Joko teille on iskenyt huono omatunto ilmaston tärvelemisestä, lentoahdistus ja tuska omista valinnoista. Ruotsissa ihmiset kärsivät lentohäpeästä ja politiikkojen lentoja ilmiannetaan sosiaalisessa mediassa. Meillä ei olla vielä niin pitkällä, itse asiassa lentäminen ei ole Suomessa edes vähentynyt. Päinvastoin.
Ihailen tinkimättömiä matkailijoita jotka ovat päättäneet, että lentäminen heidän osaltaan päättyy kokonaan ja nämä henkilöt kulkevat nyt sinnikkäästi maitse tuhansia kilometrejä. Hieno ele ja hyvä esimerkki. Minä en valitettavasti kuitenkaan aio liittyä tuohon rintamaan. En voi olla matkassa viikkokaupalla ja sitähän tämänlaatuinen matkustus vaatii mikäli asuu täällä Pohjoisen perukoilla.
Haluan kuitenkin kantaa pienen korteni kekoon ja vähentää lentomatkailua ja lisätä tietysti vastaavasti maamatkailua. Kätevimmin se käy käyttämällä enemmän junia ja busseja, tällä tavallahan olen jo yrittänyt toimia.
Äskeisellä Italianmatkallani päätin käyttää vain junaa siirtyäkseni kaupungista toiseen ja ilokseni totesinkin, että junamatkailu Italiassa on kätevää ja Italian valtion rautatieyhtiö Trenitalialla on ilo matkata.
Helsingistä siis lensimme ensin Milanoon ja Milanon lentokentältä alkoivat junamatkat, ensin etelään La Speziaan, sieltä Cinque Terren pikkukyliin ja takaisin La Speziaan.
Seuraava junamatka kulkikin sitten koko Italian halki, La Speziasta Parman ja Bolognan kautta Venetsiaan.
Käytimme sekä paikallisjunia, että pikajunia. Paitsi, että pikajunat ovat nopeampia ovat ne myös paremmin varusteltuja; penkit ovat mukavammat ja junassa on ravintolavaunu. Koska juniin varataan paikat ovat junat tietysti myös vähän kalliimpia, ne ovat kuitenkin edullisia Suomen hintoihin verrattuna. Paljon junailevalle on olemassa myös junapassi.
Junaliput varasin netistä valmiiksi jo Suomessa, varaaminen ja maksaminen oli helppoa. Liput kannattaakin varata ajoissa sillä ne kallistuvat kohti käyttöpäivää. Cinque Terreen ostimme liput La Speziasta, ensin vain menolipun koska ajattelimme vaeltaa seuraavaan kylään. Tämä haave osoittautui kuitenkin turhaksi koska talvi oli tehnyt tuhojaan ja polku seuraavaan kylään oli suljettu.
Seuraavaksi päiväksi ostimme 16 euron hintaisen päivälipun jolla sai ajaa rajattomasti Cinque Terren viiden kylän sekä Levanton ja La Spezian välillä. Cinque Terren paikallisjunat olivat aika täysiä jo näin huhtikuussa, kaikki haluavat mahtuivat kuitenkin mukaan. Kesällä voi tosin olla haastavampaa, juna on näissä kylissä kuitenkin ainoa järkevä kulkuneuvo. Corniglian kylä on ylhäällä vuoristossa, sinne meni juna-asemalta bussikuljetus.
Rautatieasemilta sai edullisesti evästä, paninot, aprikoosipullat ja pizzanpalat odottivat syöjäänsä ja cappuccinot ja lattet juojaansa.
Ihan kommelluksitta eivät junamatkat kuitenkaan menneet. Parmassa odotimme Bolognaan menevää junaa jonka pti saapua raiteille 11. Junan kuulutettiin tulevan ja se saapuikin. Astuimme sisään ja juna lähti välittömästi – viisi minuuttia etuajassa. Välittömästi kuitenkin selvisi, että tämä oli pikajuna suoraan Bolognan kautta Lecceen ja Bolognan paikallisjuna saapuisi vasta viiden minuutin kuluttua. Siis klassinen moka, olimme väärässä junassa! Eipä kuitenkaan hätää, jouduimme vain ostamaan paikkaliput tähän junaan ja pääsimme vähän suunniteltua nopeammin Bolognaan.
Verrattuna itäisemmän Euroopan juniin ovat Italian junat siistejä ja helppokäyttöisiä. Informaatio toimii, aina tietää miltä laiturilta juna lähtee.
