Punta Arenas, paavikin kävi täällä

Punta Arenas 6

Olemme nyt jättäneet Argentiinan toistaiseksi vanaveteemme ja rantaudumme ensimmäiseen kaupunkiin Chilen puolella. Kaupunki on Punta Arenas, 120.000 asukkaan vireä kaupunki mikä on kuuluisa lammasfarmareistaan. Virallisesti tämän seudun löysi Fernão de Magellãn vuonna 1520 mikäli sulkee silmänsä tosiasialta, että intiaanit olivat asuneet alueella sitä ennen jo 13.000 vuotta.
Kuten Ushuaia Argentiinan puolella tämäkin kaupunki on toiminut rangaistussiirtolana 1800-luvulla.
Kaupunki on kuulu kovista tuulistaan, varsinkin kesäaikaan. Eikä tuuli nytkään mikään lempeä kesätuuli ole, vaan navakansorttista.

Chilen lipun värit kuvastavat meren sinisyyttä, Andien lunta ja vapauden puolesta vuodatettua verta. Tärkeintä siinä on Chilen tunnus ” la estrella solitaria” – yksinäinen tähti.

Irrallaan jolkuttavia koiria on joka paikassa, ne makoilevat puistonpenkeillä ja vahtivat etteivät linnut keräänny patsaalle

Suunnistaessamme kaupungille löytyy keskustasta keskusaukio, Plaza de Armas Benjamin Muñoz Gamero ja sen kupeesta tietysti kirkko. Täältä löytyy myös Sara Braunin palatsi, jonka  pitäisi olla museona, mutta puutarhaportti on munalukoilla kiinni. Palatsi toimiikin nykyään hotellina, saamme kuitenkin ihailla paria palatsin huonetta, jotka palvelevat hotellin käytössä.
Sara Braun oli venäläissyntyinen ylhäisörouva, äkkirikastuneen lammasfarmari ja kultakauppias José Nogueiran leski. Hän rakennutti palatsin valmiiksi miehensä kuoleman jälkeen ja sisusti sen varmalla ja kalliilla maulla. Palatsin vieressä on toinen kaunis talo, hänen veljensä José Braun Menéndezin palatsi.

Aukiolla on Fernão Magelhãesin patsas jossa on kuvattuna sivussa isojalkainen Selk’nam-intiaani (patagonialainen=isojalkainen). Intiaanin isovarvas on aivan kiiltävä ylenmääräisistä pusuista. Legendan mukaan varvasta tulee suudella mikäli haluaa tulla takaisin Punta Arenakseen. Voi tietysti olla, että päätyy myös sairaalaan.

Muutaman korttelin päästä löytyy Museo Salesiano Maggiorino Borgatello, jossa on suuret kokoelmat erilaisia täytettyjä eläimiä. Siellä on myös esittely paikallisista intiaaniheimoista ja heidän kulttuuristaan. Mukana on myös sukupuuttoon kuollut Fuegian-intiaanien heimo ja jäljennös Patagoniasta löydetystä luolasta, joka on täynnä  luolamaalauksia.
Myös paavi Johannes Paavali II:en vierailu Punta Arenakseen on ollut vitriinin arvoinen. Vierailulla olikin kauaskantoiset seuraukset. Sanotaan, että vieraillessaan Chilessä paavi sai aikaiseksi sen, että Pinochet suostui vapaiden vaalien järjestämiseen mikä puolestaan johdatti maan sotilashallinnosta kohti demokratiaa.

Ihmisten kutistettuja päitä jotka on löydetty Ecuadorista


Täälläpäin  eläimet ovat hieman harvinaisempaa sorttia, esillä on vyötiäinen ja pudú, maailman pienikokoisin peura (näyttää kyllä enemmän suurelta rotalta)

Paavi Johannes Paavali II vieraili kaupungissa vuonna 1987 ja häntä varten teetettiin turkistuoli.

Kaupungin mielenkiintoisin paikka on kuitenkin yllättäen hautausmaa. Se on suunnattoman kokoinen, sypressit reunustavat sen käytäviä ja mausoleumit ovat mahtavan korkuisia.
Tältä hautausmaalta löytyy myös viimeisen Selk’ham-intiaanin jäännökset.
Tämän Sara Braunin hautausmaan sanotaan olevan kopio Buenos Airesin Recoletasta, mutta molemmilla käytyäni pidän kyllä tästä enemmän.

Hoidettu vai hoitamaton? Minusta yksinkertaisuudessaan kovin kaunis

Tämä hauta on täysin vastakkaista tyyliä

Kilometri toisensa jälkeen on jo tullut kävellyksi, mutta päätämme vielä kiivetä ylös näköalakukkulalle, Mirador Cerro La Cruzille. Kyllä kannatti, näköala merelle täältä kattojen yläpuolelta on kiipeämisen arvoinenen. Täällä on pari ravintolaakin, tuntuvat olevan suosittuja, mutta meitä odottaa dinneri laivalla.

Kaukaa katsottuna merimetsot näyttävät pingviineiltä, ainakin jolleivat ne levittele siipiään

Puntas Arenaksesta olisi myös päässyt lentämällä Etelämantereelle, Torres del Paine kansallispuistoon tai ihailemaan jäätikköä. Tällä kertaa niille ei jäänyt aikaa. Seuraavana päivänä saamme tosin ihailla Amalia-jäätikköä.

Amalia-jäätikkö

Seuraavan päivän illansuussa  saavumme Bernardo   O’ Higginsin kansallispuistossa sijaitsevalle Amalia- jäätikölle. Jäähän on ihan sinistä! Kyllä vain, tämä jää on niin tiukkaan painunutta, että valo ei pääse sen sisään, siksi se näyttää siniseltä.
Ihailemme tätä suunnatonta jäätikköä tunnin verran. Näemme siitä vain merenpuoleisen osan,  kaikenkaikkiaan  21 kilometrin pituisen ja 50 metriä korkean, hitaasti mereen valuvan jäävanan.
Tunnelma on jotenkin aavemainen, koko ympäristö on aivan hiljainen, ei kuulu meren ääntä, ei ryskettä eikä rapinaa. Tuijotamme  vain hitaasti, hitaasti valuvaa aavemaista jäävanaa.
Laivalta lasketaan pelastusvene, koska valokuvaaja haluaa ikuistaa jäätä lähietäisyydeltä.  Kovin lähelle jääseinää ei ole menemistä, mikäli jäästä on lohkeamassa lohkare, voisi vene jäädä pahimmassa tapauksessa alle ja parhaimmassakin tapauksessa lohkareet nostattavat isoja aaltoja. Miehet nostavat merestä suuren jääkimpaleen mikä sitten sulaa pari päivää laivan kannella. Siinä sitten yksi jos toinenkin käy valokuvaamassa itseään jääkimpaleen vieressä.
Miksi jäätikön nimi on Amalia? Tutkimuslaivan ainoan naispuolisen henkilön nimi oli Amalia. Yksinkertaista siis.

Seuraavassa postauksessa rantaudumme Puerto Monttiin ja ajamme kansallispuistoon.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa

ja Blogit.fi portaalissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close