Kun tunti ei riitä

Kun ei kerrasta opi niin saa syyttää vain itseään. Vaikka kuinka löisi päätään seinään niin ei vain opi, nimittäin kriittisesti tarkastelemaan jatkolentojen vaihtoaikoja. Mokasin jo toisen kerran kun luotin matkatoimiston reititykseen.

Ensimmäinen kerta oli lennolla Buenos Aires – Sao Paolo – Lontoo – Helsinki. Ensimmäiset kaksi lentoa olivat Latamin lentoja, vaihtoaikaa Sao Paolossa oli varattu tunti. Lähtö olisi samasta terminaalista, ei hätää, tunti riittäisi.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Boniksen lento lähti täyden tunnin myöhässä, syytä ei kerrottu, eikä kone sitten kuronut minuuttiakaan umpeen lyhyehkön lennon aikana. Pieni toivo kuitenkin eli, jospa se Lontoon kone sittenkin odottaisi. Arvaatkaapa odottiko?  Ei odottanut. Porhallettuamme portille minkä kintuista irti saimme saatoimme vain ihailla suljettua porttia koneen rauhallisesti rullatessa kohti kiitorataansa. Tällä kertaa reitittäjänä oli My Trip, mutta reititys oli tietysti itseni hyväksymä.

Kun olimme löytäneet Latamin edustajan ohjattiin meidät matkatavarahalliin. Siellähän meitä jo odotettiinkin matkalaukkujemme kanssa. Käteemme saimme uudet liput, epäuskoisena tuijotimme niitä; vasta vuorokauden kuluttua pääsisimme matkaan. Yön viettäisimme hotellissa ja sinne pääsisimme bussilla. Kolmanneksi myöhästyjäksi meidän lisäksemme ilmaantui pietarilainen lääkäri, joka oli ollut risteilylomalla ja oli matkalla kotiinsa Helsingin kautta.

Eipä siinä sitten muuta kuin etsimään sitä bussia joka veisi meidät hotellille. Siinä sitten kuljettiin ykkös- ja kakkosterminaalin väliä sitä bussia etsimässä. Välillä kävimme jo kinuamassa taksikyytiä Latamilta, huonoin tuloksin. Lopulta löydettiinkin se bussi, kello lähenteli jo yhtätoista illalla.

Bussi vei meidät ja muut epäonniset hotelli Monacoon, joka oli epämääräisen näköisen rakennustyömaan seassa rähjäisten talojen keskellä. Katselimme ääneti toisiamme. No, yksi yö. Sen nyt kestäisi missä vaan.

Eipä mitään, ulkokuori petti, hotellin ulkosivu oli työn alla, mutta sisäpuoli oli kunnossa, hotelli oli upouusi, tasokas hotelli, jossa saimme myös aamiaisen ja lounaan Latamin piikkiin. Ja tietysti kuljetuksen lentokentälle sillä samaisella bussilla seuraavana päivänä. Pietarilainen oli vähän ihmeissään, hänen potilaansa odottivat maanantaiaamulla, meille ei ylimääräinen lomapäivä aiheuttanut muita ongelmia kuin sen, että Helsingin majoitus ja bussiliput oli jo maksettu ja ne menetettäisiin.

Päivä kului sitten rattoisasti. Me epäonniset vietimme päivän yhdessä, pietarilainen tilasi Über-kuljetuksen jolla sitten ajeltiin mm. paikalliseen eläintarhaan ja tutustumaan alueen virkistys- ja ostoskaduille.

20180309_115151

Helsingin majoituskin junailtiin hyvin, Seurahuone suostui muuttamaan varauksen seuraavalle päivälle. Pisteet siitä Seurahuoneelle.

Tämä kokemus ei kuitenkaan opettanut minulle mitään. Uusi varaukseni, tällä kertaa Kanadaan, sisälsi etapin Tukholma- Kööpenhamina- Toronto. Tällaista reititystähän en ollut ostamassa, mutta parempaakaan ei ollut sillä hetkellä saatavilla. Vaihtoaika Kööpenhaminassa oli 50 minuuttia. Ajattelin siinä vaiheessa, että  aikaa oli ihan riittävästi, olihan yhtiö sama molemmilla lennoilla (Air Canada).

Ongelmat alkoivat jo Tukholmassa, boardingpasseja ei saanut automaatilla. Mikäs siinä, löytyi  SAS:n virkailija, sillä siinä vaiheessa huomasin, että ensimmäinen lento olikin SAS:n operoima. Virkailija kertoi ystävällisesti ettei sisäänkirjautumista voi tehdä koska vaihtoväli oli liian lyhyt eikä matkatoimisto, tässä tapauksessa Kiwi olisi saanut sellaista reittiä edes tehdä. Olikohan matkan pää jo siinä. Ei vainkaan, virkailija etsi ja soitteli aikansa ja sai meille sitten boardingkortit.

