Kuuskajaskarin linnakesaari on yksi Selkämeren virkistysalueista

Retkeilysaaret tuntuvat tällä hetkellä kaukaisilta haaveilta, mutta itse asiassa nyt on paras aika suunnitella ensi kesän retkiä.

Yksi Rauman virkistys- ja retkeilysaarista on Kuuskajaskari, vanha rannikkotykistön linnakesaari joka vapautui puolustusvoimien  käytöstä viime vuosisadan vaihteessa,  puolustus- ja koulutuslinnakkeena se ehti toimia vuodesta 1939.

Moni ihmettelee saaren outoa nimeä, sitä pitääkin jäljittää purjelaivojen kauteen asti. Kuuskajaskari oli kuusien peittämä saari jota käytettiin purjehtiessa maamerkkinä, kuuset kajastivat horisontissa. Muitakin selityksiä toki löytyy.

Saaren pohjoispuolella on laituri johon vesibussi ja huvialukset voivat kiinnittyä. Jos on tullut saarelle vain pistäytymään  niin heti rannassa tulijaa tervehtii grillikatos missä voi syödä eväitä ja vaikkapa paistaa suomalaisten suosittua vihannesta, makkaraa.

Sen jälkeen voi vaikkapa lähteä saarikierrokselle tälle 26 hehtaarin saarelle, patikointipolut ovat hyvin merkittyjä.

DSCN8396
Grillikota

Kuuskajaskarilla on nelisenkymmentä erilaista rakennusta, osa on vanhoja kasarmirakennuksia. Saaren vanhinmat rakennukset  ovat päällikön asunto ja sotilaskoti. Saarella on myös teatteri, joka kesä on ollut myös kesäteatteriesitys.

DSCN8411

 

DSCN8397

DSCN8398

 

DSCN8403
Puolustusvoimien entisissä rivitaloasunnoissa näkyy jo rappeutumisen merkkejä.

 

 

DSCN8400
Saaren kasarmirakennus missä on majoitustoimintaa ja ravintola

 

Sodan ajalta saarella on vielä nähtävissä neljä tykkiasemaa, bunkkereita ja taisteluhautoja. Luulin jo bunkkerissa kummittelevan, mutta joku lintu oli ominut sen pesimispaikakseen ja panikoi kun yllättäen astuin sisään.

 

dscn8402.jpg
Patikointipolku vie metsän siimekseen, sitä koristavat vanhat merimiinat
DSCN8409
Sammaloitunut  taisteluhauta
DSCN8415
Yksi saaren neljästä tykkiasemasta

 

DSCN8413
Saarella on useita vanhoja bunkkereita
DSCN8412
Ampumaradalla

 

20181002_175644

 

20181002_180141
Mäet ovat välillä jyrkkiä, onneksi  meitä vähän huonokuntoisempia on autettu mäessä

Kuuskajaskarin säähavaintotorni on rakennettu 1989. Vuosina 1955-1999 saarella toimi säähavaintoasema mikä mittasi tuulen, näkyvyyden, pilvisyyden ja lämpötilan ja toimitti tiedot edelleen valtakunnalliseen sääpalveluun. Saaren toinen torni on merivartiotorni, siihen ei pääse kiipeämään.

DSCN8410
Kuuskajaskarin merivartiotorni
DSCN8416
Säähavaintoasema
20170828_191042
Tornista oli komeat näkymät merelle

 

DSCN8424
Sähkökaapitkin ovat saaren teeman mukaiset

20181002_180854.jpg

Kuuskajaskarissa voi myös majoittua. Vaihtoehtoja löytyy, esimerkiksi kunnon äijämeininki,  kasarmimajoitus. Mikäli ei  tupamajoitus  kiinnosta niin voi vuokrata rivitalohuoneiston, nämä huoneistot olivat aikaisemmin kantahenkilökunnan asuntoja.

Ja tottakai saaresta löytyy myös sauna ja uimaranta. Löytyy muuten myös määkivä katras kesälampaita.

Modernin yöpymisen ystävät yöpyvät tietenkin puumajassa. Tähän puiden väliin pingoitettuun telttaan saa tarvittaessa myös sadesuojan.                                Majoitusvaihtoehdot ja hinnasto.

puumaja

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi

10 vastausta artikkeliin “Kuuskajaskarin linnakesaari on yksi Selkämeren virkistysalueista

  1. Kiva kuulla vähän enemmän myös Rauman seudusta ja mitä siellä voisi tehdä! 🙂

    Tykkää

    1. Tervetuloa! Täällä on mm. kaksi maailmanperintökohdetta saarten lisäksi.

      Tykkää

  2. Kasarmimajoitus olisikin uutta, mutta ei kai se eroa dormihommista mitenkään. Sotahommeleita en ole koskaan päässyt kokemaan. Kuuskajaskari on minulle tuttu vanhastaan merisäästä. Tämä on jälleen eräs Rauman seudun kohteista, minne minun pitäisi joskus lähteä.

    Tykkää

    1. Kuuskajaskari ja Katanpää kiinnostavat varmasti mikäli Suomen sotahistoria kiinnostaa.

      Tykkää

  3. Nyt melkein hävettää myöntää, mutta O¨len kotoisin alunperin Raumalta, viettänyt siellä ja merimaisemissa ihan koko lapsuuteni – enkä silti ole KOSKAAN oikeasti ollut Kuuskajaskarissa. Muutama vuosi sitten Kuuskajaskari alkoi kummittelemaan taas mielessäni ja ajattelin, että ehkä nyt olisi oikea aika korjata tämä suuri vääryys, ja vierailla tuossa maagisessa paikassa. Kiitos postauksestasi. Se vauhdittaa varmasti halujani jälleen päästä saarelle ❤

    Tykkää

    1. Eihän se aina ole ollut mahdollistakaan, vasta kun varuskunta lähti, mutta koskaan sen sijaan ei ole liian myöhäistä 😀

      Tykkää

  4. kamalasti käärmeitä ja vihaisia kyitä. meijän porukan 6 sai kyynpiston..ikinä sin ei enää mennä.

    Tykkää

    1. Voi, olipa teillä huono tuuri. Itse olen ollut siellä koirien kanssa ja ilman monia kertoja, käärmeistä ei ole havaintoja vaikka kyllä noilla saarilla toki käärmeitä on. Vielä paljon ikävämpi onnettomuus oli tuo tornista putoaminen.

      Tykkää

  5. Betoninen pyöreä torni on rannikkotykistön tulenjohtotorni, ja sen huipulla on teräksinen tutkamasto. Itse tutka-antenni on poistettu. Ei siis merivartiotorni.
    Teräksinen torni johon menee portaat, on merivalvontatorni. Ei siis säähavaintotorni.

    Tykkää

    1. Kiitos Make tarkennuksesta. Käyttötarkoitus näille kahdelle tornille on suunniteltu erilaiseksi. Toki uudempaa tornia on viimeksi käytetty säähavainnointiin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close