Hyväntoivonniemen valloittajat

Kapkaupunki sijaitsee Kapin niemimaan pohjoisosassa, niemi itsessään on kaunis karussa jylhyydessään, sen luoteisin kolkka on kaikkien tuntema Hyväntoivonniemi jonne on Kapkaupungista matkaa 70 kilometriä. Oli tietenkin ihan pakko päästä ajelemaan niemen ympäri. Vaihtoehtoja oli ainoastaan kaksi; auton vuokraaminen tai retken osto. Auton vuokraamisen esti kaksi asiaa; vasemmanpuoleinen liikenne ja serpentiinitie. Ostimme siis jälleen retken, siinä oli hyvät ja huonot puolensa, mutta matkaan!
Lähtiessämme Kapkaupungista ajelimme uudehkoa Chapman’s Peak Drive-rantatietä pitkin, tie oli maksullinen, sen rakentaminen oli tullut kalliiksi koska se oli louhittu kulkemaan vuorenrinnettä pitkin. Maisemat olivatkin kerrassaan mahtavat, saimme ihailla uskomattomia rotkoja,neulansilmäkurveja ja alhaalla vellovaa vettä.Taustalla kohosi twelve Apostles-vuorijono. Cliftonin seutu oli ökyrikkaiden asuntoaluetta, siellä omistivat huvilan kuljettajan mukaan mm. John Elton ja David Beckham. Tie kiemurteli pisin rantaa ja merenranta valkoisine hiekkoineen jatkui, jatkui ja jatkui…
Talvisin tie kuulemma suljettiin muutamaksi viikoksi kunnostusta varten.

Määränpäämme Cape Point

Ensimmäisen pitemmän tauon pidimme Hout Bayssä. Siellä oli mahdollista tehdä veneellä pieni kierros, jolloin näki paremmin hylkeet, jotka elelevät lahdella ja makailevat luodoilla rannan läheisyydessä.
Rannalla oli myös lauantain viihteeksi ex tempore-esiintyjiä. Yleensä joukko  esiintyjiä vain pystytti johonkin orkesterin ja tanssi voi alkaa. Palkkiota varten oli tavallisesti lipas tai ruukku. Nämä lapset olivat taitavia ja selvästikin tottuneita esiintymään.

Katuperformanssi

Hout bay ja hyljepopulaation ylpeä edustaja

Noorhoek on surffiranta, se on sekä surffaajien että haiden suosiossa. Siksi siellä onkin haivahdit

DSCN9168
Hyväntoivonniemi löydettiin kun Bartolomeus Dias etsi tietä Intiaan, meri myrskysi ja Bartolomeus nimesi sen Cabo das Tormentaksi (myrskyjen niemi), myöhemmin kuitenkin Portugalin kuningas kutsui sitä nimellä Cabo da Boa (hyvän toivon niemi) koska se herätti toivon löytää Intia ja tämän maan kallisarvoiset mausteet.
Itse asiassa hyrskyt ja tyrskyt ovat niemenkärjessä tavallisia, se taas johtuu siitä, että täällä kohtaavat Atlannin kylmät merivirrat ja Intian valtameren lämmin vesi.
Alueelle jolla sijaitsevat Hyväntoivonniemi ja Cape Point oli pääsymaksu, kun tästä viimeisestä esteestä oli päästy tiivistyi jännitys – kohta olisimme perillä. Yllätykseksemme alueella vilistivät paviaanit, auton ikkunat piti sulkea sillä paviaanit ovat kuulemma persoja ruoalle ja vikkeliä nappaamaan herkkuja. Ne istahtivat autojen katolle odottamaan, että ovet avattaisiin ja, että ne pääsisivät käsiksi auton sisältöön. Paviaanit ja ihmiset ovat joutuneet ikävään konfliktiin keskenään, häirikköuroksia onkin vangittu ja tapettu mikä puolestaan on johtanut ongelmiin kannan sisäisessä hierarkiassa. Luonto vastaan ihminen – vaikea yhtälö.
Toinen yllätyseläin oli strutsi, nämä jättilinnut laidunsivat tien vieressä.

Retkipäivänäkään ei ollut ihan tuuletonta

Se pakollinen kuva Hyväntoivonniemeltä, Afrikan lounaiskolkasta. Tälle kyltille on useinmiten tungosta.

Hyväntoivonniemeltä olisi mennyt polku Cape pointiin, mutta me menimme autolla aikataulumme vuoksi. Samasta syystä emme ehtineet kiivetä jalkaisin majakalle Cape pointissa. Tämä kiire oli niitä retken huonoja puolia. No, ylös pääsi myös  funikulaarilla ja pääteasemalta majakalle oli vain muutamat portaat. Majakan paikka huipulla, oli osoittautunut huonoksi valinnaksi, se peittyy usein sumuun, siksi alemmaksi olikin rakennettu uusi majakka. Tarvetta majakalle ilmiselvästi on, siitä kertoivat laivanhylyt meressä.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Simon’s town jossa oli myös kuuluisa Boulder’s beach-hiekkaranta. Ruokailun lisäksi menimme mekin katselemaan rannan vetonauloja, afrikanpingviinejä.
Tyhmää vähän narutettiin, meidät ohjattiin lippuluukulle mistä sai ostaa lipun pingviininkatselupolulle. Siellä ne kyhjöttivät hiekassa tuulen tuivertaessa. False Bay on pingviinien suojelualuetta ja ainoa alue Afrikassa missä näitä uhanalaisia pingviinejä esiintyy. Yhdestä pariskunnasta alkanut populaatio kasvoi runsaassa 30 vuodessa pariin tuhanteen, mutta on taas hiipumaan päin. Syitä ovat mm troolikalastus mikä vie merestä pingviinien ruuan, sardellit ja anjovikset. Toinen syy on ekologinen loukku, meren lämpiämisen myötä sardellit ovat siirtyneet kauemmaksi avomerelle, tätä eivät varsinkaan nuoret pingviinit ymmärrä, niillä on vaikeuksia saada tarpeeksi ravintoa. Pingviinejä yritetään kuitenkin auttaa, tänne pääsee esim. vapaaehtoistyöntekijäksi.
Pingviinejä oli tällä rannalla runsas populaatio, niitä olisi toki nähnyt muuallakin kuin sitä varten rakennetulla katselupolulla. Luulen kuitenkin, että enemmän pingviinejä häiritsi pöllyävä hiekka kuin niitä tirkistelevät ihmiset.