Tunnin lento Kööpenhaminaan lähti ainoastaan 10 minuuttia myöhässä. Perillä näimme koneemme ikkunasta Air Canadan  koneen kentällä, boarding oli jo alkanut ja ihmiset näkyivät kävelevän koneeseen. Meidän koneemme rullasi aivan toiselle puolen mittavaa rakennusta. Apua, tuntui, että muut ihmiset poistuivat koneesta tuskastuttavan hitaasti.

Lopultakin päästyämme ulos ryntäsimme kohden hallin toista siipeä. Ikäväksemme meidän ja himoitun lentokoneen välissä olivat mittavat passintarkastusjonot. Ihmiset eivät katsoneet ystävällisesti etuilevia matkustajia, ei edes vaikka nämä pyytelivät anteeksi etuiluaan, mutta miespuolisen virkailijan ystävällisellä myötävaikutuksella pääsimme passintarkastuksesta läpi ohi jonojen. Koettelemus ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Kone  Torontoon seisoi tietenkin viimeisellä portilla 39, matkaa oli varmasti kilometri, siltä se ainakin tuntui. Ihme kuitenkin tapahtui ja ehdimme koneeseen, hikisina ja puuskuttaen, mutta ehdimme.

Vaikka miehen mielestä tämä oli vain piristävän jännittävää niin minä en tämänkaltaista jännitystä tarvitse. Parempi pari tuntia odottelua kuin armoton paniikki. Voi olla, että jo seuraavaa varaustani tehdessäni muistan, että tunti ei useinkaan riitä.

Onko sinulla ollut tiukkoja tilanteita lentokentillä? Miten olet niistä selvinnyt?

Seuraa Fammon vaeltelua myös  Instassa  osoitteessa Facebook   Twitter tai  sivulla Blogit.fi

 

32 thoughts on “Kun tunti ei riitä

  1. Bangkokissa ylibuukattu kone , vietiin kenttähotelliin ja seuraavana päivänä bisneksessä Müncheniin ja lopulta Helsinkiin. Buenos Airesissa transitaika liian lyhyt , neljän tunnin odottelun jälkeen matkanjatkui Amsterdamiin. Tällaisilta matkoilta kun pääsee Eurooppaan on kuin kotona olisi . Aina asiat tuntuu jotenkin järjestyvän. Ei huolta.

    Like

    1. Jollei ole kovaa kiirettä kotiin niin tuo bisnesluokassa seuraavana päivänä kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta😁

      Like

  2. Me jäimme Istanbuliin vuorokaudeksi, kun lento Malediiveiltä oli reilun tunnin myöhässä ja vaihtoaikaa olisi ollut 55 minuuttia. Tuo ei ollut meidän alkuperäinen lentomme vaan meidät oli uudelleen reititetty, kun lento Malediiveiltä peruttiin edellisenä iltana.
    Jännityksen hetkiä koettiin viime lauantaina kun palasimme Madagarkarilta. Vaihtoaikaa oli ruhtinaalliset 2h Pariisin Charles de Gaullella, mutta tiesimme, että meidän piti noutaa matkalaukut Air Madagascarin koneelta ja checkata sisälle Finnairin lennolle eri terminaalissa. Mennessä meillä oli kulunut tuo kaksi tuntia siirtymään, koska laukkuja joutui odottamaan kauan ja check inissä oli jonoa. Lisäksi Air Madagascar on kuuluisa myöhästymisistään. Lopulta huoli oli turha, kun lento Madagascarilta lähti ajoissa ja kaikki sujui jouhevasti. Olimme portilla 45 minuuttia ennen koneen lähtöä ja boardaus oli juuri alkamassa.
    Yleensä pyrin ottamaan aina vähintään 2h vaihtoajan, jos kyseessä on mannertenvälinen lento. Myöhästymisiä tuntuu olevan niin usein, että oman mielenrauhan kannalta vähän pidempi vaihtoaika on parempi kun täysin optimoitu.

    Like

    1. Tuo Charles de Gaullen kenttä on todellakin aikaavievä ja laaja. Siellä 2 tuntiakin voi olla vähän.
      Onneksi selvisitte.