Junien saapumiset ja lähtemiset kuulutetaan italiaksi ja englanniksi. Junissa on myös valotaulut mistä voi seurata asemien etenemistä. Ja mikä parasta junat pysyvät myös suhteellisen tarkasti aikataulussa.
Niiden ruotsalaisten somepäivityksiä jotka ovat valinneet junan lentämisen sijasta kutsutaan nimellä tågskryt, siis junakerskailuksi. Ovatko tällaiset päivitykset sinun mielestäsi kerskailua vaiko hyvä esimerkki ilmastotalkoisiin osallistumisesta? Mikäli ne ovat kerskailua on tämäkin postaus tietysti sellainen ja otsikko pitää paikkansa.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi
En suostu kokemaan ahdistusta lentomatkustuksestani. Lennän kovin vähän. Viime vuosina olen lentänyt kerran vuodessa edestakaisin Malagaan ja viipynyt Aurinkorannikolla 5 – 7 viikkoa. Aikaisemmin lensin usein syyslomaksi jonnekin Eurooppaan, eli siloinkin vain yhden edestakaisen lennon. Nykyinen kaksi lentoa vuodessa ja viikkojen perilläoloaika on kuitenkin aika pieni paha, ja meille on kovin tärkeää päästä aurinkoon jo terveyssyistäkin. Olen kyllä tullut tarkemmaksi kaikenlaisesta muusta matkustamiseen liittyvästä kuten esim ruokailusta, ostoksista ja majoitusvaihtoehdoista. Oikein hyvä, että asiasta puhutaan.
TykkääTykkää
Kaksi lentoa vuodessa on kyllä tosi vähän. Kaikkiin maihin kuten Myanmariin viimeksi, ei edes pääse muuten kuin lentämällä. Onneksi on niitä muitakin valintoja joilla voi kompensoida lentämistä, joten omatunto ei vielä kauheasti kolkuttele.
TykkääTykkää
Sen verran on tullut lenneltyä, että kyllähän se vähän omatuntoa kolkuttaa. Mutta en ole lentämistä lopettamassa (se olisi aika vaikeaakin, kun asuu Australiassa). Yritän kyllä tutkailla enemmän muita matkustusvaihtoehtoja, tykkään esimerkiksi junamatkoista tosi paljon. On tärkeää keskustella lentämisen vaikutuksista ilmastoon, ja rohkaista ihmisiä parempiin vaihtoehtoihin, mutta syyllistäminen tai vaihtoehtoisesti kerskuminen on tyhmää. Tämä ei ollut kumpaakaan, vaan sopivasti rohkaisevaa junamatkailuun 🙂 Meillä on myös hyviä kokemuksia junailusta Italiassa.
TykkääTykkää
Hauska kuulla. Minä pidin junailusta Italiassa ja olenkin viime vuosina vihdoin löytänyt itsestäni pienen junamatkailijan. Hieno asia, varsinkin kun en teini-ikäisenä muinoin päässyt interreilaamaan.
TykkääTykkää
Me olemmekin suuntaamassa tuonne Cinque Terreen parin viikon sisällä ja tarkoitus on liikkua Milanosta eteenpäin bussilla/junilla, joten pitääkin ottaa tästä vinkit talteen!
TykkääTykkää
Juna oli ihan kätevä eikä Cinque Terressä tosiaankaan muilla kulkuneuvoilla pysty yhtä sujuvasti kulkemaan.
TykkääTykkää
En ole matkustamista lopettamassa minäkään, mutta kyllähän kaikki tämä keskustelu ja faktat kieltämättä saavat aikaan huonoa omaatuntoa. Ja ihan hyvä niin, että on pakko katsoa peiliin. Olen itse tullut siihen tulokseen, että on järkevä karsia (tai jopa lopettaa kokonaan) sellainen turha viikonloppulentely tyyliin löysin halvat lennot Berliiniin, joten miksen menisi sinne pariksi päiväksi, ja aion ainakin itse keskittyä tekemään vain sellaisia matkoja, joita todella haluan tehdä enkä tee vain siksi että löysin halvat lennot.
TykkääTykkää
Parin päivän lentelyt tuntuvat jotenkin turhilta jolleivat ne sitten liity työtehtäviin. Harmi vain ettei Suomesta ole yhtä käteviä bussi- ja junayhteyksiä kuin Keski-Euroopasta.
