätköjen olleen helppoja niin niiden vaikeusaste on ollut 2/5 eli siis helpommasta päästä. Hieman myös ihmettelin pieniä leluja kätköpurkeissa, niitä kai on tarkoitus vaihdella. Minulla ei kuitenkaan ole tapana kuljetella lelukokoelmaa taskussani joten jätin tämän vaiheen suosiolla väliin.

Minusta tuntuu, että olen nyt tienristeyksessä, riittääkö minulle tämä kokeilu vai tulisiko minusta todellinen geokätköilijä joka kiertelisi lähikuntia geokätköjä metsästäen ja piilottelisi niitä jopa itse. Aika saa näyttää.

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi