Viideltä herään aamun sarastukseen. Kukot kiekuvat, tuk-tukit hyrisevät, pulu kujertaa parvekkeella, koira haukkuu, moottoripyörä ujeltaa. Munkit kulkevat jonossa pitkin pölyistä tietä kääriytyneinä punaiseen kankaaseen huopa harteillaan ja kupit kädessään, Kyseessä on tak bat-seremonia, jokaiselle munkille tulisi lahjoittaa kourallinen riisiä.
Olen äkkiä innoissani kun muistan, että tänään on tulossa mielenkiintoinen päivä, olemme lähdössä koko päiväksi Inle-järvelle. Kyseinen Inle-järvi on 22 kilometriä pitkä ja 10 kilometriä leveä järvi Myanmarin keskiosassa. Järvelle ovat tyypillisiä inthaintiaanien kelluvat puutarhat ja paalujen päälle rakennetut talot. Siellä myös asuu pitkäkaulanaisia, naisia joiden kaulaa on lapsesta asti venytetty paksujen, tiukkojen renkaitten avulla.
Heho on lähin suurempi kaupunki Inle-järven lähellä, siellä on lentokenttä ja sitä kautta kulkevat bussit. Hehosta olemme kuitenkin tulleet järven pohjoispäässä sijaitsevaan pieneen kaupunkiin, Nyaung Shweehen, olemme majoittuneet tähän elämänmakuiseen pikkukaupunkiin koska sieltä pääsee kätevästi järvelle. Olemme ostaneet veneretken jo edellisenä päivänä eikä se todellakaan ollut vaikeaa, tarjouksia sateli. Aika moni ohikulkija aloitti tervehtimällä sanoilla ”I have a boat”. Kuulosti ihan iskurepliikiltä, mutta veneretkiähän siinä vain kaupiteltiin.
Ei tosin taida olla sesonkiaika, sillä aamulla jää monta venettä satamaan.
Veneet ovat pitkiä ja kapeita, niissä on tilaa viidelle istujalle ja kuljettajalle. Reitin olemme itse hahmotelleet myötäillen veneenomistajan ehdotuksia, mutta yrittäen karsia pois käsityöläisnäytöksiä vaikka ymmärrettävästi pajoihin yritellään houkutella ostajia.
Turisteille mielistely on mennyt vähän överiksikin kun pari kalastajaa näyttää päivystävän järvellä koko päivän nostaen jalkansa kalastusasentoon kun turistivene menee ohi. Sen jälkeen he tulevat noutamaan palkkionsa. Samantapainen näytös on pitkäkaaulanaisilla. He esittelevät kudontaa ja kaulaansa. Vieressä on tippikulho. Näiden naisten kaulaa venytetään lapsesta asti lisäämällä vuosittain uusi rengas. Miksi? Yksi syy on etteivät sudet pure, aika horjuva selitys. Toivottavasti ainoakaan pikkutyttö ei enää joudu mokoman kidutuksen kohteeksi, eikä ainakaan turistien vuoksi.
Jotta pysyttäisiin tiukasti totuudessa niin näkyy niitä oikeitakin kalastajia iltapäivällä, he kalastelevat eikä heillä ole aikaa viihdyttää turisteja.
Nyt turistit tulevat! Jalka ylös nyt! Ammattina turistimagneetti.
Mielenkiintoisia sen sijaan ovat kelluvat puutarhat, jokaisella aidatulla viljelmällä on oma vaja ja työntekijät. Järvi on matala ja se mahdollistaa viljelysten kiinnittämisen seipäillä pohjaan. Tulossa on vihanneksia ja tomaatteja.
Kelluvat kylät ovat ihan symppiksiä, talot seisovat pitkien paalujen varassa, myös betonisäkkejä on käytetty runsaasti ankkuroimiseen. Vierailemme kutomossa missä kauniit tytöt esittelevät miten lootuksenkukista tehdään lankaa. Itse asiassa ei kukista vaan varren sisällä olevasta kuidusta. Valmis kangas oli pehmeää, samalla lämmittävää ja viileää kuten silkkikin. Käväisemme myös hopeapajassa ja päivänvarjotehtaassa. Informaatio on mielenkiintoista, mutta esittelyjä seuraavat kaupittelusessiot eivät sytytä.
