Kap Horn edessä, pelottava kokemus vai läpihuutojuttu

4 Kap Horn

Risteilyllämme  Buenos Airesista Chilen San Antonioon laivamme Island Princess oli lähtenyt edellisenä päivänä Stanleysta, Falklandin saarilta ja jatkoi nyt täyttä vauhtia kohti etelää. Lämpötila oli 11 astetta, taivas oli pilvessä ja tuuli koillisesta.

Päivän positio oli 54 astetta eteläistä pituutta ja 63 astetta läntistä leveyttä. Siellä mentiin. Tuuli yltyi, oltiin lähellä myrskylukemia, merellä näkyi vaahtopäitä, mutta kuitenkaan laiva ei keinunut vielä kuin tuskin nimeksi.

Onnettomuudeksi olimme sortuneet edellisenä iltana tarjoilijoitten houkutteleviin erikoistarjouksiin ja varanneet iltapäiväksi viininmaistelun. Oliko se nyt mokien moka, olisiko pitänyt viininmaistelun sijasta kaivaa esille pahoinvointipillerit? Mitähän taas tuli mietittyä?

Päivä kului kuitenkin tavalliseen tapaan, viininmaistelukin sujui ihan hyvin, tuuli kannella oli tosin melkein viedä tukan mennessään, mutta sen kummempaa myrskyä ei kuitenkaan tullut, ehdimme syödä jopa illallisen ennen h-hetkeä.
18.50 alettiin olla eteläisimmän saaren, Isla Hornoksen tuntumassa ja laivan koneet laitettiin stand by-asentoon jotta voitiin kunnolla ihailla saaren kiertoa. Matkustajat pakkautuivat kannelle valokuvaamaan Kap Hornia, Cabo de Hornosta, tai muuten vain nauttimaan maisemista. Kävin hakemassa hytistä lisää vaatetta ja olin valmis kannelle. Kuvaaminen oli haastavaa tuulen takia, vaikka olimme saarten suojassa, viima läpäisi paksuimmatkin vaatteet. Laiva siirtyi ensin Atlantilta Tyynelle merelle, tässä kohtaa nimittäin nämä kaksi jättiläismäistä merialuetta kohtaavat. Laiva kiersi  saaren styyrpuurin kautta, tuli takaisin ja ylitti jälleen merten kohtauslinjan, nyt muuten oltiin jo Chilen vesillä.

Nuoli osoittaa Isla Hornoksen joka siis on uloin saarista ja joka  tuli kierretyksi lännestä itään, jonka jälkeen palattiin takaisin rauhallisemmille vesille eli Magelhaesin salmeen

Uloimmalla saarella, Isla Hornoksella asuu yksi ainokainen perhe en tiedä miksi siellä yleensä on asutusta, varmaankin jokin tutkimusasema, mutta kyllä olisi varmasti kylmä ja yksinäinen asuinpaikka. Kun ohitimme saaren oltiin laivalta saarelle radioyhteydessä ja siellä seisoi mies vilkuttamassa meille. Minulla ei tosin ollut kiikaria, mutta muut näkivät paremmin. Laivojen näkeminen taitaa saarelaisillekin olla tärkeä tapahtuma.
Kello 20.15 tämä maisemanihailu oli ohi ja konehuoneeseen annettiin käsky: ”Täyttä vauhtia.” Laiva lisäsi vauhtia ja otti kurssin koilliseen kohti Ushuaiaa. Päivän kohokohta oli ohitse.
Myöhemmin saimme painetut diplomit tästä Kap Hornin kierrosta, tosin siinä ei tietenkään ollut paljoakaan omaa ansiota, mutta olihan se kuitenkin juhlallista.

Joku piruparkahan asuu täällä

Jylhiä maisemia ja koillistuulta

Miksi Kap Hornin kiertämisestä jaetaan diplomeja? Siihen on historialliset syyt. Ennen kuin Panaman kanava valmistui vuonna 1914, tämä reitti Tulimaan alapuolelta oli  kauppalaivojen ainoa mahdollisuus tavarankuljetukseen.
Ensimmäinen Tulimaahan purjehtinut oli Fernão de Magalhães 1520-luvulla, hän antoi nimensä Magalhaesin salmelle, mutta sitä kauemmaksi hän ei mennyt. Francis Drake oli ensimmäinen Kap Hoornin kiertänyt merenkävijä ja sen mukaisesti salmi Etelämantereen ja Kap Hornin välillä on nimeltään Draken salmi.
Kap Horn taas on saanut nimensä  hollantilaisen Hoorn-nimisen kaupungin mukaan. Jacob de Maire-niminen kauppias Hoornista nimittäin lähetti samannimisen laivan etsimään kultaa Tulimaasta. Laivalle kävi köpelösti, se paloi, mutta nimi säilyi niemen nimenä.
Entisaikoina purjelaivoille oli todellinen haaste kiertää niemi, koska 1000 kilometriä alempana olevalta Etelämantereelta tuuli tavallisesti kylmästi ja aallot olivat ja ovat tietysti vieläkin usein 4-metrisiä. Merivirrat olivat voimakkaita, usein on sumuista ja talvisin saattaa törmätä jäävuoreen. Varsinkin idästä länteen purjehtiminen on vaarallista ja paikkaa kutsutaankin purjehtijoiden hautausmaaksi.
Niinpä niemen kiertäneet purjelaivat ovat ansiokkaita ”kaphornareita” ja onhan se vielä nykyäänkin purjeveneelle saavutus, varsinkin talviaikaan.
Siihen, että me pääsimme helpolla oli syynsä. Ensinnäkin; sää todellakin suosi meitä, helmikuun lopussa Etelä-Amerikassa on keskikesä, 11 asteen lämpötila ja ei voimakkaampi kuin vain  navakka tuuli ovat ihan ideaaliset kesäiselle Tulimaalle.
Toiseksi; emme olleet liikkeellä pienellä purjeveneellä vaan valtameriristeilijällä. Toisaalta, pöytäseuramme Don ja Ann, jotka olivat jo kolmatta kertaa tällä risteilyllä kertoivat, että edellisellä kerralla kapteeni oli keskeyttänyt matkan myrskyn takia ja ohjannut aluksen yöksi saarten suojaan odottamaan parempaa säätä. Seuraavana päivänä oli sitten jatkettu matkaa. Näinkin olisi siis saattanut käydä.
Seuraavana aamuna olimmekin sitten jo Magelhaesin salmessa ja Ushuaiassa ja tunnelmat olivat taas kokonaan toiset.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close