Nuori pingviini jonka höyhenpeite on vielä ruskea ja pörröinen

Viimeisenä kohteenamme oli Kirstenboschin puutarha 13 kilometrin päässä Kapkaupungista. Se on maailmanperintökohde joka levittäytyy valtavalle, 36 hehtaarin alueelle. Kasveja täällä on yli 7000, puutarha on myös oivallinen retkikohde, sunnuntaisin alueella pidetään konsertteja. Puutarhasta löytyy vain kotimaisia kasveja ja ne on jaoteltu alueittain. Täällä on myös erilaisia variaatioita  Etelä-Afrikan kansalliskukasta  proteasta, niitä on monen värisiä ja monen kokoisia. Eipä silti, proteaa pystyy kyllä ihailemaan myös tienvierustoilla. Alueelle rakennetulta  kävelysillalta sai lintuperspektiivikuvan kasvistosta eikä törmännyt käärmeihin joita esiteltiin kuvatauluissa.

Keltainen protea

Tätä oli Kapin niemimaa, henkeäsalpaavia maisemia, runsasta flooraa ja ennen kaikkea faunaa. Niemimaan valloittajia olivat eläimet. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa mikäli sattuu huudeille.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa
Löydät Fammon myös sivulta Blogit.fi

14 kommenttia:

  1. Hieno retki varmasti. Itsekin menisin tuolle järjestetylle mieluummin kuin vuokraisin auton. Paljonko retki maksoi?

     

  2. Minä mieluummin keskityn maisemiin kuin väistelen rotkoja. Ja onhan siitä oppaasta hyötyä, hän tuntee paikat ja osaa kertoa niistä. Tarkistin retken hinnan, se oli 1040 randia (63€. Mukana oli 5 henkilöä.

     

  3. Näyttääpä tuon seudun ”vakiokohteet” pysyneen ennallaan, vaikka omasta retkestämme tuolle niemelle onkin jo kohta 20 vuotta. Pingviiniranta oli elämys ja muuten muistan noilta rannoilta ne massiiviset Kelp -levät (taisivat olla tuon nimisiä).

     

  4. Eihän niin mahtavat kohteet mihinkään voi hävitä, no tie on kuitenkin uusi tai ainakin uudistettu. Levää oli meressä runsaasti, en tiedä hyödynnetäänkö sitä jotenkin.

     

  5. Olisipa ihana päästä katsomaan pingviinejä ja muita eläimiä. Ne ovat ehdottomasti listalla sitten jos/kun joskus Kapkaupunkiin tulee päädyttyä.

     

  6. Pingviinit ovat kyllä ihmeellinen näky siellä hiekan keskellä. Minusta olisi mukavaa työskennellä siellä pingviinien tutkimuslaitoksessa.

     

  7. Onpa upean näköistä (vaikka eläinkuvat näkyvätkin harmillisen pieninä)! Mutta mitä tarkoitit tyhmän naruttamisella? Pääseekö pingviinejä bongaamaan maksamattakin?

     

  8. Niitä pingviinejä käveli jopa kadulla ja niitä oli siellä kauempana rannassa mihin ei oltu rakennettu katselusiltoja, eipä se pääsymaksu suuri ollut, mutta kivempi katsella rauhassa. Sorry, minun ruudussani eläimet näkyvät suurina, suurensin niitä joita pystyi suurentamaan.

     

  9. Ihania kuvia!
    Mukavasti pääsi fiilikseen vaikka ulos ikkunasta katsoessa, taivas on harmaa ja ulkona sataa tihuttaa vettä. Olisipa tuolla kiva käydä!

     

  10. Tässä pimeydessä ja sateessa onneksi on edes kuvat!

     

  11. Oioi, näitä kuvia katsellessa tulvahti ihan omat muistot vuoden takaiselta reissulta Etelä-Afrikasta mieleen, ja ihan kaiholla muistelen sitä reissuelämää ja niitä huikean upeita paikkoja, joissa siellä vierailin. Tuo Hyväntoivonniemi oli kyllä vakuuttavan näköinen paikka!

     

  12. Vuoret ovat kyllä aina vaikuttava elementti. On hienoa herätä paikassa missä vuoret näkyvät ja erityisen hienoa herätä paikassa missä näkyy sekä meri että vuoret.

     

  13. Näyttääpä hienolta! Täytynee lisätä Hyväntoivonniemi tuleville matkasuunnitelmille. 🙂

     

  14. Tuossa kohteessa ei pääse kyllä pettymään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close