      Like

  3. Aeroflotin lento HCMC – Moskova – Helsinki. Vaihtoaika Moskovassa 1,5 tuntia. No kone lähti tunnin myöhässä, mutta kiri aikaa ehkä vartin lennon aikana. Moskovassa siis piti mennä passintarkastukseen ja turvatarkastukseen ennen kuin pääsi lähtöportille, josta lento Helsinkiin lähtee. Jonot oli ihan karseen pitkät ja siellä oli pari tyyppiä töissä eikä ne kyllä kiirehtineet yhtään. Lopussa saatiin ohittaa n 40 ihmistä, että päästiin siihen turvatarkastukseen. “I’m sorry, our gate is closing in 10minutes”. Ihmiset antoivat kiltisti etuilla. Ehdittiin viime hetkellä lähtöportille. Muut matkustajat odottivat meitä lentokenttäbussissa seisten.

    Like

    1. Jännitystä ja tiukkoja tilanteita! Nämä nopeat vaihdot ns. pissivät kintuille heti kun kone on vähänkin myöhässä.

      Like

  4. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta en ole koskaan jäänyt vielä pitkän matkan koneesta. Mietin muuten tuossa toisessa tarinassasi, että yleensä kentän henkilökunta viittoo kiireisimmät turvatarkastusten ohi. Minulla oli kerran vähän kiire vaihto Berliinissä, mutta kenttähenkilökunta tuli heiluttelemaan kylttiä jonojen luo ja ohjasi jo boardingissa olevien koneiden matkustajat jonojen ohi. Minä nyt olin vain menossa Helsinkiin, mutta Chigagon koneeseen menijät näyttivät enemmän kuin tyytyväisiltä järjestelyyn.

    Like

    1. Yleensä näin todella tapahtuu, nytkin virkailija vei meidät jonon ohi, mutta jonossa oleva matkustaja vastusti, samaten passintarkastaja. Mitä siinä voi tehdä muuta kuin kokeilla toista jonoa missä etuilu sitten onnistuikin miesvirkailijan avustuksella.

      Like

  5. Sulla on ihan huippu asenne ja hyvä meininki! 🙂 Useita tiukkoja vaihtoja ollut, mutta noloin oli ehkä kun luotsasin erästä suomalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmää Suomeen Karibialta ja vaikka vaihto itsessään ei ollut kauhean tiukka, ei muutaman ryhmän miehen olisi silti kannattanut mennä kaljalle… Olin siinä vaiheessa (kuukauden yhteiselon ja itseäni 30 vuotta vanhempien ihmisten paimentamiseen uupuneena) sillä fiiliksellä, että eiköhän ne osaa itsekin koneeseen. Eivät osanneet. Oli mukava tajuta vartti nousun jälkeen että kolmannes ryhmästä (ja heidän vuoksi myös kaikkien matkalaukut…) jäivät Charled de Gaullelle…

    Like

    1. Aika ikävä tapahtuma ja tyypillinen esimerkki siitä ettei itse jaksa huolehtia mistään jos on matkanjohtaja mukana. Toivottavasti nämä tyypit saivat junailtua itsensä seuraava(i)lle lenno(i)lle ja tekin saitte laukkunne.

      Like

  6. Lyhyet vaihtoajat on kyllä sellainen asia johon ei meinaa muistaa kiinnittää huomiota, ainakaan jos on pahoilta vahingoilta aikaisemmin välttynyt. Koska mitään pahaahan ei voi tapahtua jos ennenkin on kaikki sujunut hyvin, vai mitä? 😀

    Like

    1. Sellaisiin asioihin ei aina muista kiinnittää huomiota, onhan sitä muutakin muistettavaa matkalle lähtiessä. Minä ainakin olen tyyppi joka tilaa lennot ehkä monta kuukautta aikaisemmin ja unohtaa ne sitten. Matkapäivä voi sitten sisältää yllätyksen.

      Like

  7. Otan aina – jos mahdollista – vaihdot reiluina, niin ei tarvitse hermoilla ehtiikö jatkolennolle vai ei. Elokuun viikonloppureissulla on mennessä 1 h 15 min vaihtoaika Kiovan kentällä ja tarkistin onko se riittävä. Minulle on vakuuteltu, että on. No siihen täytyy luottaa muuten vietetään yö Kiovassa lentoyhtiön piikkiin..

