Kylmäpihlajan majakka

Selkämeren kansallispuiston majakka – Kylmäpihlaja

Kylmäpihlajan majakkasaari

Siellä se seisoo ylväänä merelle tähyillen suurehkolla lintujen miehittämällä luodolla, punatiilinen majakka. Tyrnipensaiden oksat riippuvat raskaina marjoista ovathan ne lintujen huolellisesti lannoittamia, marjat puolestaan joutuvat nälkäisten muuttolintujen kitusiin, tätä se luonnon kiertokulku on. On kaunis elokuun iltapäivä ja olemme tulleet veneretkelle tälle Rauman länsipuolella sijaitsevalle ulkoluodolle. Matka Raumalta sopivasti pelkällä genoalla viiden solmun vauhtia toi meidät  tunnissa perille. Kesäkuukausina tänne ajaa myös vesibussi pari-kolme kertaa päivässä katso aikataulu tästä, se on hieman nopeampi.

Itse majakkarakennus kohoaa 36 metrin korkeuteen, se valmistui vuonna 1953 ja on arkkitehtien Antero Pernajan ja Kaarina Tammisen käsialaa. Rakennus toimi aikaisemmin yhdistettynä majakkana ja luotsiasemana.Ylimmässä kerroksessa oli näköalatasanne ja muista kerroksissa löytyi asuintilat luotsille, kutterinkuljettajille ja majakkamiehille, nykyään ne on kunnostettu  hotellihuoneiksi. Mikäli haluat ainutlaatuisen elämyksen voit yöpyä täällä halvimmillaan 99 euron hintaan majoitushinnat  Jokaiseen 13 huoneeseen kuuluu luonnollisesti merinäköala, yläkerroksen sviitistä sitä saa ihailla peräti kolmeen suuntaan.

Näköala kohden kaupunkia ja satamaa

Myös venekunnat ovat tervetulleita, satamassa on neljän metrin syväys joten sinne uivat suuremmatkin paatit.  Veneilijöitä varten on suihkut ja laiturisähköpistokkeet.  Saarelta löytyy myös tilaussauna ja kylpytynnyri. Olisi varmaankin autuaallista köllötellä tynnyrissä meren tyrskyjä ihaillen.

Majakan valo kantoi 27 mpk päähän ja sillä oli tehokas nautofoni äänimerkkien antoon. Myöhemmin majakan valotehoa vähennettiin 15 meripeninkulmaan kantavaksi.

Majakalla on mahdollista ruokailla tai kahvitella. Heinäkuussa tarjolla oli saaristolaispöytä ja näin elokuussa ruokana on hieman helppotöisempi kalakeitto.
Erillisessä aitassa pääsee tutustumaan taidenäyttelyyn. Tänä kesänä esillä on Lasse Kempaksen ja Jorma Hynnisen töitä.

Saari on erittäin suosittu lintusaari niin lintujen kuin bongareittenkin keskuudessa. Siellä on laskettu 160 vierailevaa ja 28 pesivää lintulajia. Keväisin luoto on täynnä pesiviä haahkoja eikä luodon eteläkärkeen ole menemistä lapintiirojen pesimisaikaan, ne kiihtyvät helposti oikeaan tiiraraivoon. Majakkarakennus taas on räystäspääskyjen miehittämä. Saarella on myös lintuseinämälintubongareitten tarpeisiin  ja siellä on lainattavissa kaukoputki ja kiikarit.

Seuraa fammon vaeltelua myös instagramissa,  ja osoitteessa blogit.fi 

12 kommenttia:

  1. Pääsin ihailemaan Kylmäpihlajaa veneestä mahdottoman kauniina kesäpäivänä, mutta maihin asti ei aika riittänyt. Ensi kesän tavoite on yöpyä majakassa.

    VastaaPoista

  2. Olihan niitä kauniita kesäpäiviä muutama tänäkin vuonna, muuten kesät ovat harmittavan lyhyitä eikä millään ehdi kaikkea mitä on suunnitellut. Olisi varmasti kiva kokemus yöpyä siellä, mutta minulle riittää satamassa yöpyminen.

    VastaaPoista

  3. Suosittelen ehdottomasti yöpymään Kylmäpihlajalla, se on upea elämys! Niin majakassa kuin varmasti satamassa myös. Näittekö muuten kyykäärmeitä? Niitä oli tosi paljon silloin kun mä oon muutama vuosi sitten käynyt.

    VastaaPoista

  4. Monta kertaa olen käynyt sillä siellä on saanut poimia tyrnimarjoja, mutta yhtään käärmettä en ole siellä nähnyt. Toisaalta ovat aika yleisiä kaikissa saarissa, täytyy katsoa minne astuu.

    VastaaPoista

  5. Tuntuu siltä, että Raumalla on ihan loputtomasti nähtävää, mutta valitettavasti juuri vain kesäisin ja kesähän livahtaa Suomessa ohi silmänräpäyksessä, niin etenkin tänä vuonna.
    Minun pitää tulla Raumalle uudestaan jossain välissä, mutta sitä ennen jotain 92 muuta paikkaa Suomessa odottaa minua.

    VastaaPoista

  6. Ymmärrän tuon tunteen. Yksi ihmisikä ei riitä käymään jokaisessa paikassa missä haluaisin. Onko tuolla numerolla 92 jotain tekemistä niiden kuntien kanssa jotka puuttuvat geokätkökartaltasi?

    Poista

    Olimme Kylmäpihlajalla ja Kuuskajaskarissa kuukausi sitten. Hieno paikka ja mikä parasta meille osui mahtava auringonpaisteinen ilma. Oli kiva käydä näiden kuvien ja jutun kera uudelleen saarella

    Kiva, että.onnisti sään kanssa. Suomessa on valitettavasti aina tämä säävaraus.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close