Päivä Niagaran putouksilla.

Suuret ja vähän pienemmätkin vesiputoukset kiehtovat minua ja yritän aina päästä katselemaan niitä jos olen vähänkin lähettyvillä. Tosin minulla ei todellakaan ole ollut onnea putousten suhteen, viime vuonna sairastuin kun olin lähdössä Iguassulle ja Venezuelassakaan ei aikanaan onnistanut (lue siitä tästä) Venezuelassa.   Mikäli on matkannut Torontoon asti on kätevää käväistä myös Niagaran putouksilla, onhan sinne matkaa vain runsaat sata  kilometriä. Niinpä varasimme King Cruisen päiväretken ja ristin käteni kyynärpäitä myöden, nyt tämän olisi pakko onnistua. Mitään odottamatonta ei sitten yön aikana tapahtunutkaan ja seuraavana päivänä pääsimme siis matkaan.

Putouksille pääsee 8-kaistaista moottoritietä, liikenne oli kyllä aikamoista puuroa Torontossa jo aamulla niinkuin tavallista, mutta moottoritielle päästyämme meno helpottui ja puolessatoista tunnissa olimmekin jo Niagaran alueella. Niagara-joki yhdistää kaksi järveä, Erie-järven ja Ontario-järven, siinä välissä sijaitsevat sitten putoukset. Niagara-joki toimii myös Yhdysvaltojen ja Kanadan välisenä rajana. Pääsymaksua ei alueelle ollut, mutta kaikki muu sitten maksoikin ja arvatenkin Niagara-lisä oli mukana hinnoissa.

Bussista astuttuamme  vain tuijotin mykistyneenä lähinnä olevaa putousta, siinä se nyt sitten oli. Sen jälkeen tuijotin lisää, näky oli mahtava, näiden putousten sanotaan olevan yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä.

Putouksia on kolme, Yhdysvaltojen puolella oleva ”American Falls” ja sen vieressä pienen saaren erottamana Bridal Veil Falls, Kanadan puolella on niitäkin  mahtavampi ”Horseshoe Falls”, nimensä mukaan hevosenkengän muotoinen. Vesi putoaa valtaisella voimalla 57 metrin korkeudelta, sen näkee, kuulee ja tuntee ihollaan. Mikäli haluaa aivan putousten alapuolelle voi ostaa lipun veneeseen jota kutsutaan nimellä Maid of the mist. Kanadan puolelta lähtevät punaiset veneet ja matkustajat varustetaan punaisilla sadetakeilla. Yhdysvaltojen laiturista irtoavat sinivalkoiset veneet, matkustajilla on luonnollisesti siniset sadeasut. Nämä sadeasut ovatkin tarpeen sillä vene ajaa niin lähelle putouksia, että voi kuvitella pyörteiden jo imaisevan koko laivan sisäänsä.

Niagara-joen sivulle on myös rakennettu vaijeriliuku jossa vauhti-iirot saavat syöksyä alas vedenpintaan.

Mikäli haluaa nähdä putoukset yläilmoista voi varata 120 dollaria maksavan paikan helikopteriajelulle. Korkealla Niagara-joen yllä kulkee myös  silta joka on myös maiden välinen raja. Tätä siltaa kutsutaan Sateenkaarisillaksi koska siltä voi nähdä veden pinnasta kohoavan sateenkaaren.

Putousten väli on puolisen kilometriä, mutta mikäli mielii Sateenkaarisillalle ihailemaan putouksia vähän ylempää saa varautua kilometrin lisäliikuntaan. Me satsasimme sillan sijasta Skylon-näkötorniin. Sinne oli 14 dollarin pääsymaksu, mutta maksoin mielelläni päästäkseni ihailemaan panoraamanäkymiä 236 metrin korkeudesta. Ylhäältä sai vähän erilaisen hahmotuskuvan järvistä, joista ja putouksista.

 

Tästä putouksesta on moni yrittänyt tulla tynnyrissä alas ja jokunen on onnistunut jäämään eloonkin. Putouksen yläpuolelle on joskus myös pingotettu köysi jonka päällä trapetsitaiteilija on tehnyt temppujaan.

Surullinen luku putousten historiassa ovat kosken syövereihin vapaaehtoisesti syöksyneet ihmiset. Rantabulevardilla oli nytkin katoamisilmoitus 50-vuotiaasta miehestä joka oli kadonnut helmikuussa ja viimeksi nähty Niagaran rannalla.

Luontokohteena Niagara on upea, mutta valitettavasti tästä nähtävyydestä on otettu kaikki mahdollinen hyöty irti, lähinnä se tarkoittaa hallitsematonta oheistoimintaa. Alueella riittää hotelleja, matkamuistoliikkeitä ja ravintoloita, siellä on myös suuri huvipuisto kaikkine laitteineen, perhospuisto ja kasino. On varmaan tarkoitus, että perheet tai pariskunnat viipyisivät täällä pitempäänkin. Me viivyimme kolme tuntia ja ne tunnit kuluivat liian nopeasti ja oli taas aika jättää putoukset ja lähteä paluumatkalle. Paluumatka kulki pitkin Niagara Parkway maisemareittiä jota Winston Churchill on kutsunut maailman kauneimmaksi sunnuntaireitiksi. Tie kulki pitkin joenvartta, vahinko, että suurimman osan ajasta kasvillisuutta oli liikaa jotta joen jylhiä rantoja olisi voinut kylliksi ihailla. Matkan varrelta löytyi esimerkiksi  floral clock, kello joka oli tehty kukista sekä maailman pienin kappeli, söpö, miniatyyrikokoinen puukirkko. Löytyi myös suunnaton pato ja vesivoimala mistä säädeltiin Niagara-joen pintaa. Pitempi  pysähdys tehtiin Lake-on-Niagaran kylässä. Tämä 17.000 asukkaan siirtomaatyylinen kaupunki sijaitsee aivan niemen kärjessä Ontario-järven rannalla ja sen sanotaan olevan Kanadan pittoreskein kaupunki. Uskoakseni se onkin, vaikken olekaan niin moneen kanadalaiseen kaupunkiin tutustunut. Tämä kaupunki on  on myös eläkeläisten suosiossa, sen sanotaan olevan paras paikka eläkepäivien viettoon. Tästä olettaisin, että iltaelämä ei ole erityisen vilkasta, vuosittain siellä kuitenkin vietetään ainakin Shaw-festivaalia.

Meidän viimeinen pysähdyspaikkamme oli Niagara College Winery, oltiinhan viiniseudulla jolla sijaitsee ainakin 25 erilaista viinitilaa. Viininmaisteluiden ja ostosten jälkeen olikin aika palata Torontoon, jonne saavuimme myöhään illalla.

 

 

 

 

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa

Facebookissa

Twitterissä

sivulla blogit.fi