Joskus kotiseutumatkailun parasta antia on matka naapurikuntaan, juuri siihen minkä ohi aina tulee ajettua matkalla suurempiin kaupunkeihin.
Tällä kertaa vierailumme kohteena oli Eurajoki, tuo pieni, alle 10.000 asukkaan kunta. Pieni, mutta vauras, sijaitseehan Olkiluoto sen alueella. Eurajoki on myös siitä harvinainen satakuntalainen kunta, että sen väkiluku on nousujohteinen.
Pappamopokerho
Ensimmäiseen kohteeseemme oli matkaa alle puoli tuntia, kohde oli pappamopopaja. Kyseinen paja toimii kunnan antamissa tiloissa, siellä kunnostetaan vanhoja 50-, 60- ja 70-luvun mopoja alkuperäiseen kuosiinsa. Mopoprojekteista riittää mukavasti sisältöä talvisiin iltoihin. Vastavuoroisesti mopokerholaiset ulkoiluttavat kunnalliskodissa asuvia vanhuksia ja keräävät rahaa lapsi- ja vanhusprojekteihin.
Kesäisin kerholaisten projektina on Paneliankosken myllyn kunnostus. Se on vaatinut tuhansia työtunteja ja vielä riittää tekemistä.
Paneliankosken mylly




Välimaan torppa
Eurajoella on komea, Engelin piirtämä Vuojoen kartano johon pääsee tutustumaan ympäri vuoden. Tällä kertaa olimme kuitenkin kiinnostuneita kartanon torpasta jota kutsutaan Välimaan perinnetorpaksi. Täällä lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan 1930-luvun elämään saaden itse osallistua erilaisiin työtehtäviin.
Emäntä kiehautti meille puuhellalla kahvit, joka juotiin oikein paremmista kupeista. Kyytipoikana oli korppuja. Torpan sisäpiika jauhoi kahvipavut vanhassa kahvimyllyssä ja isäntä esitteli tiluksia kiinnostuneille.





Apteekkimuseo
Eurajoen kansanopiston toisesta kerroksesta löytyi apteekkimuseo. Se on siitä erikoinen, että kaikki sen tavarat ovat alkuperäisestä, toimivasta, vuonna 1945 perustetusta apteekista vaikkei itse apteekki fyysisesti toiminutkaan tässä tilassa.
Oppaamme ”apteekkari” esitteli meille asiantuntevasti erilaiset vaaat, sihdit, morttelit, mikstuurat, rohdot ja pulverit.


Irjanteen kirkko
Eurajoella on useita vanhoja kirkkoja. Kunnan keskustassa seisoo Kustaa Adolfin kirkko, jonka ohi ajoimme vaikkakaan emme tällä kertaa poikenneet sisäpuolelle. Irjanteen puolelta sen sijaan löytyy Satakunnan vanhin puukirkko, 1700-luvulla rakennettu Irjanteen kirkko. Tämä kirkko oli jo määrä purkaa 1830-luvulla kun sekä Vuojoen kartanon isäntä että tuomiokapituli halusivat purkaa kirkon. Kyläläisten ankara vastustus oli kuitenkin tällä kertaa tuloksellista ja kirkko säilytettiin ja restauroitiin.




Kirkon pihapiiristä löytyy museokokonaisuus josta erottuvat maatalousmuseo ja koulumuseo. Maatalousmuseo on täynnä mitäpä muutakaan kuin vanhoja maatalouskoneita. On traktoria, leikkuupuimuria ja höyryjyrää.
Mielenkiintoinen huone oli rekonstruoitu Munakarin veljesten huone. Nämä vanhapoikaveljekset elelivät kalastajatilallaan yksinkertaista ja säästeliästä elämää.


Koulumuseo ei toimi alkuperäisessä talossa vaan museohuoneistoon on rekonstruoitu alakouluhuone, yläkouluhuone, keitiö ja käsityösali.



Tekemämme lähiseuturetki oli niin antoisa, että päätimme laajentaa tutustumismatkojamme seuraavankin kuntarajan taa.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi
Nämä on juuri niitä helmiä pienillä paikkakunnilla, joista on kiva lukea. Harvemmin kun näitä osataan isolle yleisölle mainostaa!
TykkääTykkää
Näillä retkillä ei liialliset turistimäärät ole haittana😉
TykkääTykkää
Olipa hauska lukea oman kotiseudun juttuja. Itse olen alunperin Raumalta – ja pakko myöntää, että pitkään meni minultakin ennen kuin tutustuin kotipaikan lähikuntiin Eurajoki mukaan lukien. Rauman eteläpuolen kunnat ovat olleet tutumpia, koska sieltä löytyy sukua ja mökki, mutta Porin suunta on ollut tuntemattomampi:)
TykkääTykkää
Varmasti löytyisi kaikenlaista mielenkiintoista ihan lähikulmilta kun vain etsisi. Aina ei todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan.
TykkääTykkää