Talvisessa Tukholmassa

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kulttuuri ei ole kirosana. Lapsetkin voi viedä museoon – varsinkin jos museo on yhtä hauska kuin Stockholms tekniska museum – tekniikan museo Tukholmassa.
Olimme jälleen kerran talvisella Ruotsin-risteilyllä, maissa ehtii olla kuuden tunnin verran ja kun ne tunnit hyvin suunnittelee niin ehtii paljon.
Mukana oli  kolme sukupolvea joista yksi entinen esiteini, tänä vuonna siis jo ihan oikea teini.
Tytär kertoi jo satamassa, että nyt vietetään sitten terveysviikkoa, mitä muuta se voisi tarkoittaa kuin urheilua ja erittäin karsittua ruokavaliota. Niinpä suunnistimme teeman mukaisesti Värtanista jalkaisin oikotietä tekniseen museoon läpi sumun ja märkien niittyjen. Onneksi mentiin heti kymmeneltä ennen kuin paikalle myöhemmin ehti parisataa muuta tenavaa.
Siitä olikin aikaa kun viimeksi tässä museossa kävin, kaikkea uutta kivaa oli pitkän poissaoloni aikana kehitelty.Museo sijaitsee Djurgårdenissa osoitteessa  Museivägen 7 Kaknästornin kupeessa, ylös nostettu poliisihelikopteri kertoi, että oltiin päästy perille.

Teinin mieleen olivat varsinkin simulaattorit. Museossa pystyi harjoittelemaan niin laskettelua, lumilautailua, taitoluistelua, kelkkailua kuin jääkiekkoakin. Jo niiden parissa olisi vierähtänyt muutama tunti.
Toinen suosikkilaite oli laite jossa sai heittää tennispalloja ikkunoihin. Sinne ikkunan taa sai vapaasti laittaa päänsä.
Oiva aggressioiden purkulaite.

Kellarikerroksessa esiteltiin kaivostoimintaa. Saimme selville, että teolliset maat kuluttavat eniten metalleja, köyhät Afrikan maat taas vähiten, sen sijaan niissä louhitaan ahkerasti erilaisia malmeja.
Äkkiä huomasin olevani pimeässä käytävässä mistä oli käsikopelolla hapuiltava ulos. Huh, selvitetty, vain joutuakseni sillalle joka täytyi ylittää valoefektien yrittäessä harhauttaa tasapainoaistejani.
Onneksi peilisali oli rauhoittava kokemus.
Alle kouluikäisiäkään ei oltu unohdettu. Heitä varten oli rakennettu temppurata suureen saliin. Oli myös huone jossa sai rakennella Brio-junaratoja, harrastaa seinäkiipeilyä ja kaikenlaista muuta mukavaa. Nälän yllättäessä museossa voi poiketa ravintolaan, tosin sinne oli pitkät jonot. Mikäli on ollut kaukaa viisas ja ottanut mukaan omat eväät voi niistä nauttia erillisessä eväshuoneessa.

Temppurata – tenavilla on kivaa

Peilisali – miltä haluaisit näyttää tänään?

Näistä palasista voi rakentaa iglun

Vähän isommille lapsille oli tarkoitettu osasto, jossa kerrotaan vedenkäytöstä Tukholmassa, veden puhdistuksesta ja siitä miten vettä tulisi käyttää säästeliäästi.
Viereisellä osastolla kerrotaan kierrättämisestä ja materiaalien uusiokäytöstä. Täällähän oppii kaikenlaista uutta!

Ruotsalainen kuluttaa 15 kiloa tekstiilejä vuodessa, niistä 4 jää vaatekaappiin, 3 kiloa menee kierrätykseen ja 8 kiloa heitetään menemään. Näistä puolet olisi voinut uusiokäyttää.
Sangen mielenkiintoinen oli osasto missä esitellään Slussenin aluetta. Niinkuin useimmat tietänevätkin Slussen on nykyisellään pelkkä suuri kuoppa. Monitorista voimme katsoa miltä alue tulee näyttämään tämän vuoden lopussa, missä bussit kulkevat, mihin jalankulkijoille ja yhä lisääntyville pyöräilijöille on varattu omat väylänsä.
Katarina-hissinkin pitäisi jälleen kulkea. Sitä onkin toivottu vuosikaudet.

Slussen rakennettiin kuningatar Kristinan aikana 1600-luvulla. Ongelmana oli Mälaren-järvi joka aikaisemmin oli ollut merenlahti, mutta maan kohoamisen seurauksena olikin nyt muuttunut järveksi, joka oli merenpintaa alempana. Laivat eivät voineet enää kulkea sieltä ilman vedenpinnan säätelyä -vastaus ongelmaan oli sulun rakentaminen. Jo aikaisemmin Slussenille oli rakennettu kaksi vartiotornia.

Slussen 1600-luvulla
Koko talo alkoi pikkuhiljaa täyttyä innokkaista lapsista ja heidän vanhemmistaan. Oli aika siirtyä eteenpäin. Bussi 69 vie kaupunkiin, sillä siis. Varoituksen sana kaikille turisteille. Busseissa ei täälläkään kelpaa enää käteinen, joten on pidettävä huoli siitä, että latauskortissa riittää katetta. Onneksi riitti, nippanappa.
Jatkoimme keskustasta metrolla  Slussenille, sieltä löytyy mukava museo, Fotografiska. Nerokkaan suunnitelmamme toinen osa oli, että kun teini on tyytyväinen on vanhempien vuoro.
 Nyt todellakin huomasi, että suuret suunnitelmat olivat vallanneet koko Slussenin, ne pakottivat meidät kiertotielle, mutta perille päästiin kuin päästiinkin.
Perillä Fotografiska-museossa
Talo näyttää niin pieneltä, mutta sisällä on viisi kerrosta ja neljä valokuvanäyttelyä. Saimme tutustua näyttelyihin Hygiene – A circle of Life ja Åsa Sjöströmin Silent Land, joka sisältää kuvia Moldovasta monen vuoden ajalta.
Mielenkiintoinen tuttavuus oli Chen Man – nimestään huolimatta nainen – jonka Fearless and Fabulous-näyttelyn teokset saavat miettimään tarkoitusta materian taustalla.

Chen Manin näyttelystä Fearless and Fabulous

Eniten minun mieleeni oli kuitenkin englantilaisen Nick Veaveyn näyttely Inside Out. Veavey on nostanut  valokuvauksen uudelle tasolle, hän kuvaa nimittäin röntgenkameralla. Veavey on rakentanut tontilleen betonibunkkerin missä on lyijyteräsovi. Sisällä hän kuvaa ja kehittää filmit. Jos hän haluaa käyttää elävää mallia ei hän halua altistaa ketään säteilylle vaan kuvaa luurankoja.
Toisinaan hän värittää kuvan, useimmiten ne jäävät mustavalkoisiksi. Jos objekti on suuri, on se täytynyt kuvata useassa eri osassa.

Nick Veaveyn näyttelystä Inside Out
Aika on armoton käsite ja niinpä nytkin määräaikamme oli kulumassa umpeen, joten oli aika lähteä takaisin laivalle. Myöhäisen lounaan ja nopean   kaupassa pistäytymisen jälkeen laiva jo kutsui ja palailimme takaisin Värtaniin. Askelmittari näytti 14 kilometriä joten uupumus painoi jo sen verran, että kävelimme suoraan Riian laivalle. Uskomatonta, mutta totta. Onneksi erehdys oli helppo korjata ja pääsimme jatkamaan matkaa Helsinkiin.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Instagramissa ja Facebookissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close