Lomalla Fezissä – kun suunnitelmat kaatuvat

Tämä matka sai alkunsa silloin kun Ryan air eli kotoisemmin Rynkky vielä lensi Tampereelta moneen Euroopan kaupunkiin ja pompun kautta jopa Afrikkaan.

Työpaikalta ilmaantui kuuden päivän yllättävä vapaa, sehän tarkoittaa tietysti selkokielellä kuuden päivän matkaa. Ajankohta oli marraskuun loppu ja järkeilimme, että Fezissä, Marokossa olisi silloin vielä lämmintä. Lennot siis tilattiin ja oltiin onnellisia kunnes Rynkky muutti aikatauluja niin, että menomatkamme peruuntui. No, lentoyhtiöhän ei tietenkään ollut minkäänlaisessa vastuussa toimistaan eikä siihen saanut edes yhteyttä, päätimme siis kärsiä lipun hinnan selkänahassamme ja käyttöön otettiin plan b – tilasimme uuden menolipun Marrakeshiin. Sieltä menisimme sitten junalla Feziin josta voisimme lentää takaisin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Ongelmat ovat näet selvitettävissä.

Kaikki hyvin ja Marokon Marrakesh yllätti iloisesti, se oli lämmin ja aurinkoinen paikka marraskuussakin. Vastakohtana steriilille keskustalle löytyi värikäs ja kaaosmainen   Medina ja maailmanlopun aukio Djemaa el Fna Medinan edessä. Tälle aukiolle ihmiset tulivat entisinä aikoina nähdäkseen mestauksia, nykypäivänä sinne menevät turistit istumaan katukahvilassa, katsomaan käärmeenlumoojia ja nauttimaan  tuhannen ja yhden yön tunnelmista. Medina itsessään oli täynnä elämää, sieltä löytyi  menoa ja meininkiä, basaaria, kojua ja kauppaa.  Kaikenlaisia tarjouksia riitti, pikkupojat kysyivät meiltä halusimmeko nahkatehtaalle, he lupasivat opastaa. Mikä ettei. Pojat johdattelivat meitä Medinan sokkeloihin. Kujat muuttuivat yhä kapeammiksi ja sokkeloisemmiksi, pojat vain viittilöivät: ”Tulkaa, tulkaa”.

Seurasimme. Kuja tuli yhä rähjäisemmäksi. Katselimme toisiamme: ”Ei täällä mitään ole, pojat varmasti huijaavat, perillä on joku joka ryöstää meidät”.

”Ei mennä”

”Ei”.  Palasimme kiltisti hotellille.

Seuraavana päivänä astelimme rautatieasemalle, oli aika lähteä Feziin. Asema  oli uusi ja arkkitehtuuri oli kaunista. Ostimme junaliput Feziin, matka oli vain vajaat 500 kilometriä, pian oltaisiin jo siellä. Ei oltu. Siis pian. Matka kesti iltaan saakka, juna oli hidas ja pysähteli tavan takaa, sisään tunki yhä lisää ihmisiä ja mikä ikävintä kun Marrakeshissa oli shortsikeli niin ihmisten pukeutuminen muuttui matkan edetessä yhä lämpimämmäksi. Pian vedettiin jo villamyssyjä päähän. Vihdoin viimein kymmenen aikaan illalla oltiin Fezissä ja majoituttiin hotelliin jonka olimme huolellisesti valinneet sillä perusteella, että siellä oli suuri uima-allas. Hotelli oli sellainen luhtikäytävällinen ja alakerroksessa keskellä sisäpihaa oli todellakin se suuri uima-allas minkä perään olimme kuolanneet.

Pahaksi onneksi seuraavana aamuna oli vielä koleampaa ja vihmoi vähän vettä, uiminen ei houkutellut. Lähdimme kuitenkin Fezin Medinaan ja tällä kertaa palkkasimme paikallisen oppaan, häntä suositeltiin ja opas olikin häneen sijoitetun rahan arvoinen.

Opas kierrätti meitä sokkeloisilla kujilla  ja kysyi aina etukäteen josko me halusimme nähdä jonkun nähtävyyden. Kävimme esimerkiksi moskeijassa, näimme hammamin, katselimme kun seudun naiset ja lapset veivät leivät paistettaviksi alueen yhteiseen uuniin. Käväisimme myös naisten osuuskunnassa, jossa myytiin vain naisten itsensä tekemiä tuotteita.

 

 

Lihat riippuivat koukuissa kaduilla, tuijotin suurta kamelinpäätä, se ei katsellut minua, sen silmät olivat sulkeutuneet ikuisiksi ajoiksi.

 

Erään oven takaa kuului lasten laulua. Kukahan siellä laulaa? Opas veti ovea toimittaneen verhon syrjään ja kysyi saammeko katsoa. Pienessä huoneessa oli koululuokallinen naperoita, he lauloivat iloisesti ja tervehtivät meitä kohteliaasti. Opettaja kysyi voimmeko antaa lapsille vähän ”bonboneja”. Annoimme mielellämme pari lanttia lasten karkkia varten, mitä niillä sitten ostettiinkaan.

Sitten opas kysyi halusimmeko mennä nahkatehtaalle. No toki. Tässäkin kaupungissa reitti oli yhtä sokkeloinen kuin Marrakeshissa, erona oli, että nyt tunsimme olevamme turvallisissa käsissä. Nahkatehdas oli jossain Medinan äärimmäisellä laidalla ja syykin selvisi, haju oli mahtava. Ennen sisäänkäyntiä saimme nuuhkittavaksemme mintunoksan, vasta sitten uskaltauduimme sisään. Nahat värjättiin suurissa sammioissa, miehet astelivat siellä paljain jaloin huljuttelemassa nahkoja, varmasti superterveellistä.

Opas katosi johonkin koska kaitaluinen isäntä, jolla näkyi olevan vielä yksi hammas suussaan halusi viedä meidät varastoon katselemaan nahkatakkeja. ”Mennään vaan”, sanoin minä , ”mutta ehdottomasti en osta mitään”. Matkaseurani lehtori G ihasteli nahkatakkeja ja kokeilikin puolta tusinaa, mutta koska hänen rintavarustuksensa on kohtuullisen runsas, eivät ne mokomat takit mahtuneet kiinni. Sitten ihan huomaamatta isäntä ja lehtori G rupesivat kokeilemaan takkeja minun päälleni syystä, että olen enemmänkin mallia heinäseiväs. Enkä kyllä tänä päivänäkään ymmärrä mitä ihmettä siinä sitten tapahtui, mutta yhtäkkiä olin tinkaamassa ruskeankeltaisen nahkatakin hinnasta ja pian päästiinkin kliimaksiin elikä Visa vinkui. ”Hyvä kauppa”, kehuivat isäntä ja lehtori G kilvan.

”Sinunhan se takki piti ostaa”, parahdin.

”Olisin mielelläni ostanut lehmäntaljan, mutta ne ovat niin hintavia, eikö täällä todellakaan ole mitään mitä saisi satasella”, lehtori G kysäisi. Isäntä hymyili niin, että suussa oleva ainoa hammas näkyi, vinkkasi silmää ja sanoi: ”Joo, minut”. Katsoin pientä äijänkäppänää ja nauru ei vain ottanut loppuakseen.

Seuraavana yönä iski vatsatauti lehtori G:hen. Ensiavuksi hän nappasi pari Imodiumia. Aamulla olo oli yhä kehno ja rouva G kaivoi lääkearsenaalistaan parit vahvemmat napit. Ulkona satoi ja tuuli. Oven alta luhtikäytävältä kiemurteli vesivana sisään. Yritin ohjailla sitä pyyhkeiden avulla kylpyhuoneeseen. Raotin ovea ja katselin sisäpihalle, ulkona tuuli niin, että lipputangot uima-altaan reunalla taipuivat. Uimaan ei menty siis tänäänkään. Lehtori G sai kauhean tuskan selkäänsä, lääkkeitä oli tullut otettua ehkä vähän liikaa. Siivooja kävi pari kertaa harjan kanssa ohjaamassa vettä jonnekin ulospäin, mutta huonolla menestyksellä, lattialle oli muodostumassa komea lammikko. Yritimme kuitenkin ruinata huonetta pidettäväksi iltaan asti jolloin lentomme lähti, mutta siitä olisi otettu täysi hinta. Onneksi hotellissa oli suuri takkahuone, lehtori G siirtyi sinne ja minä lähdin sateiselle kaupungille syömään ja etsimään aktiviteetteja. Onneksi myöhään iltapäivällä vatsakipu hellitti ja voimme tilata taksin lentokentälle. Jätimme taaksemme sateisen Fezin ja hotellimme surullisen aution uima-altaan.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebokissa 

ja portaalissa Blogit.fi