Ihan tavallinen turisti

Kävimme lomalla Kreetalla. Viimeisestä visiitistä sinne olikin vierähtänyt jo 15 vuotta. Mikä oli muuttunut puolessatoista vuosikymmenessä?

Kreetalle voi lentää monelle lentokentälle, me lensimme Hanian lentokentälle, joka sijaitsee saaren pohjoispuolella. Haniasta alkaa rantatie joka päättyy lännessä Kolibariin, tie on reunustettu hotelleilla, ravintoloilla ja uimarannoilla. Päivisin aurinkorasvasta valkoinen jengi vaeltelee hotellien, rannan ja supermarkettien väliä. Iltaisin auringon punastuttamat turistit ovat vetäneet päälleen matkalaukuissa hieman rypistyneet paremmat suvivaatteet valuen hiljaksilleen pitkin ahdasta rantakatua etsiskellen illan parasta illastamispaikkaa tai menomestaa. Pikkutunneille asti kajahtelevat Zorbaksen helähtelevät rytmit ja ilotulitus saattaa räjähtää käyntiin kolmelta aamuyöstä.

Lomaelämää 2000-luvun vaihteessa ja lomaelämää myös 2018.

Olemme siis matkustaneet Kreetan Haniaan viikon lomalle ja ottaneet pakettimatkan siitä yksinkertaisesta syystä, että se on paljon halvempi kuin lennot ja hotelli tai kotimajoitus.

Koska mukana on kolme pientä lasta sujuvat meidänkin päivämme uima-altaiden, hiekkarannan ja leikkipaikkojen tuntumassa.

20180803_105411

 

Talvisin tällä saarella asuvat sen 600 000 vakituista asukasta, mutta huhtikuusta lokakuun loppuun tulevat turistit, heitä on vuosittain yli 3 miljoonaa.  Aivan oikein, pienellä 250 kilometriä pitkällä saarella vuodessa yli 3 miljoonaa turistia.

Ei kuitenkaan tarvitse mennä kovinkaan kauaksi hotellialueen ulkopuolelle kun alkaa asutus pientaloineen, kulmakauppoineen ja tavernoineen täynnä paikallista väkeä. Väkisinkin hiipii mieleen kysymys: Häiriintyvätkö asukkaat näistä uteliaista vaeltelijoista jotka tunkeutuvat heidän kotoiselle reviirilleen. Pitäisikö kaikkien turistien pysyä omalla kontrolloidulla alueellaan jossa heille on järjestetty palveluja ja huvituksia? Eikö turisteille riitä vanhat, tutut retket, vähän snorklaamista, liitovarjoilua, kajakointia, Elafonissin kahluusaari ja retki Hanian historialliseen keskustaan?

Ei, levottomat turistit levittäytyvät joka puolelle, he haluavat extremeä vaeltaen Samarian pätsinkuumassa rotkossa parikymmentä kilometriä. He matkustavat satoja kilometrejä päästäkseen käymään Spinalongan leprasaarella. He vuokraavat autoja ja moottoripyöriä kolutakseen saaren päästä päähän. Eivätkö paikalliset jo kyllästy näihin heinäsirkkalaumoihin?

DSCN1620

Onneksi tapasin pari puheliasta henkilöä joista toinen Eleana oli kynsi- ja kalaterapiayrittäjä. Puheliaana nuorena äitinä ja yrittäjänä Eleanalla oli paljon kerrottavaa elämästä saarella.

Eleanan mukaan saarella on liian vähän työpaikkoja ja palkat ovat pieniä. Kuusi kuukautta vuodesta eletään kesäkauden tienesteillä. Kun kevät tulee saari herää eloon. Tarvitaan kokkeja, ravintoloitsijoita, siivoojia, kaupanpitäjiä, puutarhatyöntekijöitä, kalastajia, veneenvuokraajia ja muita yrittäjiä. Kaikki painavat ns. pitkää päivää. Työpäivä voi alkaa seitsemältä ja jatkua puoleen yöhön. Isovanhemmat hoitavat lapset tai he pyörivät mukana bisneksessä. Kilpailua on kovaa ja nukkuminen yliarvostettua puuhaa, talvikaudella on aikaa levätä. Turisti on siis välttämätön paha. Ei ole tietenkään mukavaa, että he tukkivat kaikki kadut ja täyttävät bussit ratkeamispisteeseen ja juhlivat pikkutunneille, mutta turistit merkitsevät myös elantoa. Kreetan asukkaat ovat suurimmaksi osaksi pienyrittäjiä, voitot menevät suoraan palveluntarjoajille eivätkä kansainvälisille hotelli- ja ravintolaketjuille.

DSCN1630

Mutta takaisin alussa olevaan kysymykseen: Mikä oli muuttunut 15 vuodessa?

Turistimäärät ovat tilastojen mukaan nousseet kahdesta kolmeen miljoonaan. Uusia hotelleja rakennetaan koko ajan. Tosin kreikkalaisista taloista  ei osaa sanoa ovatko ne valmiita vai eivät koska raudoitukset jätetään verotussyistä katolle. Positiivisena asiana huomasin kierrätyksen yleistymisen.