Olen lukenut Shwe Inn Dein pagodasta ja olemme sopineet kuljettajan kanssa myös sinne menosta. Pagodaan pääsee kahdeksan kilometriä pitkää ja kapeaa ränniä pitkin, välillä kanavaan on rakennettu bambuaitoja, vene juuri ja juuri mahtuu solahtamaan aukosta eteenpäin. Kylien kohdalla on taas pitkiä bambuja hidasteena. Tämä on retken ilman muuta mielenkiintoisin osuus. Päästään sitten rännin päähän ja siellä onkin mukava, pieni lounasravintola, Miss Nyaung Shwee Restaurant. Ihana paikka katsella kanavalla puksuttavia veneitä.
Lounaan jälkeen suuntaamme Inn Dein pagodalle joka sijaitsee mäellä keskellä bambumetsikköä. Pagodalle on sellainen ehkä kilometrin kävelymatka, suurin osa katettua käytävää markkinakojuineen.
Inn dein pagoda eroaa kaikista tähän asti näkemistäni pagodoista. Pääpagoda on ympäröity sadoilla, korkeilla ja suippokärkisillä stupoilla, toiset uudemman näköisiä, toiset taas jo sortumistilassa. Tuntuu kuin olisi yhtäkkiä tupsahtanut johonkin toiseen aikakauteen ja niinhän asia oikeastaan onkin. Itse asiassa stupoja pitäisi olla 1600 kappaletta ja ne on rakennettu 1300-1700-luvulla. Kuningas Ashoka toi maahan buddhalaisuuden ja julisti tämän alueen pyhäksi. Jotkut vanhemmista stupoista ovat harmaata kiveä, toiset taas kullalla silattuja. Aika monessa on kyltti, jossa on kunnostukseen rahaa lahjoittaneen nimi. Monisatavuotinen rauha ympäröi tätä taikakukkulaa, kullatut buddhat istuvat koloissaan, ohi vilahtaa munkki punaisessa viitassaan, hänkin on elänyt täällä jo varmasti ainakin 400 vuotta.
Järvelle palattuamme ehdimme käydä vielä Nga Hpe Chaung-luostarissa. Tätä luostaria kutsutaan myös hyppivien kissojen luostariksi. Taitavat kissat olla siirtyneet autuaammille metsästysmaille sillä me näemme vain laiskanpulskeita auringossa röhnöttäjiä.
Tyypillistä Myanmarille on, että luostareissa on avoimet ovet, niin tässäkin valtavassa puurakennuksessa. Jotenkin tuntee itsensä tirkistelijäksi kun katselee munkkien vaatehyllyjä, kirjakaappeja ja buddhapatsaita. Onneksi makuusoppien ovet on suljettu. Pienet noviisit ovat kerääntyneet matolle syömään välipalaa jota sukulaiset ovat tuoneet mukanaan. Pikkupojat pitävät äitiään tiukasti käsivarresta, toisaalta he eivät halua, että äiti lähtisi, toisaalta he haluaisivat näyttää äidille kaikennäköistä luostarissa.
Innostaako rahan antaminen jatkamaan tätä kaulanvenetysoperaatiota joka meikäläisestä tuntuu kidutukselta?
Mitä mieltä sinä olet?
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi
FAMMO MATKALLA 
Mielenkiintoista aluetta tuo Inle-järven ympäristö ja historia. Turisteille näytettävä osuus voi olla kaukana todellisesta arjesta ja historiasta, mutta joskus näitä on vaikea erottaa. Lähinnä ensimmäinen ajatus on, että miten haitallista kaulojen venyttäminen on terveydelle ja onko naisilla muita vaihtoehtoja?
