Mikäli haluat rantaloman paikassa missä ei muita turisteja kuhise on viisasta valita La Gomeran saari vajaan tunnin merimatkan päässä Teneriffalta. Sieltä löytyy vielä autenttista maaseutua, rauhallisia kyliä ja mahtavat luonnonpuistot. Sanotaan myös, että La Gomeralla on maailman paras ilmasto, ainakin siellä on runsaasti vettä viljelyyn. Saarella on kaksi valtavaa luonnollista vesivarastoa ja sinne on rakennettu peräti 37 patoa turvaamaan vedensaanti ympäri vuoden.
Minä kävin kuitenkin vain päiväretkellä La Gomeran saarella. Lukuisat yrittäjät myyvät retkiä Gomeran saarelle ja tuntui järkevältä ostaa erillinen retki, silloin voi nähdä suuren osan saaresta eikä tarvitse ottaa omaa autoa lautalle.
Meidän retkemme kesti seitsemästä aamulla seitsemään illalla, joten koko päivähän siinä vierähti.
Lautat La Gomeraan lähtevät Los Christianoksen satamasta, kaksikin eri yhtiötä ajaa tätä reittiä, meidän yhtiömme oli Naviera Armas. Merimatka kesti alle tunnin siirtymisineen ja yhteysaluksella oli mahdollista ostaa ruokaa ja virvokkeita, istuskella salongissa tai ihailla merimaisemia kannella. Matka menikin yllättävän nopeasti ja pian karahdimmekin jo pääkaupungin, San Sebastiánin satama-altaaseen.
Bussimme suuntasi ylös vuoristoon, Hermiguan kautta Aguloon ja Vallehermosoon. Vaikka minulla oli kartta käytettävissäni yllätyin saaren suurista korkeuseroista. Tiet olivat serpentiiniä täynnä, nousut ja laskut seurasivat toisiaan ja pudotukset alas syvällä oleviin laaksoihin olivat uskomattoman mahtavia. Saaren maaperä on tuliperäistä ja hyvän maaperän plus runsaiden sateiden ansiosta maanviljely on kannattavaa. Useimmat rinteet näyttivätkin olevan pengerrettyjä ja niillä viljeltiin eksoottisia hedelmiä kuten banaaneja, mangoja ja papaijaa. Myös viinirypäleet ja Aloe Vera olivat suosiossa. Saari on asutettu jo 2000 vuotta ennen Kristoffer Kolumbuksen ilmestymistä maisemiin, mutta saari on kuitenkin tunnettu Kolumbuksen saarena, sillä tämä saari oli viimeinen pysähdyspaikka ja samalla bunkrauspaikka Kolumbuksen suunnatessa aikoinaan kohti Amerikkaa.
Villahermoson laakso on saaren vanhinta osaa, ihailimme laavapitoista Santa Catalinan hiekkarantaa korkealta vuorilta ja menimme sitten lounaalle ohitettuamme Agulon kylän.
Lounaalla meille esitettiin El Silbo-kieltä, se on alkuperäinen guanchojen kehittelemä vihellyskieli helpottamaan elämää saarella, jossa on paljon vaikeakulkuista maastoa, laaksoja ja rotkoja. Meikäläinen ei niitä kimakoita vihellyksiä sen paremmin erottanut toinen toisestaan, mutta asukkaat tuntuivat sitä osaavan. Useimmat ehkä ymmärtävät vaikkeivat itse osaa tuottaakaan, onhan vihellyskielikieli nykyään opetusaine kouluissa.
Unesco on myös julistanut sen aineettomaksi kulttuuriperinnöksi ainoana vihellyskielenä maailmassa.
Jos tiet olivat hurjan näköisiä rinteissä niin ylös Garajonayn kansallispuistoon saapuessamme olo oli kuin olisi ajellut puistossa, niin tiheästi puut reunustivat tietä ja jyrkkiä rinteitä. Itse kansallispuisto koostuu tertiäärikauden metsästä sammaltuneine puunrunkoineen, puroineen ja laakeripuineen. Siellä vaeltaessa tuli epätodellisen satumainen olo. Patikkapolkuja oli eri pituisina, olisihan sitä muutaman kilometrin voinut patikoidakin.
Bussi jätti meidät San Sebastiániin jossa meillä oli aikaa tutustua tähän pittoreskiin 30.000 asukkaan kaupunkiin. Tällaisena joulukuisena maanantai-iltapäivänä eivät kadut kuhisseet ihmisiä, eivät ravintolat vilkkuneet kutsuvasti eivätkä muotiliikkeet esitelleet joulumallistoaan. Vähäiset turistit parveilivat kuitenkin kaupungin keskustassa odottaessaan lautan lähtöä takaisin Teneriffalle.
Nähtävää kaupungista toki löytyi, pistäydyimme Guadalupen kirkossa ja vieressä olevassa Art Galeria Lunan taidenäyttelyssä jossa oli esillä Pedro Zamoranon veistoksia. Niitä oli ripoteltu kivasti myös kävelykadulle niidenkin iloksi jotka eivät sisälle galleriaan uskaltautuneet. Kaupungista löytyi myös runsas ravintolatarjonta ja talo jossa Kristoffer Kolumbus aikoinaan asui.