Uusia kysymyksiä nousee kuitenkin esille. Miten suurta turistilaumaa saaren infrastruktuuri kestää? Kärsivätkö saaren nähtävyydet, esimerkiksi minealaiskulttuuripalatsit turistivirroista? Olisiko meidänkin ollut parasta jäädä kotiin vai onko meidänkin pieni panoksemme eli saarelle jättämämme eurot  täällä tarpeen?

Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa sekä sivulla blogit.fi

 

11 vastausta artikkeliin “Ihan tavallinen turisti

  1. Kivaa pohdintaa. Olen siinä uskossa, että Kreikka elää matkailusta. Kreeta on taas oiva esimerkki siitä, että ei ole huolinut edes Mac Donalsia saareen vaan tosiaan pieniä ja aitoja kreikkalaisia paikkoja on ainoastaan. Minusta se on hatun noston arvoinen asia. Ei kansainvälisiä ketjuja. Jostain luin muistaakseni jutun, että ovat puoli vuotta saarilla ja loppuajan Ateenassa. Hiukan kuin meillä Lappi ja etelän väliä juoksevat jotkut matkailualan ihmiset.

    Tykkää

    1. Ei ollut mäkkäreitä ei, oli kuitenkin kuulemma Lidl ja ihmiset olivat närkästyneitä siitä, että Lidl myy prosessoitua ruokaa. Kauanhan saarelaiset ovatkin pystyneet säilyttämään oman ruokatuotantonsa.

      Tykkää

  2. Kreeta, mekin olemme olleet siellä kerran, jo yli 10 vuotta sitten, mutta toinen kerta on meilläkin, maailmanmatkaajilla ja turisteilla, vielä suunnitteilla, sillä Hislopin Saaren luettuani (ja televisiosarjan nähtyäni) pakkohan sinne on vielä suunnata, niiden tuhansien muiden kanssa. Tosin olen suunnitellut etsiväni majapaikan mahdollisimman läheltä mantereen puolelta ja meneväni saarelle offseason -aikaan. Jonakin vuonna, vielä.

    Tykkää

    1. Hyvä idea tuo off season sillä turisteja kyllä riittää. Kerran nuorempana asuin Agios Nikolaoksessa ja kiertelimme vespalla koko saaren ristiin rastiin. Sieltä oli myös lyhyt matka Spinalongan saarelle joka minusta oli mielenkiintoinen paikka. Nyt oli pikkulapset mukana joten sellaiset aktiviteetit sai unohtaa.

      Tykkää

  3. Mielenkiintoista, varsinkin kommenttiosion ruokaan liittyvä nippelitieto! Kun itse elämme Välimeren rannalla ja näemme vain vanhempien sukupolvien syövän Välimeren ruokavalion mukaan (ja nuoremmat sitten sitä prosessoitua ja McDonald’s kamaa) niin kreetalaisten asenne on sellainen, että tekisi mieli halata! Kreetalaisia, siis.

    Tykkää

    1. Kai ne mäkkärit kuuluvat siihen teinikauteen, suuri osa nuorista naisista (miksei miehistäkin)on erittäin ravintotietoisia, Kreetalla se onkin helppoa .

      Tykkää

  4. Kreetalla tuli käytyä pari vuotta sitten. Kierrettiin viikko autolla ja yritettiin valita sellaisia pieniä majataloja. Tosin, kuten mainitsit, ei tuolla kovin suuria hotelliketjuja edes ole. Niin kiva oli paikka ja reissu, että koko ajan kyttäilen uutta äkkilähtöä!

    Tykkää

    1. Tuo tapa sopisi parhaiten minulle, kiertely, joskus on vain vaikeata rauhoittua paikoilleen vaikka se välillä olisi hyväkin idea.

      Tykkää

  5. Kreeta on painunut oikein syvälle sielun sopukoihin, koska sinne suuntautui elämäni ensimmäinen Pohjoismaiden ulkopuolinen ulkomaanmatkani. Olin varhaisteini, joka imi Välimeren tuulia, tuoksuja, makuja ja maisemia itseensä minkä ehti, varmaan myös joku matkakärpänen siellä puri. Olen aina halunnut jonain päivänä vielä palata, joten tämä pohdiskeluasi oli oikein mielenkiintoista lukea. Jos tulkitsin oikein, Kreetalla näyttää samalta kuin lähes kaksikymmentä vuotta sitten, vaikka turistien määrä on lisääntynyt. Ehkä tämä katsoja vain on muuttunut 🙂 Ehkä off season olisi tosiaan hyvä ajatus…

    Tykkää

    1. Tavallisesti käy niin ettei toinen kerta olekaan niin ihana kuin mitä muistaa. Mutta hei, Kreeta voi hyvinkin olla poikkeus, siellä ei todellakaan moni asia ole muuttunut. Kasvavat turistivirrat toki ovat yleinen ilmiö, siihen auttaa kun ei matkusta heinä-elokuussa.

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.