TykkääTykkää
Lentomatkailusta syyllistäminen ja somessa ’haukkuminen’ on mun mielestä hölmöä. Toki vastuullisen matkailun ja erilaisten matkustusmuotojen kehuminen on tosi jees ja sitä saa/pitää tehdä. Keinoja on kuitenkin monia miten tuoda vastuullisia asioita esiin ja toivottavasti jokainen matkailija vaihtaisi edes osan lennoistaan johonkin muuhun matkustusmuotoon.
TykkääTykkää
Aihe on monelle kuitenkin arka ja ylilyöntejä tulee. Julkisuuden henkilöiden ja muiden vaikuttajien pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä sortumatta itsekehuun. Niinkuin tietysti itse kunkin.
TykkääTykkää
Kiitos postauksesta! Yhdyn edellisiin kommentoijiin. En aio lopettaa lentämistä, mutta mietin vaihtoehtoisia ratkaisuja aiempaa enemmän ja haluaisin panostaa tulevaisuudessa myös enemmän kotimaanmatkailuun. Lisäksi aion kompensoida joka vuoden lennot jatkossa, toki se ei oikeuta lentämään, mutta on parempi kuin ei mitään. Ilmastoahdistusta on, mutta täytyy keskittyä ratkaisuihin, esim. tällä viikolla lanseerattiin minusta lupaava uusi säätiö Kompensäätiö.
Hieno matka ollut varmasti tuo Italian reissu, kkitos inspiraatiosta, olisi hienoa lähteä junareissulle tuonnepäin:)
TykkääTykkää
En ole vielä kuullutkaan tuosta Kompensäätiöstä. Täytynee tutustua.
TykkääTykkää
Italiassa ei olla junailtu, mutta Euroopassa on kyllä ylipäätään hienoa miten kätevästi voi mennä paikasta toiseen junalla tai bussilla. Toki Suomen pohjoisempi sijainti vaatii vähän vaivannäköä matkustamiseen suhteen. Itse yllätyin kuinka vaivattomasti (ja edullisesti) aikanaan bussimatka taittui Tallinnasta Riikan ja Vilnan kautta Varsovaan. Täällä Kiinassa on osissa junareiteistä huippunopeat luotijunat mikä on hieno juttu ja mitä on mekin hyödynnetty, mutta välimatkat on silti melkoiset.
TykkääTykkää
Kiinassa en ole junaillut metroa kummemmassa junassa enkä ajanut edes bussilla. Sen sijaan olen kyllä matkustanut bussilla Helsingistä melkein Kiinan rajalle. 🙂 Eikä ollut niitä nopeimpia busseja.
TykkääTykkää
Ehdottomasti omat lentämistavat ovat tarkastelussa, ja vähän hävettää lähestyvä pressimatka joka on omassa mittakaavassa turhan lyhyt (viikko) lentämiseen – mutta silti lennetään.
Lasten kanssa harkittiin pakollista Espanjaan menoa maateitse, mutta se oli aivan uskomattoman kallista, joten… tuskalla lennetään.
TykkääTykkää
Pitkä automatka lasten kanssa voi olla haastava suoritus. Omia hermojakin tulee säästää. 🙂
TykkääTykkää
Mielestäni on hyvä nostaa lentomatkailun vaihtoehtoja esille, kuitenkaan ketään syyllistämättä. Itse olen vähentänyt lentämistä tietoisesti ja tuon mielelläni esille vinkkejä maata pitkin matkailuun lisätäkseni tietoisuutta vaihtoehdoista, mutta en usko syyllistävän sävyn saavan ketään vaihtamaan lentokonetta junaan. Mieleeni on lentopäästökeskustelun aikana noussut eräs tutkimus, johon kerran törmäsin. Näin karkeasti selitettynä tutkimuksessa verrattiin kahden erilaisen opastaulun tehoa: toisessa kiellettiin ankarasti roskaamasta, toisessa kannustettiin pitämään huolta yhteisestä ympäristöstä ja neuvottiin, miten kierrätysasiat toimivat. Jälkimmäinen, positiivinen ja informatiivinen kyltti toimi roskaamisen vähentämisessä tehokkaammin kuin ankara kielto. Ehkä sama pätee lentopäästökeskusteluunkin? 🙂
TykkääTykkää
Minä olen myös sitä mieltä, että itsestä sellaiset päätökset on lähdettävä, pakolla ei saa aikaiseksi kuin uhmaa.
TykkääTykkää