Baganin kuuluisat kuumailmapallot – löytyikö niitä?

Vaikea sanoa kummat ovat Baganissa kuuluisampia –  auringonnousut vaiko auringonlaskut. Tällainen ahne henkilö kuten minä haluaa tietenkin kaiken, olla temppeleillä kukonlaulun aikaan eli klo 5.45 vastaanottamassa auringonnousua ja sitten taas joen rannalla kello 18.00 todistamassa toivottavasti täydellistä auringonlaskua.

Aloitetaan nyt kuitenkin faktoista. Olemme tulleet junalla Baganiin joka on kuuluisa 3000 temppelistään, aikaisemmin niitä on ollut jopa 10.000 kappaletta. Miksi niin paljon? Kuningasperheen jäsenet halusivat valtaa itselleen, tästä seurasi tietysti syrjäyttämisiä, teloituksia ja murhia. Sopiva katumusharjoitus oli tietysti uuden pagodan rakentaminen. Lisäksi jokainen hallitsija halusi oman nimensä ja luomuksensa ei vain säilyvän, vaan olevan myös kaunein ja näyttävin.

Olimme majoittuneet Vanhaan Baganiin. Jotta alueelle pääsi sisään piti maksaa vyöhykemaksu 20.000 kyatia. Maksu olisi voimassa kolme päivää. Pagodat ovat sijoittuneita melko laajalle alueelle, vain lähialueelle jaksoi kävellä, jos mieli kauemmas piti turvautua taksiin, tuktukiin tai sähkömopoon. Koska emme tienneet parhaita paikkoja aamun auringonnousun ja kuumailmapallojen ihailemiseen päätimme vuokrata tuktukin. Ei muuten maksanut paljoa.

Puoli kuudelta, pimeällä pihalla meitä sitten jo odoteltiinkin ja hyppäsimme tuktukin kyytiin viilettäen pian yön pimeydessä  kohden pagodeja. Aikaisemmin pagodeille on saanut kiivetä, nykyään on  keinotekoisia mäkiä joilta näkyy paremmin kuin tasaiselta maalta. Olimmekin ajoissa tällaisellä mäellä. Yössä oli taikaa, paikalla oli  meidän lisäksemme vain yksi perhe. Sitten mäkeä kiipesi ylös valonheittäjällä varustettu henkilö. Hän halusi nähdä vyöhykelippumme, luuli varmaan, että olimme hiipineet paikalle pimeyden turvin.

Vähän myöhemmin paikalle pelmahti parinkymmenen hengen seurue Myanmarin naapurimaasta. Erittäin kovaäänisiä. Melkein jokaisella tehokkaat kamerat jalustoineen. Kiilasivat itselleen eturivin paikat ja keskustelivat huutamalla. Jotenkin sitä auringonnousun tunnelmaa piti sitten hakemalla hakea.

Aurinko ei kuitenkaan häiriintynyt vaan nousi tavalliseen tapaansa taivaanrannasta punaisena pallona  kohoten sitten korkeuksiin.

Sitten ruvettiin odottamaan kuumailmapalloja. Mutta pallot olivat kaukana ja ilma liian autereinen, kuumailmapallot näkyivät  harmaina ja värittöminä. Aamu oli valjennut ja ihmiset kaikonneet, palloja tuli lisää, mutta näkyvyys ei parantunut. Tämä auringonnousu oli tässä.

 

 

 

Jos ei auringonnousu mennyt ihan nappiin niin auringonlasku oli sitä onnistuneempi. Hotellimme Bagan Thande koostui  mukavista bungaloweista joiden keskellä oli uima-allas. Parasta tässä hotellissa oli kuitenkin ravintola-alue joen rannassa. Illan hämärtyessä saattoi katsella jokilaivojen puksuttavaa menoa ja nauttia sametinpehmeästä illasta. Puut muodostivat pöytien ylle ilmaisen päivänvarjon, ravintolassa voi istua aitiopaikalla seuraten auringonkehrän muuttumista verenpunaiseksi,  sen äkilliseen  jokeen uppoamiseen asti.

Mitä mahtui auringonnousun ja auringonlaskun väliin?

Temppeleitä, pagodeita, pagodeita, temppeleitä, buddhapatsaita ja stupoja.

Koska Baganin temppelit ovat sijoittuneet laajalle alueelle päätimme taas turvautua tuktukin kyytiin. Sillä oli monia avuja; ensinnäkin se oli vilpoinen päivän helteissä. Toiseksi kuljettaja hallitsi kartan. Kolmanneksi; tuktuk oli edullinen.

Tutuiksi tulivat ainakin Shwe zi gonen pagoda, Htilominlo, Upali thein, Ananda temple, Shwe san daw pagoda ja Thatbyinnyu Phaya-pagoda.

Aloitimme kaukaisimmasta Shwe zi gonista. Saavuttuamme pagodan piha-alueelle vain tuijotimme kullattua, häikäisevää pagodaa. Siis ei voi olla todellista, voihan upeus. Huristeltuamme kuoppaista maantietä pitkin kilometrin toisensa jälkeen olimme saapuneet Nyaungin kylään  ja  tälläinen näky levähti yhtäkkiä verkkokalvolle.

Shwe zi gonin stupa onkin kaikkien stupojen perustyyppi jonka kuningas Anawrahtan rakennutti vuonna 1090, se on tottakai silattu lehtikullalla.

 

 

 

Maltettuamme vihdoin jättää Shwe zi gonen pagodan oli seuraava pysähdyksemme Htilominlon pagodan luona. Sen rakensi samanniminen kuningas vuonna 1218. Se osottautui kolmikerroksiseksi  rakennukseksi punaisesta tiilestä.

Lähettyvillä kohoava Upali Thein pagoda oli aika vaatimattoman näköinen. Siinä oli erikoista sen muoto neljine sisäänkäytävineen ja hyvinsäilyneet freskot sen seinillä.

 

 

Shwe San Daw-pagoda odotti seuraavana keskipäivän auringossa väreillen. Kenkien kanssa oli koko ajan ongelmia koska niitä ei saanut pitää missään jalassa. Sukkia pidettiin vieläkin epäpuhtaampina. Tässä temppelissä ei saanut pitää kenkiä edes puutarhassa. Yrittäkää kuvitella nuo tulikuumat kivet! Näytin lähinnä loikkivalta jänikseltä ja kojujen myyjillä oli hauskaa.

Sisällä pagodassa oli onneksi viileää, siellä lepäsi tuhatvuotinen pöly. Yllättäen pagodan hämäristä löytyi suunnattoman kokoinen  kylkiasennossa mietiskelevä buddha.

 

Ananda temple oli yksikeroksinen hyvinsäilynyt temppeli jossa oli kaunis torni. Torni on kuulemma yöllä erityisen kaunis ollessaan valaistu. Temppeli on alunperin rakennettu 1100-luvulla, vaurioitunut maanjäristyksessä, mutta kunnostettu (niin kuin muuten useimmat temppeleistä).

Lähestyimme taas omaa hotelliamme, lähellä sitä oli vielä yksi suurempi pagoda, Thatbyinnyu Phaya.

Vaikka pagodat olivatkin toinen toistaan hienompia niin  pagodakiintiö yhdelle päivälle  alkoi pikkuhiljaa täyttyä. Parikymmentä pagodaa nähty ja parituhatta jäljellä. Täytyihän sitä  säästää jotakin seuraavaksi kerraksikin.

 

 

 

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi