Mitä maksoi kuukausi Etelä-Amerikassa?

Nyt on koittanut totuuden hetki – mitä maksoi kuukauden irtiotto Etelä-Amerikassa?

Matka alkoi Buenos Airesista, sieltä käväisimme Uruguayn puolella  Colonia del Sacramentossa. Sen jälkeen risteilimme Argentiinan itärantaa Puerto Madryniin josta koukkasimme Falklandin saarten Stanleyhin. Kiersimme Kap Hornin ja käväisimme Ushuaiassa. Olimmekin sitten jo Chilessä jossa retkeilimme Punta Arenasissa, Chacapucossa ja Puerto Monttissa. Vihdoin rantauduimme San Antoniossa josta jatkoimme bussilla Santiagoon. Kaupunkiin tutustuttuamme lensimme takaisin Buenos Airesiin. Takaisin Suomeen lensimme Sao Paolon kautta, jonne jäimmekin jumiin vuorokaudeksi. Kaiken kaikkiaan tämä reissu kesti neljä viikkoa.

En tee usein näitä budjettiyhteenvetoja, enkä aina edes halua tietää mitä matka tulee maksamaan, viime kädessähän kaikki riippuu omista valinnoista. Haluanko kärvistellä lennot turistiluokassa vai törsäänkö ehkä bisnesluokkaan. Nukunko laitakaupungin hostellissa vaiko viiden tähden ylellisessä hotellissa nähtävyyksien äärellä.
Matkan suunnitteluvaiheessa haluaa tietenkin saada kaiken ja tietysti kuvainnollisesti Lamborghinin pikku Fiatin hinnalla. Sitten astuvat realiteetit kuvaan, jostakin on luovuttava jos tarkoitus on, että on elämää  myös matkan jälkeen eikä pelkkiä luottokorttilaskuja. Mutta jos todella, todella jotain haluaa on siitä myös oltava valmis maksamaan.

Tämä Etelä-Amerikan risteily oli  tavallisuudesta poikkeava matka ja  halusin nähdä mitä tämä yhteensä neljän viikon matka tuli maksamaan, siksi jaksoin kärsivällisesti kirjata menoja ylös ja laskea hintoja eri valuutoissa. Toivottavasti tästä yhteenvedosta on apua  jollekulle joka laskee budjettia vastaavanlaiselle irtiotolle.

Lentoliput

Lentoliput on pakollinen menoerä mihin tahansa kauemmaksi lähdettäessä. Aloitimme risteilyn  Buenos Airesista ja ensin täytyi luonnollisesti päästä sinne.  Latamin meno-paluuliput maksoivat 727,26. Risteilijäalus jätti meidät San Antonioon, sieltä oli lennettävä takaisin Buenos Airesiin jotta voisi käyttää paluulippunsa. Sky airin hinta oli 106,50. Sky air on paikallinen lentoyhtiö jolla lensin ensimmäistä kertaa. Muuten ihan hyvä lentokokemus paitsi, että koneen lähtö myöhästyi 5 tuntia. Mistä syystä, jää arveluiden varaan. Lentoasemavirkailija oli sitä mieltä, että Argentiinan edellispäivän lentolakko  viivytti koneita niin, että ne kaikki olivat myöhässä vielä seuraavanakin päivänä.  Lentoliput yhteensä 833,76


Lento Andien yli

Risteily

Itse risteily Island Princess-aluksella maksoi 1732,21 (puolikas hytti). Hytti oli ikkunallinen, muttei parveekkeellinen. Mikäli olisin ollut Karibianristeilyllä olisin varmaankin arvostanut parvekkeellista hyttiä, nyt suuri osa matkasta oli tuulista ja välillä koleaakin. Silloin kun oli lämmintä ja aurinkoista saattoi istua kannella, jolla oli uima-allas ja jättiskriini elokuvia varten.
Pakolliset tipit laivalla veloitettiin suoraan luottokortilta 186,00, toisaalta saimme korvausta siitä, että laiva lähti jo aamulla Buenos Airesista eikä vasta iltapäivällä niinkuin piti (108€).
Risteilyn hinta tippeineen 1810,21€

Retket

Laivayhtiön retkiä oli mahdollista varata jo etukäteen ja varasinkin pari luontoretkeä, toisen Puerto Monttiin ja toisen Ushuaiaan. Laivayhtiön retket tuntuivat hintavilta, joten jätin näihin kahteen, hinta yhteensä 192,11€. Muita retkiä otin suoraan satamasta tai kaupungilta, Falklandin saarilla, 17€, Chacabucassa 42,50 ja Argentiinassa 17€. Nämä retket maksoivat yhteensä 76,50. Lisäksi kävin lautalla Uruguayssa, matkaan kuului lautta ja kiertoajelu + kiertokävely. Hinta oli 71,29. Kaikki retket yhteensä kustansivat yhteensä 339,90€.

Buenos Aires – tangon kaupunki

Hotellit

Entäs sitten hotellit? 2 yötä Buenos Airesissa hotelli Waldorfissa 80,08 sekä  2 yötä hotelli Carssonissa 78,55 ja kaksi yötä Santiagossa hotelli Montecarlossa, 126,54 kaikki neljän tähden hotelleja, vaikkakaan eivät ihan vastanneet eurooppalaista tasoa, yhteensä 285,17€. Lisäksi oli otettava hotellihuone Helsingistä myöhäisen Suomeen saapumisen takia, 99,45€. Yön Sao Paolossa maksoi Latamin lentoyhtiö.
Hotellit varasimme Bookingilta, arvostan hotelleissa keskeistä sijaintia ja nähtävyyksien läheisyyttä. Hotelli Carsson tuotti hienoisen pettymyksen kuluneella kokolattiamatollaan, mutta plussaa oli, että hotellista pääsi korttelin kierrettyään kätevästi Florida-kävelykadulle ja sijainnin takiahan hotelli oli valittukin. Hotelli Waldorf puolestaan oli kätevästi kahden korttelin päässä satamasta mistä lautat Uruguayhin lähtivät.
Hotellit yhteensä 384,62€ josta minun osuuteni 192,31€

Hotelli Carssonin sisäpiha

Ruokakulut

Syödäkin tietysti täytyy ja ruokailuun saa kulutetuksi ihan millaisia summia tahansa. Risteilyllähän ruokaa sai takuulla kyllikseen ja mitä herkkuja! Me olimme syöneet risteilyaluksella kuin kuningattaret, arvelutti vähän miten sitä taas kahden viikon jälkeen sopeutuu niukempaan ruokailuun. Mitään vaikeuksia ei kuitenkaan ollut, tukeva aamiainen ja myöhäinen lounas riittivät mainiosti. Ruokakaupassa täytyy käydä jo siitäkin syystä, että näkee paikalliset tuotteet ja usein tuleekin ostettua evästä mukaan.Tämä summa sisältää ravintolakulut maapäiviltä, kahvilakulut retkipäiviltä ja ruokakauppaan menneet rahat sen tarkemmin erittelemättä könttänä laskettuna.
Lentokentillä tuli ostettua jotakin turhaakin. Tiedättehän tuon tunteen kun pitää päästä ylimääräisestä valuutasta eroon, pientä määrää on turha vaihtaa takaisin eikä kotiinkaan viitsi viedä koska ei ole varmaa tarvitseeko juuri sitä valuuttaa enää koskaan.
Ruokaa ja virvokkeita yhteensä 219,85€

Kahvilakulttuuria Punta Arenasissa

Muut matkakulut

Lentomatkat eivät tietenkään kattaneet kaikkia matkustuskuluja, lisänä tulivat juna-, bussi- ja taksimaksut. Bussit; 3 Hki-Rauma (miksi 3 lippua? Yksi varattu jäi käyttämättä koska olimme vuorokauden myöhässä)
2 junalippua Vantaa-Hki
1 bussi San Antonio-Santiago 5,50€
lentokenttäbussit 2x Buenos Airesiin

taksit; Santiago-lentoasema
Buenos Aires-lentoasema
Buenos Aires hotelli-satama
2x Recoleta-takaisin
Muut matkakulut yhteensä 97,90€



Sekalaiset hallitsemattomat kulut


Ryhmään sekalaiset työnnetään kaikki muut ostokset kuten 1 valokuva,  kaksi museolippua, lippu kansallispuistoon, kaksi postikorttia, sekalaisia tuliaisia, pari dollarin tippiä ja muutama pieni avustus sitä kadulla pyytäville.
Laivalta ostin myös pari edullista vaatetta jotka eivät pääse mukaan tähän laskelmaan lainkaan. Nämä sekalaiset kulut  muodostivat  56,15 euron potin.
Kauneudenhoitoa ei voi unohtaa matkallakaan. Käsi- ja jalkahoito Santiagossa maksoi 28,00
Kaikki kohdentomattomat kulut yhteensä 84,15€

Koska käytössä oli 7 erilaista valuuttaa joita joutui vaihtamaan ristiin rastiin niin vaihtotappioilta ei voinut välttyä, varsinkin kun joutui vaihtamaan toisinaan kaupoissa ja kahviloissa. Arvaisin, että vaihtotappioista kertyi sievoinen summa, sitä on kuitenkin vaikea lähteä arvioimaan. Totean ainoastaan, että sitä pakostakin tuli.
Siinä taisivatkin kaikki kulut olla, vain yhteenlasku on jäljellä. Nyt rupeaa jo jännittämään. Minun päässälaskutaidollani laskettuna kustannukset yhteensä olivat 3.578,08€. 
Mikäli laskee viikkokustannukset niin saadaan 894,52€ viikossa tai 127€ päivässä. Minkäänlaista tarkkaa budjettiahan  ei lähtiessä ollut, mutta aika lähelle arvasin oikein.

Vertailun vuoksi katsoin mitä matkatoimiston vastaava kahden viikon risteilymatka  maksoi. Hyttiluokasta riippuen 5500-6500€.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa

  1. Kiitos mielenkiintoisesta hintaerittelystä! Onhan tuo kokonaishinta totta kai iso raha, mutta ei mielestäni kuitenkaan ihan mikään mahdoton ottaen huomioon kohteen sijainnin ja reissun keston. Mä olisi kuvitellut, että hintalappu olisi ollut isompikin.

     

  2. Mietittiin olisiko kustannuksia jotenkin voinut pienentää, mutta ei tuossa paljoakaan voisi säästää, hytitkin myytiin loppuun paljon ennen lähtöpäivää, joskus saa hyttejä halvallakin.

     

  3. Kuulostaa kohtuulliselta suhteessa siihen, mitä kaikkea sillä sait! Etelä-Amerikassa ei ylipäätään ole kovin halpa matkustaa. Mutta upeaa nähtävää on Paljon! ��

     

  4. Aina kuitenkin halvempaa kuin mihin on kotona tottunut😁ja kyllä, nähtävää olisi vaikka vuodeksi.

     

  5. Luin suurella mielenkiinnolla ja tästä heräsi ajatus Etelä-Amerikan risteilystä, täytyypä tutustua eri vaihtoehtoihin. Meillä on varattuna Välimeren risteily, joten seuraava voisi olla vähän kauempana, ajankohta mietityttää kelien suhteen…

     

  6. Välimerenristeilyt ovat varmaakin parhaimmillaan kesällä, Patagonia taas on lämpimämmillään kun siellä on kesä eli helmi-maaliskuussa.

     

  7. Eihän tuo ole ollenkaan paha hinta kuukauden reissusta! Mutta se on toki vaan mun mielipide. 🙂 Nuo on upeita paikkoja kaikki. Me tehtiin ihan vastaava reissu pari vuotta sitten.

     

  8. Upeita paikkoja kaikki – kyllä vaan! Hintataso on varmaan sama kuin kaksi vuotta sittenkin.

     

  9. Olen samaa mieltä Elinan kanssa, että ei mielestäni lainkaa paha kustannus kuukauden reissusta. En ole itse tuolla suunnalla reissannut lainkaan, niin en osaa sanoa hintatasosta. Mutta risteily tuolla suunnalla toki alkoi kiinnostella. Tartteisi vaan sitä aikaa 🙂

     

  10. Niinpä. Ensimmäinen vuosi minullakin kun pystyi talvella lähtemään noinkin pitkäksi aikaa. Hyviä risteilyjä sinulle.

     

  11. Kyllä minustakin tuohon reissuun hinta oli varsin kohtuullinen! Toki töitä matkakassan saamiseksi tarvisee tehdä, mutta kyllä sijoitus on ollut varsin hyvä hinta/laatu -suhteessa. Tuollainen reissu olisi itselle varsin mukava, ja tulevaisuudessa haaveena.

     

  12. Oli ne seudut niin mukavia, että tuosta Chilestä pitäisi päästä jatkamaan eteenpäin. Saapa nähdä milloin.

     

2 vastausta artikkeliin “Mitä maksoi kuukausi Etelä-Amerikassa?

  1. Todella kattava budjettipostaus! 🙂 Tuollainen risteily ja reitti kelpaisi kyllä itsellekin! Kuulostaa ensin tuo summa aika korkealta, mutta sitten kun todella miettii, mitä ja kuinka monta paikkaa sillä on nähnyt, ei se olekaan ollenkaan paha. Ihana reissu oli varmasti!

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

    Tykkää

    1. Ei niitä kuluja tuosta paljon pysty vähentämään jollei sitten kokeile coachsurfingia😁

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close