    Like

    1. Yö Kiovassakaan ei kuulosta huonolta idealta, valitettavasti se olisi tietysti poissa kohteen päivistä.

      Like

  8. Meillä tiukin vaihto on ollut Pariisissa Miamin koneeseen. Arvelimme sen jo etukäteen olevan tiukka, mutta varaukset tehnyt laivayhtiö olisi sitä mieltä, että onnistuu. Onnistuikin sitten, saapumisportilla oli Air Francen edustaja vastassa (meitä oli tusinan verran Miamin koneeseen menijöitä) ja sitten juostiin hänen perässään portilta toiselle ja ohituskaistat tarkastuksissa. Oli sitten kiva istahtaa paikalleen pitkälle lennolle ihan hikisenä ja ensimmäiseksi pyytää lentoemännältä kosteuspyyhkeitä tai jotain itsensä siistimiseen!
    Moskovassa toissaviikolla Helsingistä saapuva kone oli vähän myöhässä, kun pyöri Moskovan ilmatilan ruuhkissa taivaalla aikansa ja ehdimme miettimään, että jos jäämme Pekingin koneesta, niin mitenkähän meidän käy, kun Venäjän viisumimme ei vielä sinä päivänä ollut voimassa, mutta ehdittiin sitten silloinkin jatkolennolle.

    Like

    1. Tuo viisumin voimassaolo tuokin vielä ylimääräisen jännitysmomentin keitokseen. Jos matkustaa suuren ryhmän kanssa niin saa erityispalvelua ja konekin odottaa. Parille myöhästyjälle ei sellaista tavallisesti suoda.

      Like

  9. On juostu hikipäässä pari kertaa jatkolennolle, molemmilla kerroilla Pariisissa. Ehdimme onneksi mutta oli kyllä tuskaa kaikkien tavaroiden ja molemmilla myös lapset kainalossa kun olivat sen verran pieniä etteivät olisi osanneet juosta niin kovaa. Välttelen vaihtoja Pariisissa tai ainakin pitää olla vaihtoaikaa vähintään kolme tuntia.

    Like

    1. Pariisi ei kyllä ole helppo vaihtopaikka, etenkään jos joutuu toiseen termimaaliin. Voin vain kuvitella miten raskasta on juosta lapsi ja käsipakaasit kainalossa.

      Like

  10. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt tämän vuoden tammikuun menomatka New Yorkiin Icelandairilla. Lento oli Helsingin päästä myöhässä kaksi tuntia, sitten laskeutumisen jälkeen odotettiin lentokoneessa toiset kaksi tuntia terminaaliin rullaamista. 10 tunnin lento oli tässä vaiheessa muuttunut 14 tunnin lennoksi. Mutta ei se vielä siihen päättynyt; sitten jonotettiin tukossa olevassa passintarkastusjonossa ainakin neljä tuntia, koska “all systems are down at the moment, no one is going anywhere”. Ei paljoa naurattanut siinä itkevää taaperoa lohduttaessa, kun kello oli Suomen aikaa neljä aamuyöllä. Onneksi loppureissu paluumatkoineen sujui loistavasti!
    Niin ja saatiin me tuosta härdellistä rahat takaisin koko meno-paluu -lentojen hinnasta. Varattiin sillä sitten uusi reissu, joten ihan ei paskan maku ainoastaan suuhun jäänyt, vaikka siinä hetkessä olin hermoromahduksen partaalla, lähinnä lapsen tukalan olon takia.

    Like

    1. Tuo oli kyllä täyttä painajaista, keskel yötä pienen lapsen kanssa. Onneksi daitte edes uuden matkan korvaukseksi.

      Like

  11. Huh, huh! Itse olisin ihan vatsa kipeänä tuollaisen hermoamisen kanssa. Varsinkin, jos on menossa vasta lomakohteeseen, niin tuo ärsyttäisi. Itse pyrin ottamaan noin kahden tunnin vaihtoajan, mutta ei se aina ole mahdollista. Itse olin viimeksi menossa Maltalta Frankfurtin kautta Helsinkiin, ja vieressäni istui venäläinen nainen, jolla oli jatkolento, jonka boarding alkoi samaan aikaan kuin edellisen lennon laskeutumisaika. Tietenkin alkuperäinen lento oli hieman myöhässä ja nainen täysin englantia taitamattomana paniikissa. Onneksi homma järjestyi, mutta aika riskialtista varata tuollaiset lennot.

    Like

    1. Paniikissa ei toki ole kivaa matkustaa. Kyllä rauhalliset vaihdot ovat minunkin mieleeni
      Toisaalta aina ei saa sopivia vaihtoja koska pitkät odotusajatkin ovat stressaavia.

      Like

  12. Minä vihaan tiukkaa aikataulua ihan kaikkialla, mutta eniten siihen joutuu törmäämään VR:llä, jossa vaihto on joko jotain 8 minuuttia tai kaksi tuntia. Kun olen itse suunnitellut yleensä lentoni, niin ei ole koskaan tehnyt tiukkaa minkään kanssa.

