Suurimmassa townshipissä, Khayelitshassa asuu yli miljoona asukasta, se on aika paljon kun Kapkaupungin koko asukasluku on noin 4 miljoonaa. Ajettaessa asuinalueen ohi pitkin moottoritietä jatkuu slummialue kilometrikaupalla. Alueen alussa on valtion rakentamia ja vuokraamia kahden huoneen huoneistoja, mutta mitä pidemmälle mennään sitä surkeammiksi muuttuvat talot. Tavallisimmat rakennusmateriaalit näyttävät olevan aaltopelti, laudanpalat ja muovi.
Aikaisemmin mustat asuivat kantakaupungissa, kuuluisin asuinalue oli District six, kaupunki oli nimittäin jaettu kuuteen kaupunginosaan. Apartheid-politiikkaa viljelevä hallitus teki sitten 60-luvulla päätöksen siirtää värilliset kaupungin ulkopuolelle satelliittilähiöihin, District six tyhjennettiin ja raivaustraktorit tasasivat koko alueen. Jotta värilliset voivat käydä töissä kaupungissa tarvitsivat he passit, jotka sallivat heidän oleskella kaupungissa työpäivän ajan. Hallitus halusi valkoisille ja värillisille eri työt, koulut ja sairaalat.
Värillisten uudet asuinalueet ovat kaukana kantakaupungista, kun kuitenkin useat käyvät töissä kaupungissa tuottaa se vaikeuksia, bussiyhteydet ovat huonot eikä henkilöautoihin ole varaa. Vaikka Apartheid-politiikka lopetettiin virallisesti Nelson Mandelan tullessa presidentiksi 1994 ei se välttämättä tarkoita, että värillisten olot olisivat paljoakaan parantuneet, he ovat yhä köyhä kansanosa, valkoiset hyvinvoivia ja varakkaita.Niinkuin minäkään en haluaisi, että takapihalleni tulisi turistilauma päivittelemään niin townshipeihinkään eivät turistit saa mennä yksinään ja tuskin se aina olisi edes turvallista.
Ostimme siis retkenjärjestäjältä opastetun retken townshipiin. Kävimme kahdellakin eri alueella, vanhimmassa, 50 000 asukkaan Langassa ja Gugulethussa. Kuljettaja ja Langan paikallisopas sanoivat olevansa alueelta kotoisin, en ole tosin varma siitä asuiko opas enää alueella.
Kaikki oheiset kuvat ovat Langasta. Ihmisten kuvaamiseen piti pyytää erikseen lupa, minulle riittivät hyvin rakennuksetkin.
Oma koti kullan kallis
Paikallinen S-market
Joillakin on tarve suojautua. Itse asiassa tämä oli valkoihoisten talo alueella, nykyisin sekin värillisten omistuksessa
Paikallinen kampaamo
Päiväkoti
Vuokratalo jossa etualla vesimittari
Asumuksia oli monenlaisia, oli tiilestä rakennettuja vuokrataloja joissa oli sähköt, juokseva vesi ja wc, sitten oli niitä muita joissa ei ollut mitään mukavuuksia, vain patja lattialla.
Alueella oli muutama pieni kauppa, koulu, päiväkoti ja lääkärin vastaanotto. Tosin lääkäreitä oli vain yksi ja jonot pitkät. Oli myös kanoja paloitteleva mies kaupan ulkopuolella ja pieni tori, jossa myytävänä oli osuuskunnan valmistamia tuotteita turisteille.
Itä-Kapista valuu siirtolaisia ja perheenjäseniä Kapkaupunkiin ja heidätkin pitäisi asuttaa. Heitä varten oli vastaanottokoti jossa yhteen pieneen huoneeseen sijoitettiin kolme perhettä. Kodissa jossa kävimme asui yhteensä 14 henkeä. Vuoteita mahtui huoneeseen kolme, siis yksi perhettä kohden. Ahtaus on erittäin lievä sana kuvaamaan elinoloja näissä asuntoloissa. Jotta pääsisi muuttamaan muualle täytyisi saada töitä, työttömyys huitelee siinä 40% tienoilla.
Pääsimme siis erääseen kotiin sisälle katsomaan oppaan ensin opetettu meille tervehdyksiä ja kohteliaisuusfraaseja zuluksi niin, että pärjäsimme sisällä.
Pääsimme käymään myös lastentarhassa jossa 1-6 vuotiaat esiintyivät meille. Lapset olivat ihanan iloisia ja välittömiä, jokainen olisi halunnut syliin tai ainakin halata.
Päiväkotilapset esiintyivät meille, oikealla paikallisopas
Vastaanottokoti jossa havaittavissa pienoista ahtautta
Ajelimme myös kauempana sijaitsevaan Gugulethuun jonne emme kuitenkaan jalkautuneet. Tämä township oli vieläkin suurempi kuin Langa, siellä asui noin 100 000 asukasta. Yhteisö näytti mikäli mahdollista vieläkin masentavammalta.
Vesivessojaan ei alueella ollut, tyhjennettävät latriinisäiliöt olivat arkipäivää.
Apartheid-politiikan loppumisesta on yli 20 vuotta, miten kauan on vielä odotettava ennen kuin värillisten olot paranevat?
Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa sekä osoitteessa blogit.fi
FAMMO MATKALLA 
Nämä township -kierrokset ovat vähän niin ja näin eettisestä näkökulmasta. Oikeastaan oleellisinta on se, mitä kautta retken ostaa ja miten rahat tilittyvät itse townshipin asukkaille. Itsellä jäi ne Kapkaupungissa tekemättä, mutta historiasta luin ja nimet olivat tuttuja. Sitä vastoin Johannesburgissa tai tarkemmin SoWeTossa teimme kierroksen, jossa tutustuimme myös yhteen townshipiin. Siitä tuli lopulta aika ikimuistoinen reissu ja kirjoitin postauksenkin: http://kohteenamaailma.fi/afrikka/minitarina-sowetosta-haka-honka-vai-hjk/ En olisi uskonut, että päädyn Etelä-Afrikassa townshipissä keskustelamaan suomalaisten jalkapallosta.
Hauska tuo juttusi Sowetosta, puitteet näyttävät olevan samanlaiset kuin Langassakin.
Tuosta eettisyydestä sen verran, että sitähän ei kukaan pysty sanomaan kuinka suuri osa kävijöiden maksamista rahoista menee yhteisölle, mutta suoraan voi toki tukea, esim. päiväkodissa jossa kävimme oli lipas lahjoituksille, torilta sai ostaa osuuskunnan tuotteita ja paikallisoppaalle voi antaa haluamansa summan tippiä.
Tämä oli tosi tärkeä juttu. Avasi apartheidia konkreettisesti ja näytti, miten sen vaikutukset näkyvät vielä tänäkin päivänä.
Township-kierrosten (ja vastaavien kierrosten muissakin maissa) eettisyys mietityttää minuakin. Rumasti sanottuna tuntuu vähän väärältä mennä pällistelemään toisten köyhyyttä, mutta toisaalta on tärkeää nähdä, miten osa maailman ihmisistä elää ja asuu. Erityisen hienoa on, kun niistä kirjoitetaan asiallisesti blogeissa. (Enkä siis missään nimessä tuomitse sinun reissuasi sinne – hienoa kun kirjoitat asiasta!) Toisaalta, jos kierrokset tuovat rahaa alueen asukkaille, voi niillä olla hyvinkin tärkeä rooli paikallisten toimeentulossa. Niin kuin sanoit, merkitsevää on se, mistä reissunsa ostaa, jotta sen toteuttaisi mahdollisimman eettisesti.
Pienin askelin mennään eteenpäin, esimerkiksi District six-alueen tuholta säästyneisiin asuntoihin on viime aikoina päässyt muuttamaan takaisin joitakin karkoitettuja perheitä. Pieni askel, mutta suuri voitto.
Nämä retket tarvitsevat kyllä jonkun järjestäjän, alueilla tapahtuu ryöstöjä, tappoja ja raiskauksia, en todellakaan suosittelisi niissä yksin seikkailemista.
Nämä townshipit on kyllä hurjia. Emme ole millään kolmesta Etelä-Afrikan matkasta yhdessäkään käyneet, mutta niiden näkeminen tien varresta riittää jo käsittämään, ettei elo niissä ole varmasti mitään juhlaa. Etelä-Afrikka on todellakin vastakohtien maa, koska monessa muussa asiassa siellä ollaan kyllä jo länsimaisella tasolla.
Onhan Etelä-Afrikka teollistunut hyvinvointimaa, mutta kaikilla valkoihoisillakaan ei tunnu menevän kauhean hyvin. Syynä on varmasti mm. se, ettei työttömyyskorvauksia makseta.
Riossa käydessäni en halunnut käydä faveloissa ja se jäi kuitenkin jotenkin harmittamaan, nyt ajattelin, että olisi mielenkiintoista nähdä se kaupungin toinenkin puoli.
Aiemmissa kommenteissa jo on ollut paljon erinomaista pohdintaa tällaisten retkien eettisyydestä. Olen samaa mieltä, että on tärkeää nähdä ja kertoa ulospäinkin näistä epäkohdista, joita esimerkiksi Etelä-Afrikassa on. Minä luultavasti tuntisin itseni pällistelijäksi ja jättäisin menemättä.
Jostain syystä vastaanotto townshipissä oli kovin ystävällinen vaikkakin luulen, että asukkaat välillä kyllästyvät turisteihin. Ainoastaan vastaanottokeskuksessa tunsin olevani tunkeutuja ja tirkistelijä. Kuitenkin oli hyvä, että sekin tuli nähtyä, nyt osaa suhtautua ihan eri tavalla.
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus! Minunkin mielestä on tärkeää, että näitäkin puolia kaupungeista tuodaan esiin. Ei ne apartheidin kauheukset pelkästään tekstillä nouse samalla tavalla omaan mittaluokkaansa, vaan kuvat ne vasta herättävät henkiin.
Tuo on kyllä totta, nähty kuva aikaansaa vahvemman reaktion. Siirtomaavallan loppuminen ei kaikkialla sujunut ongelmitta ja tuolla tuntui välillä ettei se ole vielä edes loppunut.
Me ei Johannesburgissa käyty myöskään townshipeissä, mutta Apartheid-museo nosti minulle paljon samoja ajatuksia pintaaan kuin sinulla on tekstissäsi. Tuon museon ja Etelä-Afrikassa näkemäni ja kokemani perusteella tuntuu, että vaikka apartheidista on jo yli 20 vuotta aikaa, ei tasa-arvo vielä ihan lähiaikoina ole maassa käsillä. Eettisyys on tällaisessa turismissa niin tärkeä asia – kuten kommentoijat edellä, myös minä toivon, että näistä kierroksista valuu reippaasti rahaa townshippien asukkaille.
No eipä todellakaan tunnu siltä, että tasa-arvo olisi saavutettu tai edes lähellä, mutta niinkuin tuossa jossain edellä totesin niin pienin askelin mennään eteenpäin.