TykkääTykkää
Ongelmahan näillä retkillä on, että kuljettajat/oppaat haluavat näyttää sitä mistä ihmiset ovat olleet kiinnostuneita, itse ei sitten voi tietää mitä haluaa ennen kuin näkee tarjonnan. Työpajatkin aikaansaavat ristiriitaisen tilanteen, kallista organisoitua pakkomyyntiä vierastan, mutta haluan toki tukea paikallisia ostamalla heiltä jotain.
TykkääTykkää
Hieno ja mielenkiintoinen kirjoitus. Itseäkin mietityttää nämä turistimagneeetit ja yritän sina välttää valmiilla retkillä jos mahdollista nämä työpajat ja esitykset, jotka on vain turisteille tarkoitettuja. Ymmärrän myös että se on tulonlähde mutta siinä on oma arvomaailma helposti puun ja kuoren välissä. Hienoja kuvia ja tunnelmia olet saanut tuotua esiin.
TykkääTykkää
Hieno ja erikoinen paikka, turistivirtoja yritetään kuitenkin hyödyntää helpoimmalla mahdollisella tavalla tyyliin annetaan niille mitä ne haluavat. Näin kaikki aito vähitellen tuhotaan. Onneksi ei Inle-järvellä olla vielä ihan niin pitkällä.
TykkääTykkää
Tuttuja maisemia- juuri kirjoitinkin samasta paikasta oman blogin puolelle. Inle-järvi paikkana on hieno ja täynnä nähtävää, mutta Kayan-heimon naisien näytillä pitäminen puistatti itseäni. Perinteisesti renkaita pidetään kauniina ja osana kulttuurista identiteettiä, mutta moni nuorihan ei enää niitä halua käyttää. Ja vaikka haluaisi niin itse pohdin kuinka paljon tai vähän sananvaltaa heillä on tuolla järvellä, turistien viihdykkeenä, kaukana omasta elinympäristöstään.
TykkääTykkää
Tästä täytyy vain sanoa, että kauneus on katsojan silmässä. Nuori osaa jo sanoa oman mielipiteensä, mutta mitä sanoo pieni lapsi jolle laitetaan ensimmäiset renkaat? Jossain muussa maassa vanhemmat laitettaisiin syytteeseen.
TykkääTykkää
Yhdyn niin Marttiinan mielipiteeseen täysin. Itse olin Inle-järvellä kolme vuotta sitten ja tismalleen nuo samat kaksi naista (viimeinen kuva tässä postauksessa) oli myös silloin töissä tuolla. Mielenkiintoinen kokonaisuutena Inle-järvi, mutta muutamat asiat siellä pitäisi korjata eettisemmäksi.
TykkääTykkää
Näinhän se on. Naisia oli muistaakseni kuusi, lieneekö määräkin lisääntymään päin.
TykkääTykkää
Kiinnostava postaus! Olemme näillä näkymin menossa Myanmariin loppuvuodesta, joten luen mielenkiinnolla näitä juttuja. Inle-järven olemme tosin ajatelleet jättää väliin. Osin sen takia, että olen vähän aavistellut, että siellä ehkä olisi noita ”kalastajaposeeraajia” ja muita turismin lieveilmiöitä vähän liikaakin, mutta osin ihan siksi, että aika ei millään riitä kaikkeen.
TykkääTykkää
Inlellä on ihan oma tunnelmansa jota ei pari poseerajaa pysty pilaamaan. Minä en kyllä jättäisi mitään käymistäni paikoista väliin (Yangon, Bagan, Inle ja Mandalay), mutta jos olisi pakko joku valita niin siinä tapauksessa Mandalay.
TykkääTykkää
Samaa mieltä, Inle-järveä ei kannata missata, ihan yksi omia lemppareita Myanmarissa. Ja hyvin samanlaisia fiiliksiä jäi tuosta veneretkestä. Käsityöpajat oli mielenkiintoisia, mutta se siihen liittyvä kaupustelu ei sytyttänyt. Vaikka ihan täysin ymmärrettävää, ei kai siellä huvikseen näitä turisteille esitellä. Ja toivoisin myös, että kayan-heimon naiset keksisivät jonkun toisen tulonlähteen. Vapaasta tahdosta sinne kai tullaan, mutta tuo on hyvä kysymys, että ovatko kaikki kuitenkaan vapaasta tahdostaan valinneet käyttää niitä renkaita… Pohjois-Thaimaassa ainakin kannattaa kiertää kaukaa, koska siellä he ovat pakolaisina ja kohdellaan kuin eläintarhan eläimiä.
TykkääTykkää
Vapaasta tahdosta. Voi tosin olla, ettei parempaakaan työtä löydy.
TykkääTykkää
Johtuikohan siitä, että olimme Inle-järvellä vähän erilaisella aikataululla, sillä olimme järvellä yötä aivan mahtavassa Inle Heritage -hotellissa ja teimme kierroksen toiveittemme mukaisesti me + opas + venekuski kahdestaan, että emme törmänneet pahimpiin turistikuvioihin – esimerkiksi noita kaulavenytysjuttuja meille ei näytetty lainkaan. Tasapainottelevia kalastajiakin näimme pariin otteeseen, parhaiten paluuaamuna todella aikaisin, mutta eivät osoittaneet mitään intoa rahan keräämiseen vaikka ohitimme ne aika läheltäkin. Ehkä innostuvat enemmän myöhemmin päivällä.
Mutta ehdottomasti samaa mieltä, että Inle-järveä ei Myanmarissa kannata ohittaa!
https://meriharakka.net/2018/11/10/inle-heritage-myanmarin-upein-hotelli/
TykkääTykkää
Olimme kyllä ihan kahdestaan kuljettajan kanssa liikkeellä ja saimme toki valita mihin menemme, mutta taisin jo mainitakin, että jos ei kaikista mahdollisuuksista tiedä tarpeeksi on valinta vaikeaa. Kuljettaja kysyi halusimmeko nähdä ”longneckladies” ja mikä ettei. Näinhän tulin sitten vahingossa tukeneeksi tätäkin toimintaa.
TykkääTykkää
Itse käynyt Inle-järvellä kun en oikein jaksa tuollaista rahastus-menoa (eli katsomaan käsityöläisiä yms joilta en yleensä osta mitään kun en tarvitse mitään….tulee vaan vaivaantunut olo että jos ei osta mitään, niin katsotaan pitkään.. ). Tosin ei olisi ollut aikaa kun oltiin vain viikko Myanmarissa – ja oltiin Mandalayssa ja Baganissa. Kuvista tulee mieleen hieman Tongle Sap järvi Cambodiassa… itse järvihän näyttää upealta.
TykkääTykkää
Sepä se, kun mitään ei tarvitse eikä seitsemän kilon painorajoitusten mukaiseen käsimatkatavaraan (Air Asia) edes mahdu mitään ylimääräistä. Ja sitten vielä nolottaa kun esittelijät ovat niin mukavia, että olisi mielellään ostanutkin.
TykkääTykkää
Kiinnostava tuo järvialue mutta mutta hiukan tylsää on se, että kalastajat eivät olekaan aitoja ja sitten tuo kaulan venyyttäminen….. Eikös Thaimaassa ole jossain pohjoisessa heimo, jonka naiset ovat nuo rinkula kaulassa? En tiennyt, että niitä on muuallakin.
TykkääTykkää
Jotta kaikki ei tuntuisi feikiltä niin on kerrottava, että järvellä oli oikeitakin kalastajia, he tosin keskittyivät työhönsä eivätkä kalastaneet mitenkään näyttävästi.
Ne thaimaalaiset ovat luultavasti näitä samoja kayan-heimolaisia jotka ovat paenneet vainoja sinne ja joutuvat esittelemään itseään. Inlejärveläiset ovat (luultavasti) valinneet itse ammattinsa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos tästä lisäyksestä😀
TykkääTykkää