Satama-alue sijaitsee aivan kaupungin kupeessa ja siellähän se Armaksen yhteysalus meitä jo odottelikin.
Suosittelen La Gomeraa kaikille joiden mielestä Kanariansaaret on jo turismin pilaama. Tuo saari on rauhallinen keidas kaikille luonnosta ja vaelluksista kiinnostuneille.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa Blogit.fi
Mekin olemme käyneet La Gomeralla päiväretkellä Teneriffalta. Saari vaikutti niin kivalta, että sinne voisi hyvinkin pysähtyä pariksi yöksi vähän tarkemmalle kierrokselle. Vihellyskieli oli aika erikoinen ja tuo kansallispuisto huikea. Joskin kansallispuistossa oli aika kylmä. Hämmentävän paljon tuolla on noita korkeuseroja noin pieneksi saareksi.
TykkääTykkää
Meidän vierailupäivänämme kansallispuistossa oli hieno ja lämmin ilma, siellä olisi tosiaankin mielellään patikoinut pitemmänkin lenkin.
TykkääTykkää
Kaunista ja vehreää! Kanariansaaret ovat nostaneet asemaansa omissa silmissäni sen jälkeen, kun viime vuonna kävin Lanzarotella ja tykkäsin todella paljon saaren karun kauniista luonnosta. Muitakin saaria olisi kiva nähdä, sillä niissä on varmaan aika paljon eroja. 🙂
TykkääTykkää
Minä olen aina ihan turhaan karsastanut Kanariaa, siellä on hienoja luontokohteita. Lanzarotella en ole käynyt (vielä) joten en siitä tiedä, mutta muut saaret tuntuvat olevan kaikki erilaisia luonnoltaan.
TykkääTykkää
Me ollaan jokunen vuosi sitten oltu juuri samanlaisella retkellä. La Gomera ihastutti meitä suunnattomasti.
TykkääTykkää
Vuoret ja luonnonpuistot olivat kyllä mahtavia. Muistankin, että olisit joskus kirjoittanut siitä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hauskaa, että saari on säilynyt noin koskemattomana ja rauhallisena (se on varmasti vaatinut myös tietoista turismipolitiikkaa). Kun olin 90-luvulla leirikoulussa Teneriffalla kävimme myös La Gomeralla ja se jäi muistoihin melkein viidakon kaltaisena kokemuksena 🙂
TykkääTykkää
Ehkä noilla suurilla korkeuseroillakin on jotakin tekemistä asian kanssa, sopivia rantoja on vähän. Olisi hienoa jos saaren luonnonpuistot olisivat tulevaisuudessa turismin syy.
TykkääTykkää
En ole käynyt Kanarialla kuin kerran, mutta ajatuksissa on käydä siellä ehkä ihan lähivuosina toisenkin kerran ja tästä saaresta olen lukenut jo sen verran monta positiivista juttua matkablogeista, että pitänee harkita sen sisällyttämistä ko. reissuun!
TykkääTykkää
Minultakin jäi kokonaan nuorena Kanariat kokematta. Kävin siellä ensimmäisen kerran vasta vuonna 2015 koska se oli sopivan lähellä oleva talvilomakohde lastenlapsille jotka eivät jaksaneet matkustaa pitkiä aikoja. Saaret tuntuvat kaikki olevan erilaisia.
TykkääTykkää
Itseä kiinnostaisi kyllä La Gomera ja sen kehutut patikkapolut. Eli sen voisi hyvin yhdistää Teneriffan lomaan tulevaisuudessa. Jopa muutaman päivän yöpymisellä.
TykkääTykkää
Pari, kolme päivää voisi hyvinkin tuolla viettää. Hotellitarjonnasta en sen kummemmin tiedä, mutta ainakin San Sebastianissa voi yöpyä.
TykkääTykkää
Olin La Gomeralla pari vuotta sitten useamman yön ja tykkäsin kovasti. Auto tosiaan kannattaa olla jos omatoimisesti lähtee.
Garajonayn kansallispuisto kuului ehdottomasti saaren parhaimmistoon, todella kaunis paikka, teimme siellä patikan saaren korkeimmalle huipulle. Vähän vähemmän olisi voinut olla pilviä, mutta upea retki se oli!
TykkääTykkää
Kiva jos tykkäsit. Kyllä tuolla tosiaankin muutama päivä kuluisi helposti.
TykkääTykkää
Tääpä tuli ittelle hyvään aikaan; ensi viikolla olis tarkotus mennä päiväretkelle La Gomeraan eikä tämä postaus ainakaan vähentänyt intoa sinne. 🙂 Ihaillut koko alkuvuoden kuvia saaren luonnosta.
TykkääTykkää
Kannattaa kyllä käydä. Hyvää matkaa!
TykkääTykkää
Olen kuullut tästä saaresta niin paljon hyvää. Useampi ystäväni oli tuolla viime talvena. Olin kuvitellut, että laivamatka on pidempi, mutta tunnin matka kuulostaa todella näppärältä.
TykkääTykkää
Toinen laivayhtiö meni vielä nopeammin, todellakin lyhyt merimatka.
TykkääTykkää