    Like

    1. Jos tulee Turusta ja vaihtaa Pasilassa lentokentälle menevään junaan niin on kahdet jyrkät raput ja muutama minuutti aikaa. Sekään ei ole hauskaa matkatavaroiden kanssa.

      Like

  13. Nousi ihan kylmä hiki tätä lukiessa. Hyvä muistutus siitä, että kannattaa varata aikaa eikä luottaa liian sinisilmäisesti ajan riittävyyteen tai intuitioon, kuten mulla on pahasti joskus tapana – että kaikki kyllä järjestyy! Lentojen välillä tätä ei ole minulle tapahtunut, mutta eräällä lailla. Noviisina interreilatessani otimme mukavuussyistä ensin lennot Helsingistä muistaakseni Hampuriin ja meidän piti siitä ehtiä noin tunnissa yöjunaan. Luotin liikaa intuitiooni – ei siis ollut mitään hajua kuinka pääsemme lentoasemalta juna-asemalle. Siinä sitten vietimme ensimmäisen yön ihanasti juna-aseman kuppimaisilla tuoleilla nuokkuen, kun pitkäkseenkään ei voinut laittaa.

    Like

    1. Mieluummin sitä nukkuisi tietenkin junassa kuin asemalla, mutta kokemus opettaa. Minä en nähtävästi ole vieläkään oppinut.

      Like

  14. Kuulostaa kyllä yhtä jännittäviltä kokemuksilta kuin itselläkin tullut tässä vahingossa muutamaan otteeseen varailtua 😀 Viimeeksi oli tiukat paikat Tbilisi – Riika – Helsinki välillä, mutta me kerettiin juuuuri pinkasemaan vaihtolennolle joka meitä odotti. Istanbulin kenttä on kyllä myös sellainen, johon en ottaisi alle kahden tunnin vaihtoaikaa 😀 Viimeeksi oli internationalin ja domesticin vaihtoaika 1h20min ja koneen ollessa myöhässä, jouduin pinkomaan ja kovaa. Onneksi siellä pääsi kiertämään “fast lanelle” jos oli alle tunnin vaihtoaika.
    Mutta, enhän näistä ole myöskään oppinut, sillä Vilna – Helsinki välillä vaihto tapahtuu Riikassa ja vaihtoaika on 35min. 😀 Voisi luulla, että se kyllä riittää Riikan kentällä kun kyseessä on Baltian sisällä tapahtuva lennon vaihto 😀 Viimeeksi kuitenkin vaihtaessa pääsin läpi alle 20minuutissa vaikka kävin läpi passintarkastuksen ja tavaroiden läpivalaisun. Nythän tarvii vain kävellä (juosta) seuraavalle portille 😀 Saas, nähdä 😀 Ihan mielenkiinnolla odotan, että keretäänkö.

    Like

    1. Tuo 35 minuuttia alkaa olla jo ehdoton minimi. Ihan minuakin jännittää meneekö kaikki suunnitellusti.

      Like

  15. Itse olen myös sitä mieltä, että en matkoilla tarvitse tämäntyylistä jännitystä ja extremeä. 😀 Mielummin reilu odotusaika kuin kauhea paniikki ja lentojen uudelleenjärjestely.
    Hyvin kyllä teillä hoidettiin tuo ensimmäinen myöhästyminen, hotelli ym.
    Itse en ole myöhästynyt lennolta, mutta kerran kävi niin, että koko jatkolento peruttiin. Tällöin saimme lentoyhtiön piikkiin päivän ja yön hotellissa Riiassa.

    Like

    1. Ylimääräinen lomapäivä jossain on ihan o.k. mutta vain jollei ole kiirettä mihinkään. Riiassakin riittää tekemistä. Latamin lennot varmaan myöhästyvät usein koska heillä oli niin hyvä rutiini myöhästymisten varalle.

      Like

  16. Itse usein otan tietoisesti mahdollisimman pienillä vaihtoväleillä jatkolentoja, jos tiedän, että kohteesta pääsee helposti uudelleen reitityksellä eteenpäin. Paria poikkeusta lukuun ottamatta tämä on toiminut eli lentoihin nähden ollaan reilusti plussalla. Oikeastaan vain kerran on ottanut reilusti päähän, kun silloin vika oli kentän päässä eikä omassa – mutta se on jo toinen tarina se.

    Like

    1. Haluat siis jännitystä elämääsi. Minä kyllä olen mieluusti perillä sinä päivänä kun olen suunnitellutkin. Kaikenlaista muuta kuin lentoja saattaa olla